Itiksen Vapianossa herkullinen ruoka jää monimutkaisen konseptin jalkoihin

Kävin päättyvällä viikolla lounaalla kauppakeskus Itiksen Vapianossa. Hienostuneen tuntuinen ravintola tarjoilee hyvää ruokaa, mutta kokemukseen tulee aikamoinen särö, kun huomioon otetaan esimerkiksi ruoan tilaamisen monimutkaisuus. Vapiano on hyvä esimerkki siitä, että pelkkä hyvä ruoka ei riitä.

Kun ravintolaan astuu sisään, vastaan tulee herkullinen pizzan tuoksu. Ensimmäinen yllätys odottaa heti kulman takana, kun tarjoilija ojentaa asiakkaan kouraan kortin, johon tehdyt tilaukset tallennetaan. Sitten vuorossa onkin ruoan tilaaminen. Tässä vaiheessa menin ainakin itse pyörälle päästäni, sillä eteeni avautui näkymä, jollaista en muissa lounasta tarjoavissa ravintoloissa ole nähnyt. Edessäni oli iso keittiö, jossa asiakkaan tilaama ruoka valmistettiin. Jokaiselle ruokalajille oli oma luukku. Pizzalle oli omansa, pastalle omansa ja niin edelleen. Koska liikun pyörätuolilla, minulla oli avustaja mukana. Pyrähtelimme luukulta toiselle tilaamassa omat ruokamme.

Tämä kaikki tuntui lähinnä sekoilulta. Jokaisella luukulla oli kortinlukija, jolle ovelta saatua korttia piti vilauttaa. Olihan se teknisesti hieno ratkaisu, mutta koko prosessi oli tehty liian vaikeaksi. Parhaiten ongelmaa kuvastaa se, että henkilökunta joutuu käyttämään valtavasti aikaansa toimintatavan selittämiseen, kun yleensä varsinkin lounaan aikana ravintolat toimivat periaatteella tilaa, syö ja maksa. Vapianon tapauksessa kaikki tuo käytössä olevan tekniikan kanssa säätäminen vie aivan liikaa aikaa ja energiaa.

Itse ruoka oli todella hyvää. Itse söin Salamilla täytetyn pizzan, joka oli suussa sulavan mehevää. Avustajani tilasi kermaisen kanapastan, joka sekin oli kuulemma todella hyvää. Kaikki olisikin sujunut hyvin, jos olisimme selvinneet ilman edellä kertomaani tilaamiseen liittyvää sähläystä.

Pyörätuolin käyttäjänä on todettava, että Vapiano ei sovellu erityisryhmille kovinkaan hyvin. Tilat olivat melko ahtaat ja sisustuksessa painotettiin estetiikkaa, eikä toimivuutta. Minun oli todella vaikeaa löytää pöytä, jonka ääressä pystyin syömään. Tällainen pieni, mutta tärkeä yksityiskohta voi pilata kokemuksen.

Täytyy todeta, että Itiksen Vapiano ei ole kiireisen ihmisen ruokapaikka. Kaikki ruoan tilaamiseen liittyvä ylimääräinen säätäminen vie aivan liian paljon aikaa ja osan hyvän ruoan tuomasta nautinnosta.

Itiksen Vapiano sijaitsee kauppakeskuksen toisessa kerroksessa Finnkinon vieressä.

Teksti: Juho Kojima

Kuvat: Vapianon mediapalvelu/Georg Bodenstein

Tuoreimmat

Elokuvat

Teatterineuvos Eila Roine on poissa

Suomalaisen teatteritaiteen suuriin näyttelijöihin lukeutunut Eila Roine on kuollut. Hänet muistetaan lukuisista rooleistaan varsinkin tamperelaisissa teattereissa. Roine on nähty niin Tampereen Teatterin kuin Tampereen Työväen Teatterin näyttämöllä. Eila Roine teki unohtumattomat roolisuoritukset Tampereen Työväen Teatterin […]

Elokuvat

Nuremberg on luottamuksen rakentamista hirviön kanssa

James Vanderbiltin kolmas ohjaus on kolmannen valtakunnan raunioille rakentuva vahva draama. Jack El-Hain kirjaan perustuva elokuva on samalla muistutus ihmisen pahuudesta. Toinen maailmansota on päättynyt ja liittoutuneille antautuneet tai kiinniotetut natsipuolueen jäsenet lyöty lukkojen taakse. […]

