Tim Burton, joka on tunnettu fantasia- ja animaatioelokuvistaan, ei tyylistään tingi ohjatessaan klassikkopiirretystä oman elokuvansa. Tarina on osittain tuttu, mutta Burton-universumissa mikään ei ole mahdotonta.
Disney on päättänyt laittaa legendaariset piirretyt uuteen uskoon digitaalitekniikkaa hyödyntämällä. Vuonna 2016 nähtiin Viidakkokirja ja Leijonakuningas sekä Aladdin odottelevat tuloaan. Välissä nähdään Dumbo, jonka tarinan on saanut Sweeny Toddilla kauhistuttanut ohjaaja kertoakseen.
Dumbo onkin kuin ohjaajalleen tehty. Liisa Ihmemaassa-elokuvalla ihastuttanut Burton on klovnien ja taikureiden maailmassa elementissään. Aivan kuten alkuperäisessä tarinassa, alkaa Dumbon tarina kiertävästä sirkuksesta. Ensimmäinen maailmansota on juuri päättynyt ja sirkustaiteilija Holt Farrier (Colin Farrell) palaa rintamalta kotiin. Hänelle selviää, että tämän vaimo on kuollut sairauteen ja hevosesityksensä historiaa. Mies ottaa vastentahtoisesti vastaan sirkukseen hommattujen norsujen hoitamisen.
Sitten syntyy Dumbo, josta ylisuurten korviensa takia tulee yleisön pilkankohde. Otuksen heikkous osoittautuukin yllättäin vahvuudeksi, kun pieni elefantti oppii lentämään korviensa avuin. Piinkova liikemies ja Dreamland-nimisen huvipuiston johtaja V. A. Vandevere (Michael Keaton) saa vihiä sirkuksen vetonaulasta ja ottaa otuksen sekä Holtin lapsineen siipiensä suojaan. Päältä kaunis Dreamland ei kuitenkaan ole täysin sitä miltä näyttää. Lapsille suunnattu juoni on monta kertaa nähty, mutta onnistuu viihdyttämään myös aikuisia. Toisin kuin piirretyssä, eläimet eivät Burtonin filmissä puhu.
Dreamlandiin saapumisen myötä Dumbon tarina poikkeaakin sitten alkuperäisestä ja muuttuu Burton-elokuvaksi. Hän tietää miten showsta saadaan näyttävä ja kuinka digitaalisesti luoduilla fantasiasirkuksen ohjelmanumeroilla yllätetään. Vandeveren maailma on Burtonin universumi kauhulinnoineen ja tieteen ihmeineen.
Keaton on nähty Burtonin filmeissä monta kertaa aiemminkin ja luojan kiitos Farrell nähdään ohjaajan luottotähden Johnny Deppin sijaan miespääosassa. Hänen vierellään on Eva Green ja Dumbon synnyinsirkuksen tirehtööriä tulkitsee Danny DeVito. Dumbo vuosimallia 2019 on tekijänsä näköinen teos ja viihdyttävä hieman päälle kaksituntinen. Allekrjoittanut antaa filmille kolme tähteä viidestä. Dumbo laskeutuu teattereihin 29.3.2019
Teksti: Janne Kaarenoja
Kuvat: ©2018 Disney Enterprises, Inc. All Rights Reserved.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?