Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle.

Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen Elm Streetillä ja sen unista todellisuutta tekevä murhamies Freddy Krueger nostivat näyttelijän kaikkien tietoisuuteen. Roolin myötä Glendalessa Kaliforniassa vuonna 1947 syntynyt, ruotsalaisia juuria omaava näyttelijä kirjoitti nimensä kauhuelokuvan historiaan.

Englund aloitti näyttelemisen jo 12-vuotiaana ja jatkoi sen parissa läpi kouluaikojensa. Viiden menestyksekkään teatterinäytelmän jälkeen tie vei Hollywoodiin. Ensimmäinen valkokangasrooli oli elokuvassa Buster & Billie (1974). Kaksi vuotta myöhemmin Englund pyrki Tähtien sotaan. Luke Skywalkerin ja Han Solon roolit menivät muille, ja vuoden 1976 Tobe Hooperin Eaten Alive -elokuva oli lopulta reitti kauhun maailmaan.

Robert Englundin näyttelemä Freddy Krueger

Kymmenen vuotta myöhemmin Craven näki Englundissa kaiken sen, mitä Kruegerilta halusi. Näyttelijä ei ollut isokokoinen ja asenne oli kohdillaan. Lukuisten kauhuelokuvien lisäksi Englund on antanut panoksensa moniin tv-sarjoihin. Mainittakoon niistä Ihmemies MacGyver, Pulmuset ja Simpsonit. Saturn-palkittu näyttelijä on tehnyt yli 75 roolia, eikä näytä hidastavan tahtia. Kolme kertaa urallaan ohjaajanakin toimineella Englundilla on IMDB:n mukaan työn alla kaksi projektia.

Englundin lisäksi Walk of Famen vuoden 2025 luokkaan elokuvakategoriassa kuuluvat John Carpenter, Jessica Chastain, Bill Duke, Emilio Estevez, Colin Farrell, Jane Fonda, Nia Long, Lisa Lu, Glynn Turman ja Toni Vaz.

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuvat: Deposit photos ja Nightmaresonelmstreetfilms.com

Tuoreimmat

Matkailu

Linnanmäki sai jälleen STF-merkin

Linnanmäki on saanut toistamiseen Visit Finlandin myöntämän Sustainable Travel Finland (STF) -merkin. Tunnustus kertoo siitä, että huvipuisto panostaa toiminnassaan ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Ensimmäisen kerran STF-merkki myönnettiin Linnanmäelle vuonna 2024, ja nyt saatu jatkomerkki […]

Arvostelut

Sienitartunta palvelee syvällisempää juonta kaipaamattomia

Jonny Campbellin Cold Storage on täyttä aivot narikkaan -viihdettä. Filmistä uupuu omaperäisyys, kun George Romerolta on lainattu liikaa. 18 vuotta sitten bioterrorismintorjuja Robert Quinn (Liam Neeson) kohtasi Australian peräkylillä NASAn Skylab-projektista levinneen sieniviruksen, joka sai […]

Elokuvat

Kulttuurialan työtilanne näyttää heikolta – Näyttelijöille ei riitä töitä

Helsingin Sanomat kirjoitti kuukausiliitteessään näyttelijöiden työtilanteen olevan tällä hetkellä tukala. Moni freelancerina toimiva suomalaisnäyttelijä etsii tällä hetkellä töitä tai tekee muita kuin näyttelijäntöitä. Yksi tuon lehtijutun haastateltavista on Iikka Forss. – Se on vähän tällaista […]

Kirjallisuus

Järjestysmiehet estivät Eppu Normaalin nousemisen Ruisrockin lavalle

Eppu Normaalin oli tarkoitus esiintyä Ruisrockissa vuonna 1980, mutta esiintyminen ei lopulta toteutunut. Ruisrockin järjestysmiehet estivät yhtyettä nousemasta lavalle. Tämän seurauksena syttyi hässäkkä, joka muistutti myös mellakkaa. Selkkaus syntyi sopimuserimielisyyksien vuoksi. Eppu Normaalin taustajoukot olivat […]

Tapahtumat

Viki ja Köpi huipentavat kymmenvuotisjuhlansa Veikkaus Arenalla

Hiljattain kahdella Venla-palkinnolla huomioitu juontajakaksikko Viki ja Köpi juhlistavat kymmenvuotista yhteistä taivaltaan näyttävästi Helsingin Veikkaus Arenalla perjantaina 20. marraskuuta. VIKI & KÖPI 10V SHOW kokoaa yhteen kaksikon uran keskeiset hetket, vieraat ja yleisön ainutlaatuiseen juhla-iltaan. […]

Teatteri

Renée Böök debytoi musikaalitähtenä Helsingin Kaupunginteatterin syksyn uutuudessa

Maailman tunnetuin rakkaustarina saa rohkean ja modernin käänteen, kun Lontoon ja Broadwayn yleisöt hurmannut & Julia -musikaali saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 20. elokuuta. Shakespearen klassikkoa ravistelevassa pop-musikaalissa kysytään, mitä tapahtuisi, jos Romeo ja […]

Elokuvat

Taneli Mäkelä viihtyy teatterin lavalla “Jokainen ilta on ainukertainen”

Taneli Mäkelä on yksi ikonisista suomalaisista näyttelijöistä. Miestä on nähty niin teatterin lavalla kuin elokuvissa ja televisiosarjoissa. Joka ikinen kerta hän pistää parastaan, oli kyseessä sitten mikä tahansa laji. Teatterissa Mäkelää kiehtoo erityisesti esityksen elävä […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

Petolliset palaa – uusi kausi käynnistyy ennennäkemättömällä rytinällä

Suursuosikiksi noussut Petolliset käynnistyy jälleen, ja luvassa on sarjan historian nopein ja armottomin aloitus. Uudella kaudella peli lähtee liikkeelle ennennäkemättömällä vauhdilla, kun 20 julkisuudesta tuttua kilpailijaa joutuu tekemään ratkaisevia valintoja jo ennen kuin he tapaavat […]

Musiikki

KUUMAA juhlii 10-vuotista uraansa Veikkaus Arenalla – luvassa jättimäinen areenakonsertti

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva KUUMAA kruunaa 10-vuotisen uransa näyttävästi nousemalla Veikkaus Arenan lavalle lauantaina 28. marraskuuta 2026. KUUMAA 10 -areenakonsertti toimii juhlavuoden huipennuksena ja tuo yhteen yhtyeen uran suurimmat hitit sekä uutta musiikkia. Yhtye julkaisee […]

Musiikki

Pate Mustajärven tytär Jenni Mustajärvi liittyy Manserock-orkesteriin – tulkitsee isänsä klassikoita stadionkonsertissa

Manserock stadionilla -tapahtuma saa elokuun alussa erityisen koskettavan lisän, kun Jenni Mustajärvi nousee Kaikkien aikojen Manserock-orkesterin solistiksi. Tammelan stadionilla 1.8. järjestettävässä konsertissa Jenni tulkitsee isänsä Pate Mustajärven tunnetuksi tekemiä kappaleita niin Popedan tuotannosta kuin Paten […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi