The Green Book on vahva kuvaus 1960-luvun USA:n asenteista

Ohjaaja Peter Farrellyn GREEN BOOK -elokuvaa tähdittävät Oscar-ehdokas Viggo Mortensen (Eastern Promises, The Lord of the Rings trilogia) ja Oscar-voittaja Mahershala Ali (Moonlight, Hidden Figures). Green Book kertoo tosiystävyydestä, joka ylittää 1960-luvun alun rotuun ja yhteiskuntaluokkaan liittyvät rajoitteet.

Tony Lip (Mortensen) on ovimies Bronxin italian-amerikalaisilta kulmilta. Hän saa työn Dr. Don Shirleyn (Ali) autonkuljettajana. Don Shirley on tummaihoinen maailmanluokan pianisti, jonka konserttikiertue ulottuu Manhattanilta aina syvään Etelään. Kiertuematkallaan Lip ja Shirley luottavat ”vihreään kirjaan” (Green Book), joka kertoo heille ne harvat paikat, jotka tuolloin olivat turvallisia afroamerikkalaisille. He kohtaavat rasismia ja vaarallisia tilanteita, mutta myös yllättävää inhimillisyyttä ja huumoria. Jotta he selviäisivät elämänsä jännittävimmästä matkasta, heidän on päästävä yli keskinäisistä erimielisyyksistään.

Elokuvan juoni ja henkilöt ovat todella herkullinen yhdistelmä. Mahershala Ali ja Viggo Mortensen sopivat täydellisesti yhteen. En ollut tunnistaa Mortensenia, koska hän sulautuu rooliinsa täydellisesti. Hän on opetellut New Yorkin murteen ja puhetavan, jossa ei kirosanoja säästellä. Tony Lip on aivan loistava hahmo, joka onnistuu kääntämään rotujen roolit uuteen järjestykseen.

 

Don Shirley ei ole tottunut elämään tummaihoisten keskuudessa, vaikka hän itsekkin on tummaihoinen. Hän on tottunut liikkumaan valkoisten keskuudessa. Nämä ihmiset hyväksyvät hänet osaksi joukkoaan vain siksi, että hän osaa soittaa pianoa. Tarvitaan Tony Lip, jotta Shirley oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Ali on roolissaan juuri sopivan ylimielinen, mutta samalla haavoittuva.

Mortensen ja Ali viettävät elokuvassa paljon aikaa tien päällä. Tämä onkin mielestäni elokuvan parasta antia, koska kaksikko onnistuu kehittämään näistä kohtauksista suorastaan maagisia kokonaisuuksia.

Tuoko Green Book rasismia esille tarpeeksi, siinäpä kysymys. Mielestäni tärkeää aihetta olisi voinut nostaa esille enemmän. Green Book on opas, joka kertoo, missä tummaihoisten oli esimerkiksi turvallista yöpyä tai syödä. Opasta olisi voinut nostaa esille vahvemmin, olihan elokuvan nimi juurikin Green Book. Rasismi nostaa ilkeää päätään muutaman kerran elokuvassa. Kohtaukset olivat vahvoja, mutta tarinan kannalta olisin toivonut aiheen vieläkin vahvempaa nostamista.

Tästäkin huolimatta Green Book on todella upea elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä. Se saa ensi-iltansa 18.1.2019.

Teksti: Juho Kojima

Kuvat: Patti Perret

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi