
Helsingin ydinkeskustan ravintolatarjonta laajenee, kun perjantaina (5.4.2024) Kalevankadulle avataan uusi ravintola nimeltä NoName. Ravintola kuuluu Suomen johtavaan ravintolakonserniin Noho Partners, jonka ravintoloihin Helsingissä kuuluvat muun muassa Apollo, Teatteri ja vastikään Roballe avattu Helsinki Camping.
– Kalevankadun alkupää on muuttunut muutaman vuoden aikana yhdeksi Helsingin merkittävimmistä ravintolakaduista. Siellä on jo ruoka- ja olutravintoloita, mutta NoNamen kaltainen baari & yökerho alueelta on puuttunut. NoName on suunnattu kaikille hyvää tunnelmaa ja palvelua arvostaville, Noho Partnersin ravintolaryhmänjohtaja Sebastian Pinomaa toteaa tiedotteessa.
NoName on ravintola, jossa teemana on pohjoismainen vieraanvaraisuus yhdistettynä aasialaiseen ystävällisyyteen ja estetiikkaan. Ravintola koostuu sekä baarista, jossa voi aloitella iltaa sekä yökerhosta, jossa voi viettää loppuillan.
– Ravintola jakautuu baariin ja yökerhoon, jotka henkivät vahvasti aasialaista tunnelmaa. Meillä on myös tarjolla monia erikoisempia juomia, kuten japanilaisia cocktaileja ja lukuisia erikoisoluita. DJ:t soittavat monipuolista musiikkia baarissa ja yökerhossa ja luovat omalta osaltaan viihdyttävää ja rentoa tunnelmaa asiakkaiden iloksi, NoNamen ravintolapäällikkö Alex Bryan kertoo tiedotteessa.

Kalevankatu on Helsingin yksi keskeisimmistä baarikaduista, josta löytyy jo nyt useita ravintoloita. NoName tuo oman lisänsä tuohon.
– NoNamen toimintaa ohjaavat selkeät arvot sekä vieraanvaraisuus, jotka saavat ravintolan erottumaan edukseen. Paikan erikoisuuksina voi nostaa esille myös itsevalmistetut selzerit sekä laadukkaat mocktailit. NoName tuo bileiden lisäksi Kalevankadun After Work -tarjontaan hyvän lisän, Noho Partnersin ravintolaryhmänjohtaja Joonas Pikkarainen selventää tiedotteessa.
NoNamen baari on auki tiistaisin kello 16-02 välisenä aikana, keskiviikosta lauantaihin kello 16-05 ja sunnuntaisin kello 18-02. Maanantaisin baari on suljettu. Yökerho on auki keskiviikosta lauantaihin kello 22-05.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Oikotie, Henri Juvonen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?