Olkkarivieras

Elokuvaohjaaja Oskari Pastila podcastissa “Päähenkilöä käytettiin hyväksi”

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. OlkkariViihde premium + voit tilata joko jatkuvalla kuukausitilauksella hntaan 3 euroa kuukaudessa tai vuorokaudeksi […]

Musiikki

Riitta Korpela palkittiin elämäntyöpalkinnolla Jellonagaalassa – Ti-Ti Nalle on kulkenut sukupolvien mukana

Lastenmusiikki Ry palkitsi eilen Oulussa järjestetyssä Jellonagaalassa suomalaisen lastenmusiikin uranuurtajan, Ti-Ti Nalle -perheen luojan Riitta Korpelan arvostetulla elämäntyöpalkinnolla. Tunnustus myönnettiin kunnianosoituksena poikkeuksellisen pitkäjänteisestä ja merkittävästä työstä suomalaisen lastenkulttuurin ja varhaiskasvatuksen hyväksi. Lastenmusiikkipäivää juhlittiin lapsen oikeuksien […]

Teatteri

Rauman kesäteatteri jatkaa hyväksi havaitulla linjallaan – nyt mennään Kaija Koon musiikilla

Rauman kesäteatterin tulevan kesän kantaesitys on musiikkinäytelmä Korkkarit kattoon. Ensi-iltansa Kaisa Kuikkaniemen käsikirjoittama ja Otto Kanervan ohjaama esitys saa 11.6.2026. Kaisa Kuikkaniemi on käsikirjoittanut Raumalle jo aiemmin menestykseen nousseet Dingo- ja Paula! -musikaalit. Hänen viimeisin […]

Ihmiset

Janne Lehtonen erikoisjoukoista: “Ei siellä ovia potkittu kuten elokuvissa”

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. OlkkariViihde premium + voit tilata joko jatkuvalla kuukausitilauksella hntaan 3 euroa kuukaudessa tai vuorokaudeksi […]

Tapahtumat

Porin Aito Iskelmä Festivaalin ensimmäiset esiintyjät julki – Festivaalin vetonaulana Eppu Normaali

Porin Kirjurinluoto Areenalla 26.–27.6.2026 järjestettävä Aito Iskelmä Festivaali avaa ensi kesän juhlat kovalla kattauksella. Festivaali on julkaissut ensimmäiset artistinsa ja avannut lipunmyynnin early bird -hinnoin. Tapahtuman suurin vetonaula on Eppu Normaalin jäähyväiskeikka Porissa. Kyseessä on […]

Musiikki

Eppu Normaali haluttu esiintyjä kesän festivaalilavoille

Eppu Normaali nähdään kesällä viimeistä kertaa festivaalilavoilla. Yhtye päättää pitkän, 50 vuotta kestäneen uransa elokuussa Tampereen Ratina Stadionilla. Ennen sitä yhtye ehditään näkemään useilla festivaalilavoilla. Nyt on jo kolme festivaalia tiedossa, joissa Eppu Normaali tullaan […]

Tapahtumat

Tammerfest kiinnitti kesän ensimmäiset esiintyjät – jäähyväisiä jättävä Eppu Normaali pääesiintyjänä

Tammerfest, yksi Suomen suosituimmista kaupunkifestivaaleista, avaa vuoden 2026 festarikesän kovalla julkistuksella: ensimmäiset artistit on julkaistu ja early bird -liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä. Festivaali järjestetään Tampereella 16.–18.7.2026, pääareenanaan tuttu Ratinanniemen Festivaalipuisto. Kesän suurin […]

Elokuvat

Olga Temonen on kuollut

Näyttelijä Olga Temonen on kuollut pitkäaikaisen sairauden murtamana. Temonen kuoli kotonaan Iitissä maanantaina. Temonen sairastui aivosyöpään vuonna 2023. Kuollessaan hän oli 47-vuotias. Olga Temonen oli naimisissa ohjaaja Tuukka Temosen kanssa. Heillä on kolme lasta. Olga […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi