Toimintaklassikon uusintafilmatisoinnissa kirurgista tulee teloittaja

Kauhunmestari Eli Roth on ohjannut uusintaversion Charles Bronsonin tähdittämästä elokuvasta Väkivallan vihollinen (1974). Edeltäjäänsä brutaalimpi Death wish-filmatisointi on jännityselokuvaa parhaimmillaan.

Paul Kersey (Willis) on mies, jolla on elämä mallillaan. Työ kirurgina, ihana vaimo ja tytär sekä iso talo, jonne eräänä iltana tunkeutuu rikollisjoukkio. Kerseyn ollessa poissa, tämän vaimo Lucy (Elisabeth Sheue) ja tytär Jordan (Camila Morrone) joutuvat väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Lucy kuolee ja Jordan vajoaa koomaan. Julma teko saa Paulin opettelemaan aseenkäytön, eikä aikaakaan, kun tämä vaanii öisillä kaduilla hiippailevia rikollisia. Sitten eräänä päivänä Kerseyn leikkauspöydälle toimitetaan potilas, jolla on kädessä tältä viety arvokello ja kirurgi pääsee vaimonsa murhaajien jäljille.

Death wish perustuu löyhästi Brian Garfieldin samannimiseen romaaniin. Toisin kuin kirjan ja Michael Winnerin alkuperäisen elokuvan tapahtumat, Rothin Kersey mellastaa New Yorkin sijaan Chicagossa. Myös sankarin ammatti on eri. Juoneltaan yksinkertainen kostotarina on samalla enemmän tai vähemmän heikompia elokuvia viime aikoina tehneen Willisin paluu parrasvaloihin.

Toimintaelokuvien konkari ei ehkä täysin hurmaa karismallaan kuten Bronson hiljaisena arkkitehtinä 1974, mutta huppari päällä synkistelevä ja roistoja kylmäverisesti teurastava kirurgi on sankarina virkistävää vaihtelua. Räiskettäkin on sopivassa määrin muuhun sisältöön nähden ja siksi väkivaltaviihteeseen vihkiytymättömätkin jaksavat varmasti jännittää elokuvan loppuun asti.

Death wish ei ole ensimmäinen uuntafilmatisointi Rothin ansioluettelossa. Vuoden 2015 Knock knock juontaa juurensa vuonna 1977 valmistuneeseen elokuvaan Death game. Rothin Väkivallan vihollinen onnistuu elokuvana kuitenkin paljon paremmin kuin Knock knock ja on tekijänsä esikoisteoksen Cabin fever (2002) jälkeen miehen paras filmi. Käsikirjoituksesta vastaa Joe Carnahan. Kirsikkana kakun päällä on AC/DC-hitti Back in black, joka soi taustalla elokuvan rinnastaessa skalpellinkäytön aseen puhdistamiseen. Eli Rothin uutukainen ansaitsee yksinkertaisuudessaan neljä pistettä viidestä ja on ensi-illassa 9.3.2018.

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuvat: Takashi Seida

Tuoreimmat

Etusivu

Ilmiö nimeltään Portion Boys – ”Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Be the first to comment

Leave a Reply