The House That Jack Built rakentuu Lars von Trierille tutuista palikoista

Lars von Trier on tunnettu pitkistä elokuvista. The House That Jack Built ei ole poikkeus ja on identtinen kerrontatavaltaan miehen edellisen fiktion Nymphomaniac kanssa.

Kun puhutaan sarjamurhaajaelokuvista, tiedostetaan se, että aihe on kaikilta osin loppuun koluttu elokuvakoneiston rattaissa. Mitä uutta ja ihmeellistä von Trier siis voi valkokankaalle toimittaa, jotta kaksi ja puoli tuntia kestävä The House That Jack Built jaksaa kiinnostaa?

The House That Jack Built ei ole perinteinen sarjamurhaajatarina. Se pureutuu päähenkilön kertomana niihin tekijöihin, jotka saavat ihmisen ryhtymään karmeisiin tekoihin ja muokkaavat hänestä hirviön. Elokuva koostuu viidestä osasta, joissa puidaan läpi päähenkilön ajatusmaailmaa ja elämää 12 vuoden ajalta. Keskiössä on Jack (Matt Dillon), insinööri sekä arkkitehtuuria tunteva sarjamurhaaja. Hän tekee raakoja murhia ja niistä ”taideteoksiaan.” Veritöiden välillä mies syventyy keskustelemaan elämästään salaperäisen Vergen (Bruno Ganz) kanssa. Kuka Verge sitten on? Se jääköön katsojan pääteltäväksi.

The House That Jack Built näki maailmanensi-iltansa Cannesissa, jossa monet ihmiset marssivat ulos salista kesken esityksen. Lopulta kuitenkin seisoma-aplodit saanut filmi onkin erittäin brutaali ja vastenmielinen. Von Trier antaa yleisölle juuri sen mitä hänen elokuviltaan voi odottaa. Siinä missä Nymphomaniac ei paljasta pintaa säästellyt, vie von Trierin uutukainen katsojan aivan kuolinkorinan alkulähteelle ja veitseniskujen tuntumaan.

Hyvin pelkistetyn käsikirjoituksen parasta antia on Jackin ja Vergen välinen naseva dialogi, jota kuvitetaan paljon animaatiota ja dokumenttimateriaalia käyttämällä. Oman lisämausteensa tuo myös vahvintakin kahvia mustempi huumori, jolla psykopaatin viisi elämänvaihetta on höystetty. Von Trier taitaa ohjauksen salat ja Dillon vakuuttaa kylmäverisenä psykopaattina. Muihin hahmoihin on turha hakea kosketuspintaa. The House That Jack Built saa kolme tähteä viidestä ja on ensi-illassa 8.3.2019.

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuvat: Zentropa Christian Geisnaes

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi