MM-kisat avannut Darude antoi vinkin Käärijälle ”Ei kannata lukea iltapäivälehtiä”

Jääkiekon MM-kisat käynnistyivät perjantaina Tampereella ja Riiassa. Tampereella kisojen avajaisshow’sta vastasi monelle maailmallakin hyvin tuttu musiikkitaitaja Darude, joka sai esittää tunnetuimman ja jääkiekko-otteluissa yhden soitetuimmista kappaleista Sandströmin.

– Lätkämiehenä tämä on yksi isoimpia hommia, mitä voi kokea. Kansalaistori 2016 ja uusi vuosi oli sellainen niin sanottu normaali konsertti oli ehkä niistä kaikista, usein kun kysytään, mikä on hienoin paikka missä on soittanut? Sen jälkeen ei ole tarvinnut miettiä.

– Tämä, kun tässä oli niin paljon tuollaista erilaista ja pääsi katsomaan MM-kisojen takahuoneeseen, ja esiintymään lätkäyleisölle. On tämä ihan huikea kokemus, Darude toteaa.

Jääkiekko on ollut Darudelle iso asia jo pienestä pitäen, sillä hän on itsekin pelannut jääkiekkoa jo juniorista saakka. Uransa hän aloitti puolustajana, mutta nykyisin hän pelaa hyökkääjänä.

– En aluksi hiffannut, mikä on paitsio, niin sen takia pelasin puolustajana. Olin jo silloinkin sellainen hyökkäävä pakki. Oikeata laitaa pelaan, Darude paljastaa.

”Tuntuu olevan homma hallussa”

Viikonloppuna jääkiekko ei ole ainoa asia, joka ihmisiä kiinnostaa. Jääkiekon lisäksi Liverpoolissa on käynnissä Euroviisut, joissa on mukana finaalissa yhtenä ennakkosuosikeista Suomen Käärijä. Darudelle Eurooviisut ovat myös tuttu tapahtuma, sillä hän kilpaili vuonna 2019 Israelin Tel Avivissa. Tuolloin urakka päättyi jo semifinaaleihin.

– Toivottavasti Käärijälle käy hyvin. En ole euroviisutietäjä, vaikka osaa otinkin. Hyvät mahdollisuudet hänellä on. Se kaveri on omalla tavallaan niin charmikas ja mieleenpainuva. Se biisi on myös sellainen, että on takaraivossa, tykkäsi siitä tai ei, Darude miettii.

Lauantaina Suomessa jännitetään Käärijän menestystä ja jännitystä on varmasti ilmassa myös Liverpoolissa, kun tuo vantaalaisartisti astuu lavalle omalla vuorollaan kisan puolivälissä. Mitä vinkkejä sitten Euroviisuissa jo kertaalleen käynyt Darude antaa maanmiehelleen?

– En mä tiedä tarvitseeko hän mitään vinkkejä. Tuntuu olevan homma hallussa. Se kliseinen, että nauttii, ottaa päivän ja sekunnin kerrallaan. Euroviisut yleensä, ainakin olettaisin olevan sama homma, niin siellä homma toimii niin hyvin. Kun menee sen liukuhihnan läpi, niin homma hyvä. Keskittyy siihen esiintymiseen eikä kannata lukea iltapäivälehtiä, Darude vinkkaa.

Uutta musiikkia tulossa

Darudella kesän keikkakalenteri näyttää täydeltä, vaikka sieltä löytyy hetkiä, jolloin mies itsekin pääsee nauttimaan festareista.

– Suomessa on muutama festarikeikka. Juhannus menee oudoissa merkeissä, kun en ole Suomessa, vaan käyn Irlannissa ja Iso-Britanniassa. Sitten on Puolassa tulossa keikka. Itse asiassa ehdin myös nauttimaan muutamasta Suomifestarista