
HIFK julkaisi verkkosivuillaan tiedotteen, että Aku Ankka- lehti olisi seuran uusi pääomistaja. Helsinkiläisseuran fanina tunnettu Heikki Paasonen ei ostanut seuran tiedotetta.
HIFK julkaisi verkkosivuillaan tiedotteen, että Aku Ankka- lehti olisi seuran uusi pääomistaja. Helsinkiläisseuran fanina tunnettu Heikki Paasonen ei ostanut seuran tiedotetta.
The Voice of Finlandissa käynnistyy livevaihe perjantaina. Jokaisessa tiimissä on jäljellä enää neljä kilpailijaa. Neljänneltä kaudelta yhdessä Redraman kanssa mukana ollut Olli Lindholm uskoo omaan nelikkoonsa, mutta pitää myös kilpailijatiimien laulajia kovina. – Kun tuossa […]
Maanantaina Nelosella alkaa suositun Farmi Suomi-sarjan kuudes tuotantokausi. Uudella kaudella nähdään aiemmilta kausilta tuttuja kasvoja. Mukaan ovat lähteneet muun muassa hiihtäjälegenda Juha Mieto sekä kansanedustaja Pekka Haaviston puolisona parhaiten tunnettu Antonio Flores. – Mietin mukaan […]
Vain elämää -sarjan kahdeksas tuotantokausi käynnistyy tänä keväänä 27.4. Mukana nähdään mahtavia artisteja jo vuosien varrelta, mutta jokainen heistä istuu ensimmäistä kertaa saman, Vain elämää -sarjan pöydän ääreen. Jaksot ovat kuvattu Espanjan auringon alla. Kahdeksannella […]
@Olkkarimedia
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?