Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä keskiviikkona sai ensi-iltansa musiikkipitoinen näytelmä Laulujoutsen – katastrofiballadi. Näytelmä on tehty yhteistuotantona Aurinkoteatterin ja Suomen Kansallisteatterin kanssa.
Jo heti esityksen alusta lähtien oli hieman havaittavissa tietynlaista kömpelyyttä. Esimerkiksi esityksen alkaessa yleensä yleisön valot sammuvat hallitusti samaan aikaan, kun lavalle tulee valaistusta. Tällä kertaa tuntui siltä kuin katkaisimesta olisi painettu ja sali pimeni. Hetken päästä valot tulivat takaisin, kunnes sitten jälleen sammuivat. Lopulta kohdistusvalo saatiin osoittamaan lavaa.
Näytelmän kertojaa esittänyt Niklas Häggblom tuli soittimensa kanssa valon osoittamaan kohtaan ja alkoi soittamaan, tosin keskeyttäen sen heti, koska piuha ei ollut kiinni soittimessa. Lopulta päästiin asiaan tai no Häggblomin hieman epävireiseen lauluun ja soittoon.
Kuningas, jota esitti Paul Holländer, vaikutti melko tavalla parodiahahmolta. Ruotsalaisittain suomea puhuneesta kuninkaasta oli tehty, miten sen kauniisti sanoisi, vähän yksinkertainen. Toki, siinä oli hauskoja vivahteita myös mukana.
Kuin koulunäytelmä
Ensimmäinen kohtaus vaikutti enemmän koulunäytelmältä kuin ammattiteatterin teokselta. Loistava näyttelijä Marja Salo muun muassa näytti yhtenä pormestareista siltä kuin olisi ollut täysin väärässä paikassa, kuten koulunäytelmissä tuppaa olemaan. Tosin näin oli varmaan myös tarkoitus.
Laulujoutsen jollain tasolla kyllä lämpeni loppua kohden ja välillä yleisössä oli naururemakoita eli vitsit upposivat yleisöön. Osa vitseistä oli toimivia, osa taas jäi hiukan piippuun, ainakin jos mietin omasta näkövinkkelistä.
Kuten jo alussa totesin, oli näytelmä toteutettu hivenen kömpelösti ja siten, että se ei näyttänyt hyvältä. Tosin aina voi pohtia sitäkin, oliko tämä myös ohjaajan tarkoitus tehdä se näin. Mikäli tästä oli kyse, oli se veto onnistunut, koska näytelmä näytti juuri siltä mitä oli tarkoitettukin eli keskinkertainen harrastajateatterinäytelmä tai sitten se koulunäytelmä, joksi kuvailin aiemminkin.
Hallituksen politiikka saa runtua
Ei tässä pelkästään huonoa ollut. Hyviä asioita oli muun muassa se taustalla ollut sanoma, joka haluttiin yleisölle kertoa. Näytelmä iski tähän aikaan mainiosti, koska sieltä oli nähtävillä yhtäläisyyksiä nykyisen hallituksen toimintaan ja ne piikit hallituksen suuntaan olivat kyllä havaittavissa.
Harmillista oli toki se, että jotenkin näyttelijät eivät saaneet antaa näytelmässä parastaan, vaan he joutuivat tekemään hahmonsa ehkä hieman puolittain. Jo valmiiksi tiedän esimerkiksi sen, että Antti LJ Pääkkösestä olisi saanut huomattavasti enemmän hauskuutta irti kuin tässä näytelmässä sai.
Potentiaalia olisi ollut enemmän
Erityisesti on myös todettava mielenkiintoinen uusi tuttavuus näyttelijänä, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa esiintyvän, Volter Putro. Hänestä huokui potentiaalia, joka odotti vain irtipääsemistä ja varmasti jossain toisenlaisessa komedianäytelmässä hän olisi saanut itsestänsä irti enemmän ja ollut loistava. Sinänsä hieman harmillista, että hänkään ei päässyt tykittämään kunnolla. Odotan innolla näkeväni hänet jossain toisessa produktiossa.
Vaikka kaikilta osin näytelmä ei itseeni täysin uponnut tai se tyylilaji, jota näytelmällä haettiin, ei tuon reilu parituntisen voi sanoa menneen hukkaankaan. Oli esitys omalla tavallaan kuitenkin nautinnollinen ja välillä siinä sai myös nauraakin, vaikka jotkut jutut menivätkin hieman yli.
Yksi asia, mitä jäin vielä pohtimaan, oli kohtaus, jossa kuningas Kustaa II Aadolf vaihtoi vaatteita. Hän riisuutui täysin alasti näyttämöllä ja sitten vaihdettiin ”yöpaita” hänelle päälle, joka päällä olikin sitten esityksen loppuun saakka. Jäin vain pohtimaan sitä, oliko alasti riisuuntuminen tarpeellinen osa tarinaa? Uskoisin, että ilman sitäkin olisi voitu tulla toimeen tämän tarinan kanssa.
Joka tapauksessa Laulujoutsen saa kolme tähteä. Mikäli haluaa nähdä hieman kokeilevampaa teatteria, on tämä näytelmä juuri sinulle.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Tuomo Manninen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?