
Toistamiseen ehdolla sivuosa-Jussin saajaksi oleva Satu Tuuli Karhu näyttelee tänä keväänä Helsingin Kaupunginteatterin Suurella Näyttämöllä. Uransa alkutaipaleella oleva Karhu on ehtinyt jo näyttelemään aiemmin Suomen Kansallisteatterin Suurella Näyttämöllä.
–Ei ole itsestään selvää, että näihin pääsee tekemään näin hienoja juttuja, hienojen tekijöiden kanssa, hienoihin teattereihin. Hirmu kiitollinen olo on, että ensinnäkin saa tehdä tätä työtä ja näissä paikoissa, Karhu toteaa.
Q-teatterin ensembleen kuuluvalle Karhulle vierailu Helsingin Kaupunginteatterissa on ensimmäinen. Hän on aiemmin ollut talossa vain katsojan roolissa, mutta nyt hän pääsee tekemään ison roolityön Kaupunginteatterin Suurella Näyttämöllä.

– Oli jännittävää tulla tänne. Tämä on todella iso talo ja sekoilin heti, kun tulin ensimmäistä kertaa tänne pukusovitukseen, kun olin ollut vain katsojana täällä. En meinannut löytää henkilökunnan ovea laisinkaan, Karhu kertoo ensimmäisestä päivästään Kaupunginteatterissa.
”Tämä ollut ihan pelkkää juhlaa”
Karhu näyttelee Helsingin Kaupunginteatterissa torstaina 6. helmikuuta ensi-iltansa saaneessa näytelmässä Sinun, Margot. Näytelmä perustuu Meri Valkaman kirjoittamaan menestysromaaniin, jonka Kaupunginteatterin Suurelle Näyttämölle ohjaa Riikka Oksanen.
– Aloitettiin lokakuussa harjoitukset ja tämä on ollut kyllä ihan pelkkää juhlaa. Tuo on upea teos, hieno kirja. Nyt voi sanoa tässä vaiheessa jo, että tämä näyttämöteos tekee sille mielestäni kunniaa, koska se on niin syvä tarina, monikerroksellinen. Teatterin näyttämöllä ihmisten lihallistamalla siinä päästään vielä saamaan siitä paljon lisäkerroksia, Karhu pohtii.

Satu Tuuli Karhu näyttelee näytelmässä Viljaa, joka löytää isänsä Markuksen kuoltua nipun kirjeitä naiselta, jonka nimi on Margot. Kun hän ei saa äidiltään vastausta kirjeistä, joutuu hän lähtemään selvittämään Berliiniin kirjeiden alkuperää.
– Vilja Siltanen on kolmekymppinen henkilö, joka menettää äkillisesti läheisen isänsä. Isän menehdyttyä, hän löytää kuolinpesästä paljon kirjeitä, jotka on kirjoittanut tällainen Margot-niminen henkilö. Kirjeissä selkeästi puhutaan myös tytöstä, pienestä tytöstä ja käy ilmi, että Viljasta itsestään. Tämä Margot kirjoittaa, kuin omasta tyttärestään. Viljalla ei ole ollenkaan käsitystä, kenestä on kyse, Karhu paljastaa hahmonsa lähtötarinaa.
Karhu näyttelee lasta ja aikuista
Kirjeet sijoittuvat 80-luvun Itä-Berliiniin vanhaan DDR:n ja Vilja Siltanen lähtee näytelmän nykyhetkessä, vuonna 2011 Berliiniin selvittämään omaa henkilöhistoriaansa. Näytelmässä Karhu pääsee näyttelemään niin tuota 30-vuotiasta Viljaa kuin myös Viljaa lapsena.
– Se on ollut kyllä äärimmäisen mielenkiintoista, kun yhdessä hetkessä saa olla kolmevuotias ja toisessa hetkessä kolmekymmentävuotias. Se on hurjan palkitsevaa näyttelijälle, Karhu myöntää.
Harvemmin näyttelijät pääsevät samassa näytelmässä esittämään samaa hahmoa lapsena ja aikuisena, mutta Sinun, Margot– näytelmässä näin on. Rooliin valmistautumisessakin täytyy ottaa huomioon vähän erilaisia juttuja, kun näyttelisi pelkästään aikuista.

– Olen hakenut vähän sitä ääntä ja fysiikkaa. Tosi paljon Riikka Oksasen katseet ja mielipide ratkaisee, mihin suuntaan sitä lasta esimerkiksi vie. Sitten on ollut ihana seurata (Emma) Pälsynahon tulkintaa, kun hänkin esittää lasta, ai sä teet tuolla tavalla. Se on ihanaa inspiroitua muista ihmisistä ja heidän tekemisistään, Karhu kertoo.
Näyttelijöillä on tapana valmistautua erilaisiin hahmoihin myös tarkkailemalla toisia ihmisiä. Karhu myöntää, että tähän lapsen rooliin valmistautuessa on tullut tarkkailtua enemmän myös lapsia nyt.
– Se tässä työssä on ihanaa, että aina riippuen, minkälaista roolia tekee, alkaa myös katsomaan maailmaa eri tavalla. Nyt esimerkiksi tässä tilanteessa, kun esitän lasta, yhtäkkiä kiinnitän lapsiin eri näkökulmasta huomiota, siihen miten se on ja miten se liikkuu. Siinä pääsee koko ajan zoomaamaan aina johonkin yksityiskohtiin ympäristössään, Karhu valaisee.
Karhu opiskeli uuden ammatin – Alan tilanne huolettaa
Satu Tuuli Karhu nähdään tänä keväänä Helsingin Kaupunginteatterin Suurella Näyttämöllä, mutta nämä epävakaat ajat ovat saaneet hänen miettimään myös tulevaisuuttaan ja toimeentuloaan. Freelance-näyttelijälle tämä aika on hyvin huonoa. Ensin korona vähensi työmahdollisuuksia ja nyt hallituksen tekemät massiiviset leikkaukset kulttuuriin.
– On aivan älyttömän taitavia henkilöitä, jotka oikeasti harkitsevat alan vaihtoa. Elokuva-alan työntekijöitä istuu kotona odottamassa seuraavaa projektia. Näyttelijöitä, jotka tekevät opettajansijaisuuksia tai ovat ravintoloissa töissä, kun ei ole oman alan töitä. Töitä halutaan tehdä, mutta se ei ole kohtuullista silloin, jos ei pysty tekemään oman alan töitä, sitä mihin on kouluttautunut.
– Kouluttauduin myös hierojaksi ja teen niitä töitä. Se tuo henkistä turvaa, kun tietää, että on myös se toinen ammatti, jolla pystyy kompensoimaan. Onhan tämä nyt todella hurja tilanne, Karhu puuskahtaa.

Teatteriala on kärsinyt leikkauksista, joita hallitus on tehnyt. Muun muassa Suomen isoimpiin teattereihin lukeutuva Suomen Kansallisteatteri piti juuri syksyllä muutosneuvottelut, jotka johtivat siihen, että freelancereiden paikat teatterissa vähenevät. Helsingin Kaupunginteatterissa muutosneuvotteluita ei ole vielä edessä, mutta teatterinjohtaja Kari Arffman totesi OlkkariViihteelle joulukuussa, että sellaisia voi tulevaisuudessa olla edessä.
– Katsotaan ensi syksynä, mikä on vuoden 2026 tilanne, Arffman totesi tuolloin.
Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo taide- ja kulttuurialalle. Tällä hetkellä Helsingin Kaupunginteatterin näytelmät, kuten myös Suomen Kansallisteatterin näytelmät ovat vetäneet hyvin. Kaupunginteatterin Sinun, Margot– näytelmä täydentää ohjelmatarjontaa ja siinäkin lippuja on mennyt kaupaksi hyvää tahtia, loppuunmyytyjä esityksiäkin on jo jokunen.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Joni Hildén, Mitro Härkönen / Helsingin Kaupunginteatteri
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?