Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Ansan rooleissa nähdään mm. Jani Koskinen, Timo Julkunen, Raisa Sorri ja Juha Kulmala.

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge.

– Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin paljon henkilöitä, että pienessä teatterissa niiden toteuttaminen on melko mahdotonta, totesi Reino Bragge.

Ansasta on joskus tehty tv-teatteriversio ja sen pääosia tähdittivät Hannele ja Hannu Lauri. Raumalla Danielin roolissa nähdään Jani Koskinen. Danielin vaimoa Elisabethia esittää Raisa Sorri ja poliisikomisariona on puolestaan Timo Julkunen. Miro Honkanen on puolestaan La Merluche eli Kapakala. Mona Lehtola on neiti Berton ja Mikko Pihlainen nähdään poliisin roolissa.

– Thomas oli kertonut, että ihailee Agatha Christien teoksia ja tuo ihailua kyllä näkyy tässä vuonna 1960 kirjoitetussa näytelmässä. Ansa on myös ylivoimaisesti suosituin Thomasin teoksista, totesi Bragge.

Bragge totesi lopuksi vielä, että Rauman teatteriin on aina kiva tulla, koska siellä on osaava porukka tekemässä töitä.

Teksti ja kuva: Jouni Mikola

Bluesky Social: @jounimikola.bsky.social

Threads: @jounimikola

Tuoreimmat

Elokuvat

Nuremberg on luottamuksen rakentamista hirviön kanssa

James Vanderbiltin kolmas ohjaus on kolmannen valtakunnan raunioille rakentuva vahva draama. Jack El-Hain kirjaan perustuva elokuva on samalla muistutus ihmisen pahuudesta. Toinen maailmansota on päättynyt ja liittoutuneille antautuneet tai kiinniotetut natsipuolueen jäsenet lyöty lukkojen taakse. […]

Olkkarivieras
Musiikki

Riitta Korpela palkittiin elämäntyöpalkinnolla Jellonagaalassa – Ti-Ti Nalle on kulkenut sukupolvien mukana

Lastenmusiikki Ry palkitsi eilen Oulussa järjestetyssä Jellonagaalassa suomalaisen lastenmusiikin uranuurtajan, Ti-Ti Nalle -perheen luojan Riitta Korpelan arvostetulla elämäntyöpalkinnolla. Tunnustus myönnettiin kunnianosoituksena poikkeuksellisen pitkäjänteisestä ja merkittävästä työstä suomalaisen lastenkulttuurin ja varhaiskasvatuksen hyväksi. Lastenmusiikkipäivää juhlittiin lapsen oikeuksien […]

Teatteri

Rauman kesäteatteri jatkaa hyväksi havaitulla linjallaan – nyt mennään Kaija Koon musiikilla

Rauman kesäteatterin tulevan kesän kantaesitys on musiikkinäytelmä Korkkarit kattoon. Ensi-iltansa Kaisa Kuikkaniemen käsikirjoittama ja Otto Kanervan ohjaama esitys saa 11.6.2026. Kaisa Kuikkaniemi on käsikirjoittanut Raumalle jo aiemmin menestykseen nousseet Dingo- ja Paula! -musikaalit. Hänen viimeisin […]

Ihmiset
Tapahtumat

Porin Aito Iskelmä Festivaalin ensimmäiset esiintyjät julki – Festivaalin vetonaulana Eppu Normaali

Porin Kirjurinluoto Areenalla 26.–27.6.2026 järjestettävä Aito Iskelmä Festivaali avaa ensi kesän juhlat kovalla kattauksella. Festivaali on julkaissut ensimmäiset artistinsa ja avannut lipunmyynnin early bird -hinnoin. Tapahtuman suurin vetonaula on Eppu Normaalin jäähyväiskeikka Porissa. Kyseessä on […]

Musiikki

Eppu Normaali haluttu esiintyjä kesän festivaalilavoille

Eppu Normaali nähdään kesällä viimeistä kertaa festivaalilavoilla. Yhtye päättää pitkän, 50 vuotta kestäneen uransa elokuussa Tampereen Ratina Stadionilla. Ennen sitä yhtye ehditään näkemään useilla festivaalilavoilla. Nyt on jo kolme festivaalia tiedossa, joissa Eppu Normaali tullaan […]

Tapahtumat

Tammerfest kiinnitti kesän ensimmäiset esiintyjät – jäähyväisiä jättävä Eppu Normaali pääesiintyjänä

Tammerfest, yksi Suomen suosituimmista kaupunkifestivaaleista, avaa vuoden 2026 festarikesän kovalla julkistuksella: ensimmäiset artistit on julkaistu ja early bird -liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä. Festivaali järjestetään Tampereella 16.–18.7.2026, pääareenanaan tuttu Ratinanniemen Festivaalipuisto. Kesän suurin […]

Elokuvat

Olga Temonen on kuollut

Näyttelijä Olga Temonen on kuollut pitkäaikaisen sairauden murtamana. Temonen kuoli kotonaan Iitissä maanantaina. Temonen sairastui aivosyöpään vuonna 2023. Kuollessaan hän oli 47-vuotias. Olga Temonen oli naimisissa ohjaaja Tuukka Temosen kanssa. Heillä on kolme lasta. Olga […]

Elokuvat

Dystooppinen viihdekilpailu juoksuttaa Kingille kumartaen

Edgar Wrightin The Running Man näyttää keskisormea nykypäivän ohjelmatarjonnalle. Vuonna 1987 Michael Glaser ohjasi Stephen Kingin kirjaan perustuvan elokuvan Juokse tai kuole, jonka pääosassa nähtiin Arnold Schwarzenegger. Täysin omille teilleen alkuperäistekstistä lähtenyt tieteiselokuva muuttui pöhköksi […]

Be the first to comment

Leave a Reply