Maaseutu kutsuu jälleen julkkiksia – Farmi alkaa sunnuntaina “Se oli supersiistiä”

Suomalaiseen kulttuuriin hyvin vahvasti kuuluu maaseutu ja eläminen maaseudulla. Vaikka nykyään kovin moni asuu kaupunkiolosuhteissa, on maanviljelys ollut yksi suomalaisuuden kulmakivistä.

Nelosella sunnuntaina alkaa toinen kausi tosi-TV-sarjasta, joka sijoittuu nimenomaan maaseudulle. Pieksämäellä sijaitsevaan maataloon on majoittunut 13 julkisuudesta tuttua henkilöä kilpailemaan Farmin töistä selviytymisestä. Ohjelmaa juontaa Ellen Jokikunnas.

– Kauden kuvaaminen oli hyvin mielenkiintoista. Upeita persoonia ja oli hauska päästä kärpäsenä katossa seuraamaan, minkälaisia sosiaalisia suhteita voivat keskenään solmia ja miten pärjäsivät rankkojen duunien keskellä, Jokikunnas summaa.

Uudella kaudella nähdään tuttuja hahmoja niin viihteen, politiikan kuin urheilun saralta. Yksi heistä on suomalaisille pitkistä, menestyksekkäistä hypyistään tunnettu mäkikotka Janne Ahonen.

– Oli ihan mahtava kokemus kaiken kaikkiaan. Parasta siellä oli oikeastaan kaikki. Siitä asti, kun itselle selvisi, että sinne olen menossa, odotin kovasti hommien alkavan. Samalla sitä odotti, millaista se elämä siellä tulee olemaan eristyksessä kaikesta muusta. Kannatti odottaa, koska kokemus oli ihan mahtava, Ahonen fiilistelee.

Ahoselle maaseutu ei ole aivan vieras paikka, sillä hänen mummonsa asuu pienessä maatalossa Vääksyssä. Tuttuja maaseudun työt ovat myös Joensuusta lähtöisin olevalle näyttelijälle Timo Lavikaiselle.

– Kun on tottunut lapsesta saakka olemaan maaseudulla, ei se mitenkään erityiseltä tuntunut sinne lähteä. Vaikka en ikinä ole sillä tavalla maaseudun keskellä asunut. Joensuussakin asunut aina ihan kaupunkialueella, kaupunkilaispoikana. Onhan ne silti jollain tavalla tuttuja ne hommat. Elämäni aikana olen tehnyt kaikenlaisia hommia, ja niistä kaikista on jotain jäänyt sinne reppuun, Lavikainen miettii.

Farmin töihin kiinni pääsi myös aitajuoksijauransa viime syksynä lopettanut Noora Toivo. Toivolle työt maaseudulla olivat aivan uudenlainen kokemus, mutta lähti rohkeasti mukaan katsomaan, mitä tuleman pitää.

– Se oli supersiistiä, superpelottavaa ja super kaikkea. Kaikki sen skaalan ääripäät käytiin läpi. Oli monia tunteita. Tosi hienoa ja sitten myös aika jännittävää, Toivo toteaa.

Toivo on totuttu näkemään yleisurheiluradoilla ja nykyisin sitten enemmän taustajoukoissa. Ohjelmaan pyytäminen tuli täytenä yllätyksenä eikä lähteminen ollut hänelle helppo päätös.

– Kyllä sitä jonkun aikaa mietin. Aluksi luulin, että he pyytävät Huntingtonin Mariaa, jota manageroin. Olin ihan, että sanoitteko oikein, kun kysyitte minua, olen väärä ihminen- tyyppisesti. Hetken aikaa sitä pohdin, mutta tuosta Farmista, kun näin sen ensimmäisen kauden, pohdin siinä olevan sellainen reality, jossa voisi olla mukana, Toivo kertoo.

Edellä mainittujen lisäksi Pieksämäellä tullaan näkemään räppäri Dan ”Uniikki” Tolppanen, toimittaja Sanna Ukkola, kauppiaan rouva Minttu Kaulanen, toimitusjohtaja Mikael Jungner, räppäri Pastori Pike, lastenhoitaja Pia Nykänen, realitytähti Sauli Koskinen, Miss Suomi 2019 Anni Harjunpää, somevaikuttaja Tuuli ja leijonalegenda Timo Jutila, joka saapuu farmille hieman myöhemmin.

– Mielenkiintoista se oli, kun he pyysivät ja vaimon suosituksella lähdin sitten mukaan. Aikataulut kun selvisivät, todettiin, että en kerkeä siihen alkuun. He tekivät sitten ratkaisun, että tulen reilun viikon myöhässä. Ajattelin, että okei tämähän onkin sitten vähän erilainen juttu. kuten sitten olikin. Sieltä oli jo pari tippunut pois, kun menin sinne, Jutila valaisee.

Farmi alkaa Nelosella ja Ruudussa sunnuntaina 4. huhtikuuta kello 19:30. Ensimmäisessä jaksossa tullaan näkemään hyvin mielenkiintoinen kaksintaistelu siitä, kumpi saa jäädä farmille. Luvassa on melkoista draamaa ja juonittelua.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Alpertti Rieksjärvi

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi