Rauma Blues tiedotti torstaina tulevan kesän esiintyjänimistään. Raumalle saapuvat Yhdysvalloista John Primer & The Real Deal Blues Band sekä John Nemeth. Pohjoismaista juurimusiikkia edustavat ruotsalais-suomalainen Trickbag sekä suomalainen pitkän linjan bändi Wentus Blues Band.
Chicago bluesin legenda Primer soitti uransa alkuvaiheessa 1970-luvulla sellaisten nimien kuin Sammy Lawhorn, Junior Wells, James Cotton, Buddy Guy ja Lonnie Brooks kanssa. 1970- ja 80-lukujen vaihteessa Primerin kiertuekumppani oli Willie Dixon. Ennen soolouraansa hän ehti esiintyä myös legendaarisen Muddy Watersin kanssa. Grammy-ehdokkaana Primer on ollut peräti 11 kertaa.
John Nemethiä puolestaan pidetään modernin soul-laulun kuninkaana, joka yhdistelee häpeilemättä eri genre-rajoja. Nemeth on tuntenut vetoa sekä perinteisiin rock-bändeihin että hip hopin soundeihin. Nemethin viimeisin albumi Feelin’ Freaky täyttyy perinteisten Memphis-soundien lisäksi puhaltimista ja jousista.
Ruotsalais-suomalainen Trickbag on puolestaan ainoa ei–amerikkalainen bändi, joka on esiintynyt kahdesti arvostetulla 20 000 -päisen yleisön Doheny Blues Festivalilla Kaliforniassa. Bändiin tuo suomalaisväriä huippukitaristi Tomi Leino. Trickbagille on kertynyt toimintavuosia peräti 25.
Kokkolalainen Wentus Blues Band on perustettu jo 33 vuotta sitten. Tuona aikana ryhmä on soittanut yli 3000 keikkaa 20 maassa. Bändi on tehnyt myös keikkoja monien amerikkalaisten blueslegendojen kanssa.
Pääkonsertin viides artisti sekä perjantain blues-klubien esiintyjät tiedotetaan myöhemmin.
Rauma on taas sininen 9.-10..8.
Jälleen upea artistikattaus bluesteltassa elokuussa – ”It’s going to be helvetin hyvää!”
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Lähde: Rauma Bluesin lehdistötiedote
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?