Roba saa uuden poliisipäällikön, kun Andrei Alénin näyttelemä Cristoffer Lund saapuu Roban poliisipiiriin. Alén itse kertoo olevansa puhtoinen poika, joka ei liiemmin ole joutunut tekemisiin viranomaisten kanssa.
Kuva: Juhamatti Nieminen
Roba saa uuden poliisipäällikön, kun Andrei Alénin näyttelemä Cristoffer Lund saapuu Roban poliisipiiriin. Alén itse kertoo olevansa puhtoinen poika, joka ei liiemmin ole joutunut tekemisiin viranomaisten kanssa.
Kuva: Juhamatti Nieminen
Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]
Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]
Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]
Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]
Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]
Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]
Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]
Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]
Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]
Suomalaisten sydämiin itsensä 90-luvulla laulanut Jari Sillanpää täytti syksyllä 60 vuotta. Samalla hän juhlistaa 30-vuotista uraansa, joka sai alkunsa vuoden 1995 Tangomarkkinoiden voitosta. Sillanpää nousi hetkessä koko kansan suosikiksi. – Kun voitin sen tangokuninkuuden, se […]
Putouksessa kansan huiman suosion saanut, viisi vuotias Tanhupallo (Kiti Kokkonen) on julkaissut askartelukirjan nimeltään Tanhupallon askartelukirja, josta muun muassa löytyy ohjeet pelonestokiikareihin. Niitähän jokainen joskus tarvitsee. Tanhupallon omien sanojen mukaan niitä voi käyttää ulkomailla ja […]
Putouksen uusi kausi käynnistyy keväällä. Edelliseltä kaudelta mukana vain kaksi näyttelijää. Putous palaa MTV3- kanavan lauantai-iltoihin alkuvuodesta 2020. Suositun viihdesarjan 12 kausi tuo ruutuihin niin tuttuja näyttelijöitä kuin hieman tuntemattomampiakin. Viime vuoden tapaan mukana ovat […]
Syksyllä 1999 MTV3- kanavalla aloitti päivittäinen suomalainen saippuasarja Salatut elämät. Helsinkiläiseen kerrostaloon perustuvan sarjan yksi hahmoista oli lähikauppaa pitävä, kahden teini-ikäisen lapsen yksinhuoltajaisä, Ismo Laitela. Ismo Laitelasta muodostui yksi sarjan keskeisimmistä hahmoista, jota se on […]
@Olkkarimedia
Be the first to comment