
Lauantaina Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa yökerho Apollossa valittiin tämän vuoden Mr. Finland ja Mr. Grand Finland. Legendaarista miesten mallikilpailua oli saapunut seuraamaan runsaslukuinen yleisö. Yleisön hurratessa mr. Finlandiksi kruunattiin helsinkiläinen Valtteri Rytinki.
– Tällä hetkellä on voittajafiilis, sellainen epärealistinen olo. On tosi vaikeaa käsittää, mitä on voittanut ja varmaan huomenna se iskee enemmän. Paljon on ideoita, mitä haluan tämän tittelillä tehdä ja lähden niitä kyllä työstämään, Rytinki kommentoi heti tuoreeltaan.
Rytinki kertoo, että Mr. Finland-tittelillä on hänelle hyvin suuri merkitys. Louis Vuittonilla isäntänä toiminut ja finanssialalla töitä tekevä mies ei ole vastaavanlaisia juttuja kovin kauan tehnyt, joka myös nostaa palkinnon voittamisen arvostamista.
– Tällä on todella iso merkitys. Olen aika lyhyen aikaa kuitenkin tehnyt näitä, muutama vuosi sitten olen vasta aloittanut ja nyt näin iso palkinto. Se merkitsee myös tosi paljon, että täällä on paljon mun rakkaita ihmisiä kannustamassa ja iso kiitos, että ovat tulleet tänne kannustamaan, Rytinki iloitsee.
Kun Rytinki lähti mukaan mister-kilpailuihin, oli hänen yksi ajatuksensa saada itseluottamusta lisää ja näyttää ennen kaikkea itsellensä, että pystyy tällaiseen. Nyt nuoren 27-vuotiaan miehen itseluottamus on kohdallaan, mutta näin ei aina ole ollut.
– Ennen kuin lähdin näihin kilpailuihin, olin aika pohjalla. Olin käynyt aika pitkään terapiassa ja olin saanut itseäni kasaan. Halusin lähteä kasvattamaan omaa itsevarmuutta ja omaa itsetuntoani. Koin todella epämukavaksi sen aluksi, mutta olen todella kiitollinen, että menin ja otin ison harppauksen henkilökohtaisten asioideni kanssa, ja pääsin asioista yli, keskivaikeata masennusta sairastanut Rytinki iloitsee.

”Haluan tehdä tittelistä merkityksellisen”
Kun Rytinki voitti mr. Finlandin tittelin, haluaa hän nyt lähteä kehittämään tätä titteliä enemmän. Aikoinaan Mr. Finland on ollut suurikin juttu Suomessa ja kilpailut on myös televisioitu, mutta tänä päivänä kilpailu järjestetään ilman TV-kameroita helsinkiläisessä yökerhossa.
– Haluan tehdä tästä tittelistä merkityksellisen ja tehdä tälle asialle jotain. Haluan puskea Mr. Finlandia brändinä eteenpäin. Tehdä paljon yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa ja hyväntekeväisyysyritysten kanssa. Mulla on pari hyväntekeväisyysorganisaatiota mielessä, mihin olen varmasti yhteydessä, Rytinki pohtii.
Rytinki haluaa tehdä mr. Finland-brändistä tunnetumman ja auttaa titteliä, jotta voittajille aukeaisi tulevaisuudessa useampia ovia. Myös juontotyöt kiinnostavat tuoretta voittajaa eikä hän sulje myöskään mallintöitä pois.
– Kun valitaan seuraava Mr. Finland, niin tämä kisa on täysin uusi, että hän voi nauttia siitä täysin rinnoin. Voin tehdä sen pioneerityön tässä alla, että tässä olisi vielä enemmän ovia valmiina auki, Rytinki suunnittelee.

Valtteri Rytingistä huokuu halu tehdä Mr. Finland-kilpailusta vielä enemmän ja palauttaa se entisaikojen loistoon, mitä se vielä 1990-luvulla oli, jolloin kilpailusta pinnalle nousi muun muassa myöhemmin pornoalalla menestynyt Henry Saari.
– Mä haluan puskea tätä brändiä eteenpäin, että tästä saadaan isompi juttu. Haluan, että Mr. Finland-brändi on enemmän kuin se, että olemme baarissa ryyppäämässä. Haluaisin, että saataisiin puskettua tämä samalle tasolle, missä missikilpailut ovat tänä päivänä.
– Siellä tehdään paljon yhteistyösopimuksia, se on suunniteltua se homma ja siellä tehdään paljon yhteistöitä. Yritetään tuoda sellaista bisnespuolta sinne hieman esiin. Mulla on ollut aika selkeä plääni päässä vähän aikaa, millä tavoin haluaisin lähteä puskemaan eteenpäin ja aika näyttää, miten käy, Rytinki päättää.
Mr. Finlandin lisäksi valittiin Mr. Grand Finland. Kilpailu oli jaettu kahteen eri sarjaan, jossa toisessa kilpailivat alle 30-vuotiaat ja toisessa sitten yli 30-vuotiaat. Mr. Grand Finlandiksi valittiin 36-vuotias turkulainen Markku Vanhanen. Yleisön suosikki oli 30-vuotias helsinkiläinen Roni Myllymäki.
Teksti ja kuvat: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?