MIKA KAURISMÄEN UUDEN ELOKUVAN TRAILERI ON JULKAISTU

Vesa-Matti Loiri ja Kari Väänänen. Kuva: Marianna Films

Mestari Cheng on draamakomedia hyvästä ruuasta, Lapista ja erilaisten tapojen kohtaamisesta hyvässä hengessä ja ruohonjuuritasolla. Se on tarina erilaisista kulttuureista tulevien tavallisten ihmisten yllättävästä tapaamisesta ja tutustumisesta. 

Hongkongilainen Chu Pak Hong  esittää elokuvan nimiroolin ja hänet on valittu parhaaksi hongkongilaiseksi näyttelijäksi. Mestari Cheng on hänen ensimmäinen kansainvälinen elokuvansa ja yhdessä Anna-Maija Tuokon kanssa he muodostavat elokuvan pääparin. Herkullisena sivuosakaksikkona elokuvassa nähdään Vesa-Matti Loiri ja Kari Väänänen.

Elokuvan on käsikirjoittanut Hannu Oravisto ja kuvannut Jari Mutikainen. Elokuvan on tuottanut Marianna Films yhteistyössä kiinalaisten osatuottajien By Median, Han Ruan Yuan He:n ja QianJi Culture Co:n kanssa. 

Kansainvälisenä myyntiagenttina toimii Yellow Affair, joka on myynyt elokuvan levitysoikeudet jo mm. Japaniin, Australiaan, Sveitsiin, Unkariin, Viroon ja Israeliin ja käy parhaillaan neuvotteluja useiden muiden maiden kanssa. Elokuvalla on levityssopimus myös Kiinassa ja Pohjoismaissa. Suomen tv-oikeudet on ostanut Yle ja elokuvan levittää SF Studios.

Teksti: SF FILM FINLAND OY:n tiedote

Kuva: Marianna Films

Trailer: Leffat

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi