Upeat roolisuoritukset kantavat Something rottenia Törnävällä

Seinäjoella Törnävän kesäteatterissa kerrotaan tänä kesänä tarinaa William Shakespearesta ja hänen kilpailijastaan Retu Perästä musiikin turvin. Something rotten – Jotain mätää– musikaalin päätähtinä nähdään Jani Karvinen, Christoffer Strandberg sekä Tenavatähdestä tuttu Antti LJ Pääkkönen.

Näytelmän tähtikaarti lupaa paljon, sillä edellä mainittujen lisäksi päärooleissa ovat tangokuningas Marko Maunuksela, Reeta Vestman sekä Salatuista elämistä tuttu Irina Isberg. Näyttelijäkaarti ei näytelmässä pettänyt, vaan onnistui jopa erinomaisesti.

Musikaalissa faktan ja fiktion raja on hyvin häilyvä, sillä William Shakespearen hahmo perustuu todellisuuteen ainakin nimen osalta, kun taas Shakespearen kilpailija Retu Perä ei ole todellinen henkilö. Näytelmä jopa tietyllä tavalla kiteytyy Retu Perän hahmoon ja siihen, mikä on hänen oikeudentajunsa.

Musikaalissa Retu Perän roolissa nähdään Suomen Kansallisteatterista ja Vaeltajat- yhtyeestä tuttu Jani Karvinen. Karvisen valinta Retu Perän rooliin on ollut loistava, sillä hän on ehdottomasti erinomainen valinta esittämään tuollaista hahmoa. Mies uppoutuu rooliinsa hienosti ja tekee mahtavan roolisuorituksen, upealla lauluäänellään.

Loistavasti Karvisen vastanäyttelijänä toimii Ruune Perää näyttelevä Antti LJ Pääkkönen. Itselleni oli ensimmäinen kerta, kun näin Pääkkösen estradilla ja pakko todeta hänessä olevan valtavan upea potentiaali. Oli erittäin nautittavaa katsottavaa Pääkkösen mahtava äänenkäyttö roolihahmossaan ja laulajatausta tulee lauluosuuksissa selkeästi esiin.

Christoffer Strandbergin mukana oleminen Something rottenissa William Shakespearena sai odotukset suuriksi, sillä mies on niin täynnä karismaa ja on erittäin taidokas esiintyjä. Pettyä ei tarvinnut Strandbergin roolisuoritukseen muuten kuin sillä tavalla, että hänestä sai nauttia aivan liian vähän. Olisi ollut toivottavaa, mikäli Strandbergia olisi nähty lavalla enemmän.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että 1590- luvun Lontoo sulautui hyvin Törnävän kesäteatterin lavalle, vaikka välillä vaikuttikin siltä, että näytelmä etenee enemmän nykyajassa kuin 1590- luvun Lontoossa. Varmastikin tarkoituksellista, mutta sellainen 1500- lukulainen tyyli loisti lavasteita ja osittaista puvustusta lukuun ottamatta poissaolollaan.

Pienoinen juonen sekavuus myös häiritsi näytelmässä, mutta sen näyttelijät ja musiikki pelasti loistavasti. Something rotten oli hieno musiikkispektaakkeli, jota voi kyllä suositella kaikille. Perjantaina, kun itse kävin näytelmän katsomassa, oli paikalle saapunut myös arvovaltaisia teatterivieraita, sillä tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen oli katsomassa musikaalia ja kaikesta päätellen taisi pitää näkemästään.

Something rotten – Jotain mätää pyörii Törnävän kesäteatterissa 21. elokuuta saakka.

Betyg: 4 av 5.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Jukka Kontkanen

Tuoreimmat

Musiikki

OpenAI syyllistyi tekijänoikeusloukkaukseen – ennakkotapaus mullistaa tekoälyn pelisääntöjä

Münchenin alueellinen tuomioistuin on antanut historiallisen päätöksen, joka ravistelee tekoälyalan ja musiikkiteollisuuden välisiä suhteita. Tuomioistuin totesi, että yhdysvaltalainen tekoäliyhtiö OpenAI on loukannut tekijänoikeuksia käyttämällä suojattuja laulujen sanoituksia ilman lupaa ja määräsi yhtiön maksamaan korvauksia Saksan […]

Teatteri

KAJ-yhtyeen tähti nousee Svenska Teaternin lavalle

KAJ-yhtyeestä tuttu Jakob Norrgård nousee ensi syksynä Svenska Teaternin lavalle ruotsalaiseen elokuvaan Änglagårdiin perustuvassa musikaalissa. Musikaalin maailman ensi-ilta on ollut 10.9.2023 Tukholman Oscarsteaternissa ja nyt se esitetään ensimmäistä kertaa Ruotsin ulkopuolella. – Rakastan Änglagårdin musiikkia. […]

Musiikki

Ilmiö nimeltään Portion Boys – ”Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Teatteri

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Musiikki

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Be the first to comment

Leave a Reply