Viime vuosituhannella, vuonna 1989 syntyi yhtye, jonka nimi on Raptori. Tähdenlennoksi ajateltu bändi oli tuohon aikaan jonkinlainen outolintu. Musiikki ei ollut perinteistä laulumusiikkia, mutta ei myöskään hiphoppia.
Raptorin voi sanoa olevan jollain tavalla myös suomalaisen räpin edelläkävijä, vaikka kaikki eivät musiikkipiireissä heistä tykänneetkään.
– Meitä ei kauheasti kiinnostanut hiphopin neljä elementtiä ja siitä me saimme kyllä kuulla. Helsingissä tehtiin kyllä siihen aikaan englanninkielistä räppiä, Izmo toteaa.
– Ne kaverit oli meille vihaisia, Jufo III täydentää.
Yläkerran levy-yhtiö halusi napata Raptorin heti
Hyvinkääläinen yhtyeen tarina on mielenkiintoinen. Jo heti ensimmäisistä hetkistä alkaen vaikutti siltä, että heille on tilausta. Bändi teki demokasetin, jota monistamosta hakiessa meinattiin jo viedä käsistä. Monistamon yläkerrassa sijaitsi nimittäin levy-yhtiö.
– He olivat kuulleet alakerrasta niin hyvää musaa, että he olisivat halunneet signata meidät, Jufo III kertoo.
Levytyssopimustarjouksia rupesi sitten satelemaan heille useita. Monet halusivat Raptorin omille listoilleen. Yhtyeen oli sitten tehtävä valinta, kenen kanssa he sopimuksen allekirjoittavat. Levy-yhtiön valintakaan ei mennyt ihan perinteiseen malliin.
– Meillä oli 9-10 ehdokasta, joista me valitsimme jostain syystä Megamanian. Tästä eivät levy-yhtiön ihmiset siihen aikaan tykänneet. Meillä oli kaksi loppusuoralla ja me heitimme kolikolla, kumpaan me menemme, Izmo paljastaa.
Hittibiisi syntyi puolessa tunnissa
Oma tarinansa on myös se, kuinka suureen kansansuosioon noussut Raptorin hittibiisi pääsi syntymään. Syntytarina ei siinäkään ole aivan yksinkertainen, vaikka aikaa ei sen kappaleen muotoutumiseen tuhlaantunut kovinkaan paljon.
– Me olimme Rajamäellä, jossa oli meidän studiomme ja aloittamassa jonkun ihan järkevähkön biisin tekoa. Sitten huomattiin, että scratch-levari on jäänyt Hyvinkäälle. Me käytiin hakemassa se levari, niin sillä aikaa näillä oli järjetön italo-biisi, Jufo III kertaa.
Jufo III lähti hakemaan scratch-levaria Hyvinkäältä, jonka aikana sitten Izmo ja Micco olivat tuon kappaleen säveltänyt. Hyvinkään ja Rajamäen välinen matka-aika edestakaisin on 20 minuuttia. Jufo III:n palatessa takaisin, hän teki kappaleeseen sanat kymmenessä minuutissa.
– Aika hyvä tuotospanos, jos miettii. Noitahan kannattaisi tehdä enemmänkin, Izmo tokaisee.
Izmon ja Jufo III:sen mukaan Kaivo tuli mukaan vastahakoisesti, jonka toki asianomainen itse kumoaa täysin.
– Joku on väittänyt, että olen sanonut, jotta en halua omaa nimeäni tähän biisiin. Mä veikkaan, että se on jotain jonkun keksimää huhupuhetta. Tiesin heti, että tästä tulee hirveä leka, Kaivo toteaa.
Kuuntelijalistan kärjessä täydet kahdeksan viikkoa
Menestyskappalehan siitä sitten syntyikin ja Raptorista tuli yhdessä yössä suosittu yhtye. Oi beibi soi kahdeksan viikkoa putkeen Radio Cityn kuuntelijalistan ykkösenä. Ennen Oi beibiä kuuntelijalistan ykkösenä oli myös Raptorin kappale Tuhansien sulojen maa.
– Sulo oli ollut ykkösenä kaksi kolme viikkoa ja sitten sieltä tuli ilmoitus, että nyt on ykkönen vaihtunut. Me oltiin sitten, että tämä meni tähän, ei ehditty edes levyä tehdä ja alkaa jo biisi putoamaan, Izmo muistelee.
Parhaimmillaan kuuntelijalistan ykkössijan jakoi sekä Tuhansien sulojen maa että Oi beibi. Puhelinlangat Radio Cityn suuntaan lauloivat niin kovasti, että ohjelman juontajana tuolloin toiminut Peter Norrby joutui soittajia toppuuttelemaan.
– Norppa sanoi Radio Cityssä, että hyvät ihmiset, älkää soittako enää Radio Cityyn ja pyytäkö Raptoria. Kaikki puhelinlinjan ovat koko päivän aina tukossa. Soitamme sen tasalta, viisitoista yli, puolelta ja viisitoista vaille, mutta älkää soittako enää meidän keskukseemme. Se oli mun mielestä hyvä, Jufo III kertoo.
Keikkoja joka päivä
Menestys ei näkynyt ainoastaan radiosoitoissa ja listoilla, vaan se näkyi myös konkreettisesti keikkapaikoilla. Yleisöennätyksiä tuli aina siellä, missä Raptori esiintyi eikä kaikkiin paikkoihin yleisö meinannut mahtua sisäänkään.
– Keikkaa oli joka päivä, mentiin maanantaista sunnuntaihin. Juhannukseen saakka mentiin, aloitettiin toukokuun neljäs päivä 1990 ja juhannukseen mennessä oli 70 keikkaa. Paljon tehtiin sellaisia, että päivällä oli ikärajaton ja illalla oli klubikeikka, Kaivo toteaa.
– Pisin putki, kun on oltu poissa himasta, on ollut 39 päivää. Se oli pikkuisen erilaista kuin nykyään. Siinä oltiin sitten päivä kaksi kotona, ja sitten ollaan taas 30 päivää pois, Izmo muistaa.
Keikkailu ei pelkästään riittänyt, vaan joskus sitä musiikki vei vaan mennessään.
– Joku tosi pitkä putki oli, kun oltiin, että huh huh, nyt pääsee kotiin, mutta mentäisiinkö sittenkin festareille? Sitten ajettiin bussilla jonnekin Provinssiin tai minne ikinä mentiinkään, Jufo III naureskelee.
Kansainvälinen menestys oli jo näpeissä
Menestys tuli yhdessä yössä ja se tuntui tietysti hyvältä. Yhtye sai tunnettuutta myös kansainvälisillä areenoilla. Muun muassa Paraguayssa kappale oli mukana soittolistoilla, vaikka kuuntelijat eivät ymmärtäneetkään mitään kappaleesta.
– Se oli vähän tällainen Käärijä-ilmiö osittain siihen aikaan. Kukaan ei ymmärrä, mitä puhutaan, mutta tässä on jotain hauskaa. Sitten me nuijat ei ikinä saatu, sitä saksankielistä versiota, Izmo heittää.
Menestyksen huomaa myös tänä päivänä, kun yhtye kiertää lavoja. Yleisöä riittää joka paikassa ja suurin osa tykkää. Kaikki tosin eivät tykkää, sillä Vantaan Vauhti kiihtyy-festivaaleilla eräs paikallispoliitikko oli lähtenyt kesken pois loukkaannuttua Tuhansien sulojen maan sanoituksesta.
Raptori kiertää tämän vuoden loppuun saakka ja nähtäväksi jää, millainen on yhtyeen tulevaisuus. Nähdäänkö comeback, seuraavan kerran milloin? Tähän asti yhtye on tehnyt paluun miltei kymmenen vuoden välein.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Miikka Hildén, Tero Rönkkö, Juhamatti Nieminen
Svenska 
Suomi
Be the first to comment