Sophie Turner varastaa shown elokuvassa X-Men Dark Phoenix

Sophie Turner

Jean Grey on yksi X-Men -sarjan rakastetuimmista hahmoista. Kesken avaruudessa tapahtuvan hengenvaarallisen pelastustehtävän, Jeaniin iskee kosminen voima, joka muuttaa hänet yhdeksi kaikkien aikojen voimakkaimmista mutanteista.

Yrittäessään hallita uutta epävakaata voimaansa ja kamppaillessaan samanaikaisesti henkilökohtaisten demoniensa kanssa, Jean joutuu syöksykierteeseen, jonka seurauksena X-Men -perheen lisäksi on vaarassa tuhoutua koko maailma. Elokuvasarjan tunteikkaassa ja tiivistunnelmaisessa päätöksessä X-Menit joutuvat kohtaamaan tähän mennessä kaikkein vaarallisimman vihollisensa, joka on yksi heistä. X-MEN DARK PHOENIX elokuvaan huipentuu tarina mutanttien perheestä, johon olemme saaneet tutustua ja rakastua kahden vuosikymmenen ajan. Elokuvan on ohjannut Simon Kinberg

Dark Phoenix olisi voinut tarjota paljon enemmänkin. Nyt se jätti hieman liikaa toivomisen varaa. Tarinan idea oli todella mainio, mutta sille ei annettu tarpeeksi aikaa kehittyä, koska yleiselle mäiskeelle ja tietokoneella luodulle räiskeelle piti tietenkin jättää tilaa. Hidastuksia räjähtävistä junista ja ilmassa sätkivistä ihmisistä kyllä katseli aikansa, mutta varsinkin elokuvan väkisin pitkitetyssä lopputaistelussa alkoi olla kestämistä.

Eikö vuonna 2017 ilmestynyt X-Men elokuva Logan todistanutkin, että pienempi ja yksinkertainenkin voi toimia yhtä hyvin kuin iso efekteihin nojaava spektaakkeli. Dark Phoenixin tekijöiltä tämä oppitunti oli päässyt unohtumaan, sillä liian monta kertaa herkät kahden henkilön väliset dialogiin nojaavat kohtaukset jäivät ympäristön paukkeen ja räiskeen varjoon.

Elokuvan parhaita hetkiä olivat ehdottomasti kohtaukset, joissa Sophie Turnerin esittämä Jean Grey pääsi loistamaan. Nämä elokuvan hetket olivat täyttä kultaa. Turner on onnistunut tekemään Greyn hahmosta todella voimakkaan ja ihon alle menevän tulkinnan. Täytyy myöntää, että Sophie Turner on oma suosikkini Jean Greyn roolissa. Ensimmäisissä X-Men elokuvissa roolissa nähtiin Famke Janssen.

Toinen onnistuja oli ehdottomasti Magneton roolissa nähtävä Michael Fassbender, joka tekee todella vähäeleisen, mutta järisyttävän roolin. Elokuvaa katsoessa en voinut välttyä mieleni sopukoissa Ian McKelleniin ja Fassbenderin vertailulta. McKellen näytteli Magnetoa ensimmäisissä X-Men elokuvissa. On myönnettävä, että molemmat ovat roolissa todella hyviä, mutta omalla kohdallani vaaka kallistuu Fassbenderin puolelle, sillä hän ei ole liian teatraalinen.

Jos X-Men Dark Phoenix todellakin jää sarjansa viimeiseksi elokuvaksi, niin täytyy myöntää, että olisin toivonut hieman parempaa finaalia. En oikein itsekkään tiedä, mikä minua X-Men tarinan päätöksessä kismittää, mutta jäin kaipaamaan vahvempaa lopetusta tälle elokuvien sarjalle. X-Men Dark Phoenix saapuu ensi-iltaan 7.6.

 

Teksti: Juho Kojima

Kuva: © 2019 Twentieth Century Fox Film Corporation All Rights Reserved Kuvaaja: Doane Gregory

Trailer: Nordisk Film Finland

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi