Tommi Läntinen herkisti Viinijuhlien yleisön

Please follow and like us:

Espoon Viinijuhlien toinen päivä tarjosi lämpimän auringonpaisteen lisäksi rokkia ja poppia. Lauteille ensimmäisenä asteli jo 80-luvulla musiikkia tehnyt Tommi Läntinen, jonka esiintymispaikka kello 13 ei ollut tietenkään paras mahdollinen, mutta se ei menoa haitannut.

Läntinen pisti estradilla parastaan, vaikka katsojia ei vielä kovin paljon ollut Viinijuhlille saapunut keikan alettua. Hänen settilistaansa kuuluivat kaikki miehen tunnetut kappaleet ja ehdottomana ykköskappaleena oli Syvälle sydämeen sattuu, jonka Tommi Läntinen on luvannut esittää kaikilla keikoillaan. Kappale iskee suoraan sydämeen ja se myös osui Viinijuhlien yleisöön. Lisäksi kuultiin kappaleet Kevät ja minä sekä Via Dolorosa.

Läntisen jälkeen päivä jatkui Lauri Haavin esityksellä. Jyväskylästä lähtöisin oleva räppäri sai yleisön lämpenemään. Turhaan ei Haavia ole valittu vuoden kotimaiseksi artistiksi Emma Gaalassa keväällä 2024.

Nostalgiaa oli luvassa Haavin jälkeen, kun lavan valloitti pitkään jo musiikkia tehnyt Tuure Kilpeläinen. Aiemmin Kilpeläinen kiersi yhdessä Kaihon karavaanin kanssa, mutta nyt taustayhtye oli vaihtunut Kaiffareiksi.

Vaikka yhtye oli vaihtunut, oli meininki edelleen yhtä hyvää kuin aiemmin. Tosin pakko todeta silti, että alkuun biisivalikoima tuntui olevan vähän vaisumpaa, mutta sitten kun tuli sitä tutumpaa Tuure Kilpeläistä, Valon pisaroita ja Eloon, alkoi menojalkaa itse kullakin vipattamaan.

Tuure Kilpeläisen jälkeen lavan valloitti hurmaava Anna Puu. Hän valloitti yleisön esiintymisellään ja upealla esiintymisasullaan. Viinijuhlien yleisö sai nauttia Anna Puun hittibiiseistä ja energisestä esiintymisestään lavalla.

Lauantaina Viinijuhlilla esiintyivät myös Janna sekä JVG. Espoon Viinijuhlien aistikkaana juontajana toimi koko viikonlopun ajan Hovimuusikko Ilkka Ihamäki.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén

Please follow and like us:

Tuoreimmat

Arvostelut
OlkkariViihde premium +

Vivi Wahlström joutui pettymään jo toistamiseen – Näin hän kommentoi putoamistaan

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. Tilaa OlkkariViihde premium + Tilaus sisältää nämä: Sateenkaaripodi Maksulliset artikkelit Olkkarivieras-podcast   Jos olet […]

Televisio ja suoratoistopalvelut
Ihmiset
Arvostelut
Televisio ja suoratoistopalvelut
Menovinkit
Arvostelut

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi