Puluboin ja Ponin leffan ohjaaja Mari Rantasila: Mielikuvitus, mikä mieletön voimavara

cof

Puluboin ja Ponin leffa on tarina kouluun lähtevästä tytöstä, Ponista. Elokuvassa käsitellään, kuinka jännittävää uuden aloittaminen voi olla, sekä miten tärkeää leikkimisen ilon ja riemun säilyttäminen arjessa on. Leikkimisen riemua ja mielikuvituksen tärkeyttä päästään näkemään valkokankaalla Ponin mielikuvitusystävän Puluboin kautta.

Kaiken jännittävän ja uuden aloittamista käsittelevän elokuvan ohjaaja Mari Rantasila lähti tekemään elokuvaa innoissaan. Monilahjakkuus innostui luettuaan käsikirjoituksen ja sai idean, kuinka elokuvan voisi toteuttaa. Hän pyysi päästä esittelemään ehdotuksensa, josta myös käsikirjoittajat ja tuottaja innostuivat.

Mari Rantasilaa kiinnosti Veera Salmen tekemän kirjasarjan muuttaminen elokuvaksi, koska tarinassa on neljä teemaa, jotka häntä kiinnosti. Siinä muun muassa käsitellään leikkimisen riemua, kuinka tärkeää se arjessa on. Lisäksi mielikuvitus on suuressa roolissa Puluboin ja Ponin leffassa.

– Mielikuvitus, mikä mieletön voimavara se on. Mutta toisaalta mielikuvitusta pitää pystyä myös hallitsemaan. Varsinkin lasten ja joskus myös aikuisten, kuvaili Rantasila mielikuvituksen tärkeyttä.

– Mielikuvituksen teeman käsittely jotenkin kiinnosti minua valtavasti, Mari lisäsi.

Mari Rantasila piti elokuvassa myös siitä, kun pääosassa näyttelevä Poni (Jenni Lausi) antaa kaikkien tunteidensa näkyä, niin raivoa kuin riemuakin.

Hyvä yhteishenki, hyvä lopputulos

Rantasila kehui työryhmän hyvää yhteistä henkeä, ja kuinka elokuvaa tehdessä sai nauraakin sekä pitää hauskaa kiireen keskellä. Jokainen heistä puhalsi yhteen hiileen, tehdäkseen yhdessä hyvää. Ja se näkyy kyllä hyvänä lopputuloksena valkokankaalla.

– Työilmapiiri oli kyllä tosi mahtava. Tehdään yhteistä elokuvaa ja viedään yhteistä tarinaa eteenpäin, Mari kehui.

– Koko työryhmä on ollut valtavan positiivinen, hän jatkoi.

Monilahjakkuus monessa mukana

Mari Rantasila tunnetaan myös näyttelijänä ja laulajana. Hänen mukaansa monien ammattien harjoittaminen on auttanut myös ohjaamisessa, kun pystyy hyödyntämään osaamistaan muilta aloilta. Elokuvien ohjaamisessa erityisesti siitä on varmasti hyötyä, koska siinä yhdistyy monen taiteen alueet.

– Ei tämäkään elokuva näyttäisi tältä, jos en olisi näyttelijä ja muusikko, Mari perusteli.

Monen ammatin harjoittaminen vaatii tietenkin paljon, ja tuo kiireitä arkeen. Kuitenkaan Marilla ei ole aikomustakaan lopettaa yhdenkään ammatin harjoittamista vaan nauttii siitä, kun voi tehdä useampaa työtä.

– Haastettahan on, että pitää kaikissa ammattitaidon yllä. Ja selkeästi olen kyllä ihminen joka ruokkiintuu tästä, että tekee useita asioita, Mari totesi.

Rantasila tekee edelleen keikkoja musiikin saralla ja näyttelee elokuvissakin. Mari Rantasila nähtiin muun muassa elokuvassa Joulumaa ja menneiltä vuosilta hänet muistetaan edelleen Raidista sekä sen tunnuskappaleesta Vain rakkaus. Hänen mukaansa kappale on pysynyt selkeästi suosiossa ja sitä pyydetään edelleen keikoilla.

– Se oli iso hitti, Rantasila totesi kertoessaan, kuinka paljon rooli Raidissa merkitsi sekä miten Vain rakkaus– kappale vaikutti muusikon uraan.

Puloboin ja Ponin leffa nähdään ensimmäistä kertaa valkokankaalla 3.8.2018.

Teksti ja kuvat: Linda Hildén

Tuoreimmat

Etusivu

Ilmiö nimeltään Portion Boys – ”Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Be the first to comment

Leave a Reply