Kalevala on suomalaisille tuttu jo koulun penkiltä, mutta harva tuntee sen tarinat läpikotaisin. Nyt kansalliseepos saa uuden tulkinnan valkokankaalla, kun Kullervon tarina tuodaan elokuvaksi suurten maisemien, myyttisten hahmojen ja raskaiden tunteiden kautta.
Elokuvan näyttelijöille projekti on ollut paljon muutakin kuin historiallinen roolityö. Se on ollut fyysinen haaste, luontokokemus ja sukellus suomalaiseen mielenmaisemaan – siihen, mistä tarinat ovat aikanaan syntyneet.
“Pomppasin kaksi metriä ilmaan”
Ilkka Koivula pomppasi kaksi metriä ilmaan, kun roolitarjous Kalevala-elokuvaan tuli. Hän kertoo kokeneensa mahdollisuuden esittää myyttistä sankarihahmoa unelmien täyttymyksenä.
– Tämmöisiä rooleja ei hirveän monta ole. Kun pääsee tekemään, tuntee itsensä hyvin onnekkaaksi, hän sanoo.
Kalevalan hahmot ovat suomalaisessa kulttuurissa niin keskeisiä, että roolien paino tuntuu väistämättä myös näyttelijöissä. Silti elokuvan tekijät halusivat tietoisesti välttää satumaisuuden.
– Nyt ei tehdä satuhahmoja, vaan haetaan eläviä ja juurevia hahmoja, joilla pystytään koskettamaan katsojaa aivan eri tavalla, Koivula kuvailee.
Luonto teki tunnelman – “80 prosenttia tulee tilasta”
Moni haastatelluista nostaa esiin saman asian: kuvauspaikat ja luonto olivat elokuvassa enemmän kuin tausta. Ne olivat olennainen osa näyttelijäntyötä.
– Meillä ei ollut yhtään sisäkuvauspäivää. Oltiin koko ajan luonnon keskellä ja luonnon armoilla – positiivisessa mielessä, kertoo Janne Hyytiäinen.
Luonnon keskellä eläytyminen oli hänen mukaansa jopa helpompaa.
– Tunnelma tulee varmaan 80 prosenttisesti siitä tilasta missä ollaan. Puvustus ja varusteet tekivät loput. Meillä oli miekat, kirveet, puukot ja nahkakengät mittojen mukaan. Olihan se ihan jotain muuta kuin että olisi lenkkareissa pyörinyt siellä.
Myös Olli Rahkonen kuvailee kuvauspaikkoja henkeäsalpaaviksi: Pielisen rannat, Hiidenportin kansallispuisto ja maisemat, joissa epookki sai oikean ympäristönsä.
– Se oli ihanaa päästä tekemään epookkia, semmoista mitä todella harvoin pääsee tekemään, hän sanoo.
Fyysinen muutos ja “pizza-minän” poistaminen
Kalevalan maailma ei syntynyt vain maisemista, vaan myös näyttelijöiden kehoista. Useampi kertoo fyysisestä valmistautumisesta: painonpudotuksesta, kuntopiireistä ja roolin rakentamisesta konkreettisten tekojen kautta.
Rahkonen kertoo tiputtaneensa paljon painoa ja käyneensä jopa takomassa sepän pajalla, jotta hahmo alkoi tuntua oikealta.
– Kuntosalilla ja lenkkipolulla ja pienessä nälässä sai sen oman “pizza-minän” poistettua hetkeksi, hän naurahtaa.
Hyytiäinen puolestaan kertoo käyneensä pukusovituksessa Liettuassa ja tehneensä suuren ulkoisen muutoksen.
– Hiukset ajettiin pois ja rupesin kasvattelemaan partaa. Se muuttui niin paljon, että melkein itseään ei tuntenut enää.
“Kalevala on laulettua historiaa”
Johannes Holopaiselle Kalevala on ennen kaikkea ainutlaatuinen kulttuuriperintö myös maailman mittakaavassa.
– Se on erityislaatuinen ja hyvin säilynyt eepos: kokoelma lauluja, jotka Lönnrot on tallentanut kansien väliin. Yhtä ainoaa oikeaa versiota ei ole, vaan tulkintoja on niin paljon kuin sitä on laulettu, hän muistuttaa.
Hänen roolinsa kautta elokuvassa tarkastellaan myös ajan maailmankuvaa: uskomuksia, reviiriristiriitoja ja kristinuskon vaikutteita.
– Tässä lähdetään liikkeelle veljesriidasta Untamon ja Kalervon välillä. Siihen aikaan tapahtui tämmöistä: maailmankuvaeroja, uskomuseroja, hän kertoo.
Holopainen nostaa esiin myös kielen merkityksen. Hän haki rooliinsa apua murreopettajalta ja pohti, miten ihmiset ovat aikanaan puhuneet ennen kirjakieltä.
– Suomen kieli on valtavan voimakas kieli. Kielen kautta pääsee sisään tunne- ja ajatusmaailmaan.
Ensimmäinen elokuva – ja suoraan syvään päätyyn
Ronja Orastalle projekti oli erityinen myös siksi, että kyseessä oli hänen ensimmäinen elokuvansa.
– Valmistun teatteritaiteen maisteriksi ensi keväänä Teatterikorkeakoulusta. Hypättiin heti syvään päätyyn kansalliseepoksen maailmaan, hän sanoo.
Hän kertoo valmistautuneensa fyysisesti ja löytäneensä tukea muun muassa intiimikoordinaattorilta ja kollegoilta. Luonto auttoi myös jännityksen hallinnassa.
– Kuuntelin musiikkia, hypin mättäillä, makasin mustikkapensaissa, söin puolukoita ja hengittelin jännitystä pois. Käytin tekniikkaa. Se on mun duuni.
Orasta näkee esittämänsä Ainon rauhan ja rakkauden symbolina ajassa, jossa maailma tuntuu repivän itseään rikki.
– Maailma palaa, sotaa on kaikkialla. Jos on mahdollista valita, mä itse valitsisin rauhan ja rakkauden.
Tarina, joka ei vanhene
Kullervon tarina on Kalevalan sisällä poikkeuksellisen eheä kokonaisuus ja samalla klassinen tragedia. Holopainen kiteyttää sen teeman, joka elokuvassa koskettaa myös nykypäivää:
– Jos sukupolvien välistä väkivallan kierrettä ei kyetä katkaisemaan, seuraava sukupolvi maksaa hinnan.
Ehkä juuri siksi Kalevala ei tunnu vain menneisyydeltä. Se tuntuu tarinalta, joka elää yhä – ja joka voi parhaimmillaan koskettaa katsojaa yhtä vahvasti kuin se kosketti tekijöitään.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Marek Sabogal, ReelMedia, Joni Hildén
Suomi 
Svenska
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?