Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on syksystä asti esitetty Arto Paasilinnan romaaniin perustuvaa näytelmää Jäniksen vuosi. Näytelmä on varsinaisesti komedia ja nauruhermoja esitys kutkuttaakin, varsinkin ensimmäisen näytöksen kohdalla.
Kun teatterisaliin mennään sisään, on siellä jo täysi markkinameininki käynnissä. Marja Salon näyttelemä jänis käy haastattelemassa katsojia ja muut näyttelijät ovat jalkautuneet myös yleisön sekaan ollen vuorovaikutuksessa yleisön kanssa, jopa siten, että yksi näyttelijöistä, Sari Puumalainen, istahtaa mieskatsojan syliin.
Huumori on läsnä koko ajan myös ennen näytöstäkin. Ennen varsinaista esityksen alkua pääosassa ovat muut näyttelijät ja näytelmän päähenkilö Kaarlo Antero Vatanen, jota näyttelee Tommi Korpela, seisoskelee katsomon laitamilla seuraamassa tilannetta.
Näytelmässä oli myös paluu aikaan, jolloin näyttelijöitä ei ollut mikitetty. Suomen Kansallisteatterin Suurella Näyttämöllä tämä tuo näyttelijöille tietenkin haasteen, josta nämä ammattilaiset selviytyivät hienosti. Oikeastaan mieleen tulee Jukka Puotilan toteamus Olkkarivieras-podcastissa Tarmo Mannin kuuluvalla äänellä ”Mistä tiesitte, että olen Kansallisteatterin näyttelijä”.
Jotta sinne perimmäiseen nurkkaankin kuuluisi Kansallisteatterin Suurella Näyttämöllä, tulee äänen olla kuuluva, mikäli mikkejä ei ole käytössä ja nämä lahjakkaat näyttelijät osasivat kyllä mainiosti käyttää ääntään.
Marja Salo ja Juha Varis varastavat show’n
Itse näytelmässä voisi sanoa kyllä varsinkin Marja Salon jäniksen varastaneen show’n. Myös multitalentti Juha Varis antoi jälleen parastaan. Oli upea nähdä tämän muuntautumiskykyisen teatteritaiteen taitajan tykitystä lavalla, milloin hän näytteli vanhaa mummoa tai sitten vaikka eväät varastanutta liikemiestä, niin hän jätti jälkensä lavalla.
Ensimmäinen näytös oli hyvinkin komediallinen, pieniä yllättäviä tekijöitä sisältävä tarina. Toiseen näytökseen tuntui, että näytelmän tyylilaji muuttui. Komediaa ei ollut enää samalla tavalla mukana, vaan mentiin enemmän draaman puolelle. Toinen näytös alkoi Heikki Pitkäsen monologilla. Monologeja oli enemmänkin toisessa näytöksessä, joissa ehkä tietynlaista häiritsevyyttä toi se, että monologit tehtiin suolapatsaana seisten. Ehkä tähän olisi voinut toivoa hivenen fyysistä elementtiäkin.
Näytelmän pituus oli kolme tuntia, joka myös omalla tavallaan näkyi sitten ensimmäisen näytöksen pituudessa ja taukoa alkoi odottelemaankin jo jossain vaiheessa. Jotkut kohtaukset oli venytetty liian pitkiksi ja osa oli sellaisia, johon olisi ensimmäisen näytöksen voinut lopettaa.
Reinikaisen tunnusmusiikki yllättää
Yllättäviäkin elementtejä oli ja yksi niistä oli, kun televisiosta tuttu Reinikaisen tunnusmusiikki pamahti soimaan. Tämä oli jotain yllättävää ja sellaista, joka ei sinänsä tähän näytelmään kuulunut, mutta kuului siitä huolimatta. Se oli mielenkiintoinen yksityiskohta ja ehkä jopa herätti katsojia sekä sai nostalgisia tuntemuksia, mutta samalla miettien, mitä tekemistä Reinikaisella on Jäniksen vuoden kanssa, muuta kuin Juha Variksen näyttelemän poliisin nimi oli Reinikainen.
Yksi kohtaus näytelmässä kyllä oli, jonka olisi voinut jopa jättää kokonaan pois, jolle ei oikeastaan ollut mitään syytä, miksi se näytelmässä oli mukana ja se oli saunakohtaus. Ensinnäkin se, minkä takia nämä roolihenkilöt menivät vaatteet päällä saunaan, koska eihän kukaan ikinä saunaan menisi vaatteet päällä.
No toisaalta oli hyvä, että myöskään alastomuutta ei tuotu lavalle, koska se ei välttämättä olisi tähän kohtaan sopinut. Näytelmä olisi kyllä selvinnyt siis myös ilman tuota saunakohtausta ja se oli venytetty myös liian pitkäksi.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin näytelmä jätti hyvän mielen ja oli katsomisen arvoinen. Ehdottomasti tuo kannattaa käydä katsomassa, mikäli haluaa hyvänmielen teatteria mennä katsomaan. Varsinkin taidokkaat näyttelijänsuoritukset olivat upeita tässä näytelmässä sekä Kristian Smedsin upea ohjaus.
Tähtiä OlkkariViihde antaa tälle näytelmälle ****
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Stefan Bremer
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?