
Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä torstaina saa ensi-iltansa Michael Cooneyn kirjoittama farssi Ilmasta rahaa. Sari Siikanderin ohjaamaa näytelmää tähdittävät Pekka Strang ja Janne Kataja.
– Tämä kertoo Mikosta, joka on jäänyt kaksi vuotta sitten työttömäksi, mutta ei ole kehdannut kertoa sitä vaimolleen eikä oikein kenellekään muulle. Elättääkseen perheensä, ja maksaakseen oman osuuden viuluistaan, hän on ruvennut huijaamaan Kelaa ja viranomaisia hakemalla erilaisia sosiaalietuuksia, Kataja kertoo tarinan taustoista.
Pelkästään se ei ole riittänyt, että Strangin esittämä Mikko on hakenut omissa nimissään sosiaalietuuksia, vaan myös keksinyt henkilöitä, jotka asuvat kyseisessä osoitteessa. Luvassa on siis hyvinkin mielenkiintoinen tarina, jossa nauraa varmasti saa.
– Tällaista grazykomediaa, jonka ainoa tarkoitus on naurattaa, ei ole ihan hetkeen Helsingissä nähty, Kataja tietää.
Näytelmää on hiottu viimeiseen saakka ja koeyleisönkin kanssa on kokeiltu, mikä juttu naurattaa ja mikä ei? Katajan mukaan on myös jätetty pois kohtia, mitkä eivät sitten ole koeyleisöä naurattanut. Pokan pitäminen on tietysti näyttämöllä tärkeää, mutta aina sekään ei onnistu. Kun näyttelijä putoaa, on erilaisia keinoja päästä takaisin ruotuun, joillain se voi olla vaikeampaa.
– Mä olen ollut siinä aina huono. Se on vaan aika. Jos pokka pettää, niin aikansa nauraa ja menee eteenpäin. Kyllä siinä yrittää kaikkensa, mutta ei mulla ole mitään kikkakakkosta, Kataja toteaa.
Ilmasta rahaa saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä torstaina 15. helmikuuta. Janne Katajan mietteitä hänen ensimmäisestä vierailustaan Helsingin Kaupunginteatterissa voi kuunnella lisää Olkkarivieras-podcastista.
Teksti ja kuva: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?