Musiikki

Robin Packalen villitsi Linnanmäen

Arkiston aarteet 2.0-kiertueella oleva Robin Packalen villitsi Linnanmäen yleisön lauantaina. Kappaleellaan Frontside Ollie suosioon noussut Robin oli kerännyt Linnanmäen Estradin eteen runsain määrin yleisöä ja se koostui nimenomaan sellaisista faneista, jotka ovat seuranneet nuorta popparia […]

Kaupunki

Linnanmäki avasi ovensa vappuna – Aluehupilippu ei miellytä kaikkia

Linnanmäki avasi ovensa perinteiseen tapaan vappuaattona. Vuonna 1950 ensimmäisen kerran avattu huvipuisto on tälle vuodelle uudistanut muun muassa lipputuotteitaan. Uudistus ei ole sujunut aivan kritiikittä, sillä yleisöltä on tullut tiukkaa palautetta siitä, kun alueelle ei […]

Matkailu

Linnanmäki sai jälleen STF-merkin

Linnanmäki on saanut toistamiseen Visit Finlandin myöntämän Sustainable Travel Finland (STF) -merkin. Tunnustus kertoo siitä, että huvipuisto panostaa toiminnassaan ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Ensimmäisen kerran STF-merkki myönnettiin Linnanmäelle vuonna 2024, ja nyt saatu jatkomerkki […]

Matkailu

iik!Week kylvää kauhua Linnanmäellä

Linnanmäen huvipuistossa kauhu on läsnä syyskuussa, kun vietetään iik!Weekiä. Linnanmäen huvipuistoa kierrellessä viikonloppuisin saattaa törmätä zombeihin tai yllättäen joku saattaa säikäyttää. Huvipuistoon on ilmestynyt Manala, mutta myös hautausmaita. Samoin siellä on Kauhujen tivoli, jossa saa […]

Matkailu

Jäätelö on Linnanmäen ykkösherkku

Linnanmäki tarjoaa kesällä kävijöille herkkua, jos monenlaista. On hattaraa, vohvelia ja muita erilaisia syötäviä, mutta yksi on kuitenkin ylitse ja se on jäätelö. Huvipuistossa jäätelöä kuluu litroittain päivässä. – Jäätelö on vuodesta toiseen meidän ykkösherkkumme. […]

Kaupunki

Linnanmäen uutuuslaite löytyi Göteborgista

Aurinko paistaa ulkona ja lämpöasteet alkavat olla 20 asteen tuntumassa. Kesän tuoksu on havaittavissa jo. Kesään kuuluu myös paljon huvittelua ja mikä olisikaan paras paikka huvitteluun kuin vappuna avattu Linnanmäki. Lasten Päivän Säätiön 50-luvulla perustama […]

Teatteri

UIT palaa tauon jälkeen Peacockiin – ”Mietin yhden yön ja päätin palata juurilleni”

Perinteisesti ensimmäinen kesän merkki on ollut, kun Linnanmäen Peacock-teatterissa kajahtaa ensisoinnut kevätrevyystä. Kaksi vuotta noita sointuja ei ole kuultu, mutta nyt vihdoin ja viimein UIT tekee paluun Linnanmäelle Peacockiin. Tänä keväänä 5. toukokuuta ensi-illan saavan […]

Teatteri

Putous-tähdet Heikki Ranta ja Mikko Töyssy UIT:n revyyseen

Ensi kesänä UIT:ssa nähdään uusia nousevia kykyjä, kun keväällä Putouksessa debytoivat Heikki Ranta ja Mikko Töyssy näyttelevät Kupla tai uitti- revyyssä. Heidän lisäkseen Peacockin lavalla nähdään myös ihastuttava Sinikka Sokka, taitava Risto Kaskilahti, upeaääninen Sami […]

Teatteri

UIT tarjoilee herkkua Peacockissa – Siikanderin esikoisrevyyohjaus nousi klassikoiden kärkeen

Linnanmäki, Peacock, käsillä on vuoden odotetuin tapahtuma, Uuden Iloisen Teatterin, kansankielellä UIT:n ensi-ilta. Teatterin lämpiö kuhisi lukuisia julkisuudesta tunnettuja henkilöitä sekä ihmisiä, jotka ovat nähneet kaikki UIT:n esitykset. Tänä vuonna odotus oli korkea, joka oli […]

Teatteri

Sokka tähdittää UIT:n kevätrevyytä – Siikander vaihtaa katsomon puolelle

Peacockin lavalla lauletaan ja tanssitaan taas toukokuusta kesäkuun puoleen väliin saakka, kun UIT tuo sinne tuoreimman revyynsä Herkkua kuin heinänteko. Linnanmäen Peacock-teatteriin paluun tekee myös UIT-veteraani Sinikka Sokka. – Amerikassa puhutaan comebackistä. Siitä on pitkä […]