Keikat työllistäneet Ilkka Vainiota

Please follow and like us:
Helsingin Linnanmäelle Peacock-teatteriin oli saapunut UIT:n uuden revyyn Sata lasissa ensi-iltaa seuraamaan myös laulaja, lauluntekijä Ilkka Vainio. Vainiolle UIT:n revyy on jokakesäinen traditio ja hän on ollut jo vuosikymmenien ajan tuttu näky katsomossa.
– Joka kerta on aina erilainen UIT:n kattaus. Aina on onnistunut, joskus vähän paremminkin. Aina on ollut sellainen iloinen asia olla katsomassa jo monia kymmeniä vuosia. Se on sellainen traditio, Vainio totesi.
UIT:n revyyt ovat aina olleet vahvasti musiikkipitoisia, joka tietysti musiikkimiehelle on aina mieleen. Musiikki on myös johdattanut Vainiota kohti UIT:ta, sillä jo Ilkka Vainion isä, Juha Vainio oli kirjoittamassa aikoinaan lauluja revyyseen. Myös Ilkkaa on kyselty kirjoittamaan lauluja.
– Täällä on niin hyvät tekijät ollut, että ei ole sitten tarttenut, Vainio heitti.
Suomalaisiin Uuden Iloisen Teatterin revyyt ovat aina iskeneet ja näytöksiä on esitetty täydelle salille joka kesä. Mikä sitten on UIT:n salaisuus kynäniekan mielestä?
– Siinä on sellaista ajankohtaista, kepeää, hyvää satiiria ja hyvää huumoria, laulua ja näyttelijät. Siinä on kaikki kohdallaan. Tämä on todella hyvä viihdepaketti ja sitten kun täältä saa hyvän mielen, Vainio kiteytti.
Vainio levytti viime vuonna ensimmäisen pitkäsoittonsa Villi pyhäpoika. Vaikka mies on tehnyt vuosikaudet musiikkia ja itsekin laulellut, niin nyt vasta hän pääsi itse levyttämään. Laulaja ja lauluntekijä on ollut tyytyväinen lopputulokseen.
– On otettu todella innolla vastaan. Se on uusi aluevaltaus. Kun olen tehnyt lauluja muille, niin nyt tehdään itselle myös, Vainio iloitsi.
Vuosi on mennyt Vainiolla keikkaillessa oman yhtyeensä Ilkka Vainio, Janus Hanski ja viihteen kenttämiehet kanssa. Mukana ovat olleet eturivin muusikot soittamassa, kuten Leevi Leppänen, Luumu Kaikkonen, Veke Haapasalo ja Jussi Liski sekä Pekka Kuorikoski.
– Siinä on niin kova ryhmä, jonka kanssa ollaan ympäri Suomea keikkailtu. Justiin oltiin keikalla Ruotsinlaivalla. Porukka tykkäsi kovasti, Vainio kertoi.
– Mihin paikkaan vaan tilataan, niin tullaan.
Teksti ja kuva: Joni Hildén
Please follow and like us:

Tuoreimmat

Etusivu
Elokuvat
Arvostelut
Televisio ja suoratoistopalvelut
Arvostelut
Musiikki

Tiina Forsby paljastaa lempivärinsä: ”Ilmentää persoonaani”

Portion Boys valmistautuu parhaillaan lomaillen joulukuun alussa pidettävään Nokia Areenan konserttiin. Tiina Forsby lomailee yhdessä miehensä Mikaelin kanssa etelän lämmössä, mutta ennen lomalle lähtöään hän ehti istahtamaan Olkkarin piinapenkkiin. Piinapenkissä hän nimesi muun muassa kappaleen, joka kuvastaa häntä parhaiten.

– Eläköön elämä, ihan sen takia, koska mä juhlin elämää isolla sydämellä. Sitä, että saan olla täällä, joka ikistä tunnetta, joka ikistä fiilistä. Oli se sitten hyvä tai huono. Mä juhlin tunteita, itkua, naurua, isoja sellaisia tunteita, Forsby toteaa. […]

OlkkariViihde premium +

Tiina Forsby ei halunnut antaa valtaa kiusaajilleen – ”En halua välittää siitä saako joku syyn herjata”

Portion Boysista tuttu Tiina Forsby on nähty tänä syksynä MTV:llä esitettävässä uutuussarjassa Suomen älyttömin julkkis. Sarjaan osallistuminen ei ollut häneltä helppo päätös, vaan hän joutui miettimään sitä todella, kannattaako hänen osallistua tähän formaattiin.

– Kyllä mä sitä hetken aikaa mietin, enkä ihan helpoimmalla sanonut tähän kyllä. Oli vielä se edellinen TV-formaatti tunne mielessä ja ajattelin, onko mitään järkeä altistaa itseäni sille julkiselle herjaamiselle, mitä kohdallani aina tulee, Forsby alustaa. […]

Etusivu

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi