Musiikki

Pate Mustajärvi klubirundille huhtikuussa

Popedasta reilu vuosi sitten irtaantunut Pate Mustajärvi on keikkaillut viime aikoina sooloartistina. Syksyllä hänellä oli rundi, mutta nyt on hetken aikaa ollut hieman hiljaisempaa eloa, kunnes sitten taas kuukauden päästä jälleen räjähtää. – Huhtikuussa lähden […]

Sateenkaariyhteisö

Pop-tähti Sanni: ”En ole enää miltään osin näkymätön”

Kiireistä kevättä elävä Sanni julkaisi marraskuussa viidennen albuminsa Muutos. Albumi eroaa edellisistä siinä mielessä, että se on kokonaan Sannin käsialaa. Hän on tehnyt levyä varten kaiken itse. Hän on säveltänyt, sanoittanut ja myös tuottanut tämän […]

Teatteri

Heikki Silvennoinen on poissa

Näyttelijänä ja muusikkona tunnettu Heikki Silvennoinen on kuollut 70-vuotiaana. Silvennoinen muistetaan parhaiten Kummelista. Asiasta ensimmäisenä uutisoi Ilta-Sanomat, joka oli saanut tiedon Silvennoisen lähipiiriltä. Silvennoinen on tehnyt pitkän uran suomalaisessa televisiossa alkaen jo 90-luvun alkupuolella Q-klubista […]

Kirjallisuus

Kulttuuriväki osoitti mieltä kansalaistorilla – ”Kosto, kauna ja katkeruus”

Helsingissä Kansalaistorilla keskuskirjasto Oodin edessä järjestettiin torstaina kulttuurialan leikkauksia vastustaja mielenosoitus. Paikalla Sakset seis-nimeä kantaneessa mielenosoituksessa oli useita kulttuurialan tekijöitä, jotka ilmaisivat pettymyksensä hallituksen toimiin. – Jotenkin tuntuu, että niiden (leikkausten) takana on kosto, kauna […]

Musiikki

Uusi maisteriohjelma vahvistaa musiikkiteollisuuden vientimahdollisuuksia

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia avaa syksyllä 2025 uuden englanninkielisen Music Business -maisteriohjelman, joka keskittyy musiikkiteollisuuden kaupallisiin mahdollisuuksiin ja kansainvälistymiseen. Ohjelma vastaa digitalisaation ja muuttuvan kuluttajakäyttäytymisen haasteisiin, tarjoten opiskelijoille syvällistä ymmärrystä alasta. Teoston kulttuurisäätiön tukema ohjelma tukee suomalaisen […]

Olkkarivieras

Pepe Willberg paljastaa podcastissa ”Jos suoraan sanon, niin ei ollut helppoa ja hauskaa”

Tämä merkintä on osa 2 29 sarjassa OlkkariVieras

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. Tilaa OlkkariViihde premium + Tilaus sisältää nämä: Sateenkaaripodi Maksulliset artikkelit Olkkarivieras-podcast   Jos olet […]

Musiikki

Rikkoiko JVG esiintymisasuillaan kesäfestareilla lakia?

Räppiduo JVG esiintyi kesällä eri festivaaleilla. Yksi festivaaleista oli Vantaalla järjestettävä Tikkurila-festivaali, jossa JVG esiintyi vanhoissa McLarenin takeissa. Takkeja koristi tupakkayhtiön logo, jonka perusteella he mahdollisesti rikkoivat Suomen lakia. Takit olivat päällä myös satunnaisesti muilla […]

Musiikki

Costello Hautamäki Vain elämästä ”Katri Helenan biisit tuotti vaikeuksia”

Perjantaina 6. syyskuuta Nelosella palataan takaisin Satulinnaan, kun Vain elämää-ohjelman 15. kausi käynnistyy. Mukana Satulinnassa on tällä kaudella myös mies Popedan hittikappaleiden takaa, kun muiden mukana Satulinnaan saapuu Costello Hautamäki. – Mä tykkäsin ajasta ennen […]

OlkkariViihde premium +

Popedan jatko oli sovittu jo vuosikymmen sitten – Uutta musiikkia on tulossa

Suomalaisia jo 47 kesää viihdyttänyt Popeda uudistui kokoonpanonsa osalta talvella. Pitkään yhtyeen keulakuvana ollut Pate Mustajärvi lopetti vuosi sitten Ratinan stadionilla pidettyyn konserttiin ja uudenvuodenpäivänä yhtye ilmoitti uudesta solistista. Popeda on vuosikaudet kulminoitunut nimenomaan Pate […]

OlkkariViihde premium +

Benjamin Peltonen: ”Kaapista ulostulon jälkeen oma ääni löytyi”

Benjamin on ollut yksi suosituimmista artisteista ja hänen musiikistaan on viime vuosina kuulunut hyvin myös hänen seksuaalinen suuntautumisensa. Hän tuli kaapista ulos kesällä 2021 Helsinki Priden yhteydessä, joka on vaan nostattanut miehen suosiota. – Ehkä […]