Creed II on tarina rakkaudesta ja nyrkkeilystä

Elämästä on tullut Adonis Creedille yhtä tasapainoilua. Tasapainoilua henkilökohtaisten velvoitteiden ja seuraavaan isoon otteluun valmistautumisen välillä. Vastustajan kytkös Adoniksen perheen menneisyyteen tekee lähestyvästä ottelusta entistäkin haastavamman. Rocky Balboa on hänen tukenaan, ja yhdessä he kohtaavat jaetun historiansa. He kyseenalaistavat sen, mikä on taistelemisen arvoista ja huomaavat, ettei mikään ole perhettä tärkeämpää. Creed II on tarina alkuun palaamisesta ja mestarin syntymisestä. Se muistuttaa, että minne ikinä meneekään, menneisyyttään ei voi paeta. Elokuvan on ohjannut Steven Caple Jr.

Creed II on tietyllä tavalla hyvin perinteinen amerikkalainen draama, jossa tähtilippu ei pääse unohtumaan. Näyttelijöiden suoritukset ovat hienoja. Varsinkin Michael B. Jordan ja Tessa Thompson pelaavat hienosti yhteen.

Elokuvan keskiössä onkin Adonis Johnsonin (Jordan) ja Biancan (Thompson) rakkaus toisiaan kohtaan. Oli hienoa huomata, että näinkin maskuliinisessa tarinassa rakennetaan todella herkkä ja kaunis suhde kahden ihmisen välille. Sekä Jordan että Thompson heittäytyvät rooleihinsa todella hienosti. Minuun teki suuren vaikutuksen tapa, jolla Michael B. Jordan näytti roolihahmonsa herkän puolen. Se oli todella liikuttavaa.

Rockyn roolissa nähtävä Sylvester Stallone tasapainottaa elokuvaa juuri sopivasti jykevällä olemuksellaan. Creed II on osoitus siitä, että Rockyn maailmaan sijoittuvat tarinat toimivat edelleen. Stallonella on tähän tietenkin suuri vaikutus, mutta tällä kertaa Rocky ei ole tarinan keskiössä, vaan ennemminkin hän toimii tarinassa linkkinä menneisyyden ja nykyhetken välissä.

Nyrkkeilykohtaukset on rakennettu todella hienosti ja ne ovat massiivisia. Katsoja pääsee kokemaan, mitä tarkoittaa ammattinyrkkeily Amerikan tyyliin.

Amerikkalaisuutta korostetaan elokuvassa hieman liikaa. Toisaalta sehän on selvää, kun kyseessä on Rockyn maailmaan sijoittuva tarina. Välillä tähtilipun heilutus meni hieman yli. Suomessa aikaisemmin tässä kuussa ensi-iltaan tullut Bayoneta – Viimeinen Isku näytti hienolla tavalla, kuinka samanlainen tarina voidaan kertoa yhtä tehokkaasti, mutta pienemmässä mittakaavassa.

Creed II on hienosti tehty elokuva, joka kannattaa ehdottomasti katsoa. Se saa ensi-iltansa 23.11.

Teksti: Juho Kojima

Kuvat: Photo credit: Barry Wetcher / Copyright: © 2018 Metro-Goldwyn-Mayer Pictures Inc. and Warner Bros. Entertainment Inc. All Rights Reserved.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi