Elisa Viihteen uusi sarja Tuurenmäki 98 saa ensi-iltansa Ruutu-palvelussa perjantaina 1. maaliskuuta. Sarjassa eletään internetaikakauden ensimmäisiä metrejä vuonna 1998. Aikaa, jolloin todellisuus ja virtuaalimaailma kohtasivat toisensa.
Sarjan pääosissa nähdään nuoria näyttelijöitä, mutta mukana on myös jo kannuksensa hankkineita, kuten Minka Kuustonen ja Iikka Forss.
– Ensinnäkin todella superkiva porukka. Ihania uusia, tuoreita näyttelijöitä, jotka tekivät supertaitavasti tuota tyylilajia ja tuota maailmaa. Ihaillen katselin heitä. Tämä oli hauska hyppäys 90-luvulle, Kuustonen toteaa.
Kuustonen näyttelee päähenkilön Mikaelin (Toni Nikka) äitiä ja hänen puolisoaan, Mikaelin isää näyttelee Iikka Forss. Sarjan kokeneeseen kaartiin kuuluneiden näyttelijöiden kemiat toimivat hyvin sarjaa tehdessä.
– Oli kyllä hauskaa näytellä hänen kanssaan ja kehitellä kaikkea omaa kivaa kanssa sinne, Kuustonen sanoo.
Minka Kuustosen hahmo on toisaalta suhteellisen keskeisessä roolissa sarjassa tarinan kannalta, vaikka ei koko ajan ruudussa olekaan. Myös sarjan juoneen hänen hahmollaan on vaikutusta.
– Mun roolihenkilöni on äiti, jolla on miehensä kanssa salaisuus. Sitä ei voi paljastaa, että mikä se on. Roolihenkilöni yrittää pysyä lastensa mukana. Tuntuu, että Mikael on paljon kypsempi kuin nuo hänen vanhempansa. Se asetelma on jotenkin hauska, Kuustonen valaisee.
Forss opetteli tankotanssin
Mikaelin isää näyttelevä Iikka Forss puolestaan joutui lyhyessä ajassa tutustumaan sellaiseen asiaan, joka ei hänelle ollut millään tavalla tuttu entuudestaan.
– Mun tarvitsi ottaa verrattain lyhyessä ajassa haltuun sellainen asia kuin tankotanssi. Se, paljonko sitä tässä lopullisessa sarjassa näkyy, en tiedä, koska en ole nähnyt. Mulla oli ihan helkutillinen kiire ottaa haltuun lajia, jonka etukäteen tiesin olevan hankalaa, haastavaa ja kivuliasta. Sitä se myös olikin. Kymmenen kertaa ehdin käydä harjoittelemassa. Se oli ehkä kaikista jännittävin asia tässä sarjassa, Forss kuvailee.
Kuten Kuustoselle, myös Forssille tekijäkaarti oli entuudestaan suhteellisen tuntematonta. Hänelle se oli myös uutta, että pääsi tekemään töitä henkilöiden kanssa, jotka eivät olleet ennestään tuttuja.
– Yleensä sitä tulee pyörittyä edes etäisesti tuttujen ihmisten kanssa, mutta tässä oli helkutisti uusia tuttavuuksia, koska nuoriso, Toni ja kumppanit. Hauska oli katsoa heidän puuhasteluaan myös, Forss miettii.
Moni nostalgisena siihen aikaan nuoruuttaan elänyt muistelee niitä ensimmäisiä kohtaamisiaan tietokoneen kanssa ja sitä, kuinka hidas se yhteys tähän päivään verrattuna oli. Siitä jonkinlaista osviittaa saa, kun katsoo Tuurenmäki 98-sarjaa, joka saa Ruutu-palvelussa ensi-iltansa perjantaina 1. maaliskuuta.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Joni Hildén, Kristiina Salmen
Lue lisää aiheesta perjantaina 8. maaliskuuta ilmestyvästä OlkkariViihde-lehdestä.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?