Itikseen avattu Finnkinon teatteri ylitti odotukset

Yhdeksänsalinen elokuvateatteri kasvattaa merkittävästi koko pääkaupunkiseudun elokuvanäytösmääriä ja tarjoaa elokuvateatterikokemuksia moneen eri makuun. Jatkossa elokuvien ystävillä on entistä monipuolisemmat vaihtoehdot mistä valita, sillä Itiksen elokuvateatteri kasvattaa Finnkinon pääkaupunkiseudun kokonaisesitystarjonnan lähes 100 000 näytökseen vuodessa. Suomen ensimmäisen huipputekniikalla varustetun IMAX®-elokuvateatterin ja jättivalkokankaan lisäksi, Finnkino Itikseen aukeaa kaksi uutta LUXE-erikoissalia sekä kuusi korkeatasoista klassista elokuvasalia. Uudenlaisen elokuvateatterikokemuksen täydentävät aulojen laajennetun todellisuuden palvelut, anniskelua ja ruoka-annoksia saleihin tarjoava Oscar’s Bar sekä Suomen pisin irtokarkkiseinä. Uusi Finnkino Itis tekee elokuvissa käymisestä entistä monipuolisemman ja paremman elämyksen.

Pääsin tutustumaan tähän todella upeaan kokonaisuuteen torstaina 29.11. Kun asiakas astuu sisään teatteriin, häntä tervehtii heti ovella uusi upea visuaalinen ilme. Valaistus on hämärän sininen, sitä voisi kuvata rauhoittavaksi. Liput voi ostaa normaalisti kassalta tai itsepalvelupisteistä. Aulasta on helppo siirtyä itse saleihin. Jo ensivaikutelma oli todella positiivinen.

Teatterin ehdoton vetonaula on tietenkin IMAX-Sali, joka tarjoaa asiakkaalle aivan uudenlaisen kokemuksen. Medialle esitettiin kaksi lyhyttä koostetta IMAXIN ominaisuuksista. Salissa on käytössä uusin mahdollinen tekniikka, johon kuuluu aivan valtava valkokangas. Kun salia esiteltiin, valkokankaan kerrottiin olevan kooltaan yli 300 metriä.

IMAXIN kuva ja äänimaailma oli todella kaunis. Olen käynyt elämäni aikana todella paljon elokuvissa. Täytyy rehellisesti myöntää, että Itiksen IMAX oli elokuvan alalla elämäni paras kokemus. Mielenkiintoista nähdä, miten yleisö ottaa uuden elämyksen vastaan.

Pääsin kysymään Finnkinon johdolta, miten Itiksen uusi teatteri vaikuttaa pääkaupunkiseudun elokuvien tarjontaan Finnkinon osalta. Täytyy myöntää, että saamani vastaus kalskahti oudosti ainakin omaan korvaani. Koko johtajaporras vakuutteli, ettei mitään suurempaa muutosta olisi tulossa. Mielestäni nykytilanteessa voi ja pitääkin kysellä, että riittääkö kaikkiin teattereihin yleisöä.

Kysyin vielä, että aikooko Finnkino jatkossa yksilöidä tarkemmin Helsingin alueen eri teattereiden ohjelmistoa. Minulle vastattiin, että oikeastaan ainoa alueen teatteri, jolla on hieman tarkempi profiili kuin muilla on Maxim, joka jatkossakin keskittyy Art House elokuviin. Tilanteeseen ei ole tulossa muutosta.

Itiksen uudessa teatterissa on todella helppo liikkua. Asia kiinnosti minua erityisesti, koska käytän pyörätuolia. Ainoa asia, jota jäin miettimään turvallisuuden kannalta oli IMAX salin eturivi. Ensimmäisen rivin kulkuväylä on todella kapea, joka ainakin pyörätuolilla liikkuessa aiheutti muutaman harmaan hiuksen. Esittelypäivänä liikkuminen muualla teatterissa oli helppoa ja ilmavaa. Katsotaan, miten käy, kun teatteri on täynnä asiakkaita.

Teksti. Juho Kojima

Kuvat: Finnkino

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi