Siniset sävelet kaikuivat Raumalla

The Capricorn Brothers Band tributoi The Allman Brothers Bandiä (kuva: Pasi Rytkönen)

Lauantaina Raumalla kaikui jälleen kerran siniset sävelet, kun Rauma Blues jyrähti ilmoille jo 32. kerran. Illan avausnumerona oli kotimainen The Allman Brothers Band -tribuutti The Capricorn Brothers Band.

Kotimaisista huippumuusikoista koostuvan bändin nimi tulee esikuvansa levy-yhtiön Capricornin mukaan. Nuo huiput ovat: kitaristi Jarmo Nikku, steelkitarista Olli Haavisto, urkuri Jukka Gustavson, basisti Maria Hänninen sekä rumpali Anssi Nykänen. Laulupuolesta vastasivat vuorollaan Gustavson ja Hänninen.

Ohjelmisto koostui The Allman Brothers Bandin alkuaikojen musiikkiin ja sen ryhmä tekikin todella taidolla. Jarmo Nikku oli enimmäkseen äänessä spiikeissä ja hän totesikin ennen Jessica-kappaletta näin:

– Vietin aikoinaan 15-vuotiaana Lappeenrannassa ihan liikaa aikaa kotona, kun harjoittelin tätä huoneessani Suosikin tai jonkin muun lehden julisteen edessä. Ellen nyt osaa sitä, niin en harjoitellut tarpeeksi tuolloin 1973.

No biisi meni hienosti eli Nikun teinivuosien harjoittelu ei mennyt hukkaan.

Bilebändi Espanjasta

Pohjois-Espanjan Baskimaasta Raumalle oli saapunut European Blues Challenge 2015-voittaja Travellin’ Brothers. Tuo kuuden kaveruksen muodostama bilebändi laittoi telttaan vipinää. Laulaja Jon Careaga muun muassa kävi kertaalleen laulamassa yleisön seassa pöydillä seisten.

Ääni Kanadasta

Rauma Blues oli yrittänyt jo vuosia saada pääkonserttiinsa kanadalaista Shakura S’Aidaan ja tänä vuonna tuo sitten onnistui. S’Aida on kahminut useita palkintoehdokkuuksia. Lady osoitti, että hänellä on ääni isolla äällä, joka hallitsi bluesin, jazzin sekä R’n’B skenen.

Earl Thomas ja Eric Gales

Yhdysvaltalainen Earl Thomas jatkoi maailmanvalloitustaan Raumalla. Mies oli ennen Raumalle saapumistaan kaksinkertainen Grammy-ehdokas ja nelinkertainan San Diego Music Award -voittaja.

Mies on myös lauluntekijä ja hänen kappaleitaan ovat esittäneet Tom Jonesin, Etta Jamesin sekä Solomon Burken kaltaiset huiput.

Illan päätti Eric Gales, jota pidetään yhtenä maailman parhaista kitaristeista. Tuo yksi maailman parhaista ei ole mitään tuulesta temmattua, sillä Galesia on kehunut sekä Joe Bonamassa että Dave Navarro. Olihan miehen soitto nautittavaa kuunneltavaa.

Teksti: Jouni Mikola, Twitter: @JouniMikola

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi