Suomirockin legenda on poissa

Suomalaisen rockin legenda, raspikurkku Pate Mustajärvi on poissa. Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Tapaninpäivänä kuollut artisti kertoi marraskuussa sosiaalisen median kanavissaan sairastavansa syöpää. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Pate Mustajärvi muistetaan kaikista parhaiten Popedan solistina. Popedan lisäksi hän teki pitkän uran myös sooloartistina ja jatkoi soolouraansa myös sen jälkeen, kun jätti Popedan syksyllä 2023. Mustajärvi ehti uransa aikana julkaista peräti 13 soololevyä.

Hän jätti suomalaiseen musiikkiin lähtemättömän jäljen. Legenda, jonka ääni on tuttu kaikille suomalaista musiikkia edes joskus kuunnelleelle. Mustajärven ikoninen raspisoundi ei jättänyt ketään kylmäksi.

Mustajärvi palkittiin uransa aikana myös useampaan kertaan. Hän sai marraskuussa 2017 yhdessä Popedan kanssa SuomiRock-elämäntyöpalkinnon. Helmikuussa 2018 Mustajärvi vastaanotti Popedan puolesta erikois-Emman Emma Gaalassa.

Mustajärven soolouran tunnetuimpia kappaleita ovat olleet muun muassa Ukkometso, jota myös hän esitti Popedan keikoilla. Lisäksi häneltä muistetaan useita Johnny Cashin levyttämiä klassikoita suomeksi laulettuna.

Tuoreimmista levyistä muistetaan muun muassa Seura-lehden artikkelista syntynyt Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä. Tuon levyn kappaeleet olivat aivan erilaista tuotantoa, mihin miehen soolouralla oltiin totuttu.

Tuo albumi oli eräänlainen käännekohta myös Mustajärven soolouralla ja sen jälkeen miehen tekemistä voisi kuvailla hieman rauhallisemmalla kappaleilla verrattuna aiempaan. Hän vastasi myös Häjyt 2-elokuvan tunnuskappaleesta Pahaa verta.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Miikka Hildén

Tuoreimmat

OlkkariViihde premium +

Petolliset noussut katsojien suosioon – “Selvästi herättää tunteita”

Nelosella aloitti syyskuussa 2023 Suomessa ennennäkemätön TV-formaatti, joka totteli nimeä Petolliset. Tuolloin sarjasta ei tiedetty vielä paljon mitään, eikä sitäkään, millainen menestystarina siitä vielä tulee. – Tämä on mahtavaa, että tämän ohjelman suosio on kasvanut […]

Saimaa
Etusivu

Rauma Blues laajenee areenakokoiseksi

Neljäkymmentä vuotta sitten perustettu Rauma Blues saa tänä vuonna merkittävän uudistuksen, sillä festivaalin pääkonsertti 6.6. järjestetään areenakokoisena, kun pitopaikkana on Kivikylän Areena. Yhdysvaltalaista osaamista pääkonserttiin tuo Take Me To The River All Stars Live – […]

Elokuvat

Jussi-voittaja Petri Poikolainen on kuollut

Näyttelijä Petri Poikolainen on kuollut 50-vuotiaana. Poikolainen muistetaan elokuvasta Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia. Hän sai parhaan miespääosan Jussin roolistaan kyseisessä elokuvassa vuonna 2022. Poikolainen valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000, jonka jälkeen hän on […]

Elokuvat

Lauri-Matti Parppein esikoiselokuva rohmusi palkintoja Jussi Gaalassa

Jussi Gaalaa vietettiin perjantaina Helsingin Messukeskuksessa. Gaalan patsasrohmuksi äityi elokuva Jossain on valo joka ei sammu. Lauri-Matti Parppei sai esikoiselokuvastaan Jussin ohjauksesta, käsikirjoituksesta sekä musiikista. – Luulen, että tehtiin äärimmäisen rehellisesti elokuvaa. Sellaisesta tunteesta, mistä […]

Elokuvat

Dome Karukoski lähettää terveiset valtioneuvostoon “Olen valmis keskustelemaan”

Ohjaaja Dome Karukoski saapui Jussi Gaalaan tänä vuonna erityisroolissa: hän jakoi ohjauksen palkinnon ja nautti gaalan yhteisöllisestä tunnelmasta. – Olen täällä jakamassa ohjauksen palkintoa, joten rooli on erilainen. Aluksi tietysti jännittää, mutta se on aina […]

Elokuvat

Kalevala-tähti saapui Jussi Gaalan punaiselle matolle hyvillä fiiliksillä

Näyttelijä Elias Salonen saapui Jussi-gaalaan hyvillä fiiliksillä. Keväinen sää ja juhlatunnelma loivat hänelle täydellisen alun illalle, joka keskittyy suomalaisen elokuvan palkitsemiseen. – Ihanilla fiiliksillä. Nätti sää, ja tänään juhlitaan suomalaista elokuvaa – mikäs sen parempaa, […]

Elokuvat

Tiihonen kuuli ehdokkuudestaan vessan pesun yhteydessä

Näyttelijä Ville Tiihonen saapui Jussi-gaalaan hyvillä fiiliksillä. Keväinen sää ja juhlatunnelma loivat hänelle täydellisen alun illalle, joka keskittyy suomalaisen elokuvan palkitsemiseen. – Aivan hyvät fiilikset. Mulla on smokki päällä, ja fiilis on hyvä. Melkein koko […]

Elokuvat

Tommi Korpela jännittää vaimonsa puolesta

Näyttelijä Tommi Korpela saapui Jussi Gaalaan rennolla mielellä, vaikka illan ohjelma tuo mukanaan myös pienen jännityksen. Hän ei ole itse ehdolla palkinnon saajaksi, mutta pääsee jakamaan yhden gaalan ensimmäisistä palkinnoista. – Oikein hyvillä fiiliksillä. Minulla […]

Elokuvat

Krista Kosonen: “Kotimainen elokuva ansaitsee juhlansa”

Näyttelijä Krista Kosonen saapui Jussi Gaalaan iloisissa ja odottavissa tunnelmissa. Illasta on luvassa hänelle erityinen, sillä Kosonen nähdään lavalla myös palkintojenjakajana. – Ihanilla fiiliksillä. Olen jakamassa tänään puvustuksen ja maskin palkinnot, ja odotan tosi paljon, […]

Elokuvat

Järnefelt Jussi-ehdokkuudestaan “Aivan ällistyttävä kunnia”

Näyttelijä Jonna Järnefelt saapuu Jussi Gaalaan täynnä odotusta ja iloa. Ehdokkuus teoksesta Huutamisen taito on tuonut mukanaan erityisen kunnian tunteen, sillä illassa on mukana Suomen näyttelijäalan kovimpia nimiä. – Tosi hyvillä fiiliksillä. Olen ihan hirveän […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi