Uusin Vitikka- kirja ilmestynyt – ”Elokuvamaisin Vitikka tähän mennessä”

Helsingin Pääpostitalon sushiravintolaan saapuu onnellinen mies, hän on juuri saanut käsistään uunituoreen kirjansa Tappajan vaisto. Matti Laineen kirjoittaman kirjan päähenkilönä on Elias Vitikka, entinen jääkiekkoilija. Alamaailmassa kovasti edennyt Vitikka seikkailee nyt jo neljännessä Laineen kirjoittamassa kirjassa.

– Jollakin tavalla tämä kirja on rakenteeltaan ehkä elokuvamaisin Vitikka tähän mennessä, Laine totesi.

Laine on samaan aikaan, kun on kirjoittanut Vitikka- kirjaa, tehnyt muutamaa muutakin televisiosarjan käsikirjoitusta. Hän on kirjoittanut nyt syksyllä Elisa Viihteessä alkaa Bullets- sarjaa sekä vasta esivalmisteluvaiheessa olevaa The Paradise- sarjaa.

– Mulla oli pari isoa käsikirjoitusprojektia siinä samalla tekeillä, niin ne varmaan sillä tavalla eri työt vaikuttivat toisiinsa, Laine arveli.

Laine ei silti ole hukannut mihinkään sitä Elias Vitikkaa, joka aiemmissa kirjoissa on seikkaillut, vaan hahmo on kirjailijalla hyvin hallussa.

– Kyllä se Vitikka kuitenkin kulkee omia polkujaan. Neljännessä kirjassa mä tunnen sen jo aika hyvin, Laine tunnusti.

Alamaailmassa jo hyvin pitkälle edennyt Vitikka on kirjailijan sanojen mukaan edelleen tietysti se sama kaveri, joka on aiemmissakin kirjoissa ollut, mutta lukijoille on luvassa myös uudenlaisia juttuja ja yllätyksiä.

– Yhtä lailla kuin toivoisin, että se hahmo yllättää mut siinä kirjoittaessa, niin sitä kautta yritän yllättää myös sen lukijan. Kuorii niitä kerroksia koko ajan ja miten se päähenkilö siellä muuttuu, Laine mietiskeli.

Kirjailijana, käsikirjoittajana ja näyttelijänäkin toimivalle Matti Laineelle tarinat sekä niiden syntyminen on hyvin hallussa. Siksi myös hän tunnistaa erilaisia tyylejä tehdä tarinoita.

– Useinhan tämmöisissä jatkuva juoninen sarja perustuu siihen, että päähenkilö ei muutu miksikään. Alussa kaikki on hyvin ja sitten tulee rikos tai joku, joka heilauttaa sen maailmaa ja lopussa ollaan taas siellä stabiilissa, Laine opasti.

– Leffapuolelta Indiana Jones on just tällainen esimerkki ihan selkeästi.

Vitikka- sarjassa Laine ei ole halunnut tehdä sitä tällaisen kaavan kautta, vaan hänellä on ollut selkeä visio siitä, miten tarina on lähtenyt kehkeytymään.

– Mä olen halunnut kirjoittaa Elias Vitikkaa sillä tavalla, että se joka kirjassa kasvaa ja muuttuu vähän johonkin suuntaan. Ei ainoastaan fyysisesti hieman vanhene koko ajan vaan myös se ajattelu menee johonkin suuntaan, Laine valaisi.

Kirjailija kertoi, että näiden neljän kirjan, Pahojen poikien kerho, Merkitty mies, Pahuuden hinta ja Tappajan vaisto, aikana Vitikka on muuttunut ja henkilö, joka on lukenut nämä kaikki huomaa kyllä sen eron. Uusin Vitikka- kirja on kaupoissa tiistaina 14. syyskuuta lähtien.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén

Tuoreimmat

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Etusivu

Be the first to comment

Leave a Reply