Suomirockin ikiliikkuja Michael Monroe hurmasi Vantaalla

Vantaalla ensimmäistä kertaa järjestettävä Vauhti kiihtyy-festivaali alkoi perjantaina. Festivaalin avasi Stig. Yleisöä ei vielä Stigin esitykseen ollut paljon tullut paikalle, mutta jo toisena esiintyvän Michael Monroen aikana väkeä oli alkanut valumaan festivaalialueelle Tikkurilan urheilupuistoon.

Suomalaisen rockin yksi suurimmista legendoista Michael Monroe villitsi yleisöään energisellä esiintymisellään. Jo heti alusta alkaen vauhtia riitti ja rockin legendan toiminta lavalla muistutti aika ajoin duracellpupua.

Monroen esityksen jälkeen lavalle nousi Petri Nygård. Nygårdin esitys oli myös energinen ja villitsi yleisöä. Ajoittain tosin hänen kappaleidensa sanat pistivät miettimään, että onpa rohkeata tekstiä, mutta toisaalta kun se vetoaa yleisöön, niin silloin se on hyvä. Ja festivaaleilla on vain täysi-ikäistä yleisöä, joten siinäkään mielessä ongelmaa ei ole.

Kun Nygård oli oman osuutensa hoitanut, oli yksi odotetuimmista hetkistä käsillä. Lavan valtasivat jo 80-luvulla keikkaillut huumorikaksikko Bat & Ryyd. Tätä esitystä olin odottanut jo hivenen aikaa, varsinkin siitä asti, kun kuulin heidän Vantaalla esiintyvän. No, en tiedä oliko odotusten arvoinen, mutta hauskoja veikkoja, hauskoissa vetimissä. Valitettavasti vaan tästä ei mitään suurta faniutta syntynyt.

Ilta jatkui vielä DJ Oku Luukkaisen toimesta, joka toi useamman hittibiisin yleisön kuultavaksi. Oku Luukkaisen esitystä tosin sai tovin odotella, sillä se ei alkanut aivan aikataulun mukaisesti. Siitä huolimatta hänen aloittaessaan, fiilis yleisössä oli kohdillaan.

Pasi ja Anssi antoivat myös odotuttaa itseään, mutta ilmeisesti näihin venytyksiin oli omat syynsä. Kaksikko otti yleisön haltuunsa ja antoi heille sitä, mitä olivat tulleet hakemaan. Heillä oli myös hieman pyroja mukana esityksessään sekä mielenkiintoiset esiintymisasut.

Illan viimeisestä esiintymisestä vastasi Klamydia. Tuo legendaarinen yhtye soitti settinsä aikana useamman tunnetumman kappaleensa ja yleisö eli täysillä mukana Vantaan pimenevässä elokuisessa illassa.

Vauhti kiihtyy jatkuu lauantaina, kun lavalle nousevat Jonne Aaron, Raskasta iskelmää, Jukka Poika, Dingo, Turmion kätilöt, Popeda, Battle beast ja illan päättävä Kaija Koo.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Joni Hildén, Miikka Hildén

Tuoreimmat

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Etusivu

”Se tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä” – Jari Sillanpää muistelee uransa ratkaisuhetkeä

Suomalaisten sydämiin itsensä 90-luvulla laulanut Jari Sillanpää täytti syksyllä 60 vuotta. Samalla hän juhlistaa 30-vuotista uraansa, joka sai alkunsa vuoden 1995 Tangomarkkinoiden voitosta. Sillanpää nousi hetkessä koko kansan suosikiksi. – Kun voitin sen tangokuninkuuden, se […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi