Värikkäät pehmolelut etsivät parempaa elämää elokuvassa Uglydolls

Ystävykset lähtevät kohti uusia seikkailuja.

Hurmaavan erilaisessa Uglyvillen kylässä outous on aihe juhlaan, kummallisuutta pidetään arvossa ja kauneus on katsojan silmässä. Uglyvillessä Moxy ja hänen UglyDoll-ystävänsä asuvat onnellisina ylistäen elämää ja sen loputtomia mahdollisuuksia. Silloin tällöin taivaalta tupsahtaa uusia ihmeellisiä asukkeja koko kylän iloksi. Uglydolssin on ohjannut Kelly Asbury

Moxy rakastaa eriskummallista elämäänsä, mutta uteliaisuus johtaa kysymykseen: mitä on Uglyvilleä reunustavan vuoren takana? Moxy kerää yhteen läheisimmät ystävänsä ja yhdessä he lähtevät selvittämään asiaa. He löytävät toisen maailman, jossa kaikki on täydellistä. Siellä tavanomaisemmat nuket koulutetaan ja lähetetään ”oikeaan” maailmaan etsimään ihmislasten rakkautta. Täydellisessä maailmassa UglyDollsit ymmärtävät, mitä tarkoittaa olla erilainen, miltä tuntuu tavoitella rakkautta ja lopulta todeta, ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen ainutlaatuinen.

Elokuva on saanut inspiraationsa vuonna 2001 lanseeratusta Uglydolls-pehmolelubrändistä.

Kävin katsomassa elokuvan ensi-illassa. Tämä oli iloinen sattumien summa, sillä näytöksessä oli paikalla paljon perheitä, joten saatoin seurata lasten aitoja reaktioita. Tällä kertaa salista kuului iloista naurua ja aitoa riemua, joten tarina upposi kohdeyleisöön mainiosti.

Moxy haluaa kokea jotain uutta, eikä tyydy tuttuun ja turvalliseen.

Juonellisesti Uglydolls ei tarjoa suuria elämyksiä. Tarinasta löytyvät lasten elokuvien normaalit ainekset. Seikkailun sankari etsii jotain uutta ja jännittävää. Samalla hän houkuttelee joukon ystäviään mukaan suureen seikkailuun, jonka aikana ystävykset kohtaavat monia haasteita, jotka selviävät vain yhdessä tekemällä. Aikuisen näkökulmasta seikkailun käänteet voivat tuntua hieman yksinkertaisilta, mutta yleisössä olleet lapset tuntuivat viihtyvän, ja sehän on tärkeintä.

Tarinassa oli yksi selkeä ja kantava viesti. Erilaisuus on voimavara, josta kannattaa ammentaa energiaa. Sanoma oli ripoteltu taitavasti pitkin elokuvaa, eikä se missään vaiheessa pompannut liikaa silmille.

Sitten tullaankin kokonaisuuden heikkoon lenkkiin, nimittäin suomalaiseen versioon. En tiedä, mikä kotimaista dubbausta vaivaa, mutta liian usein suomenkielinen versio jää osittain ohueksi, niin tälläkin kertaa. Moxya näyttelevä Heljä Heikkinen tekee onneksi raikkaan suorituksen, josta ei energiaa puutu. Hänen heleä, mutta samalla voimakas suorituksensa kantaa hienosti läpi koko elokuvan. Muutkin näyttelijät ovat ihan okei, mutta minulle tuli liian monta kertaa tunne, että olisi tuonkin voinut tehdä hieman paremmin.

Uglydolls saapui ensi-iltaan 17.5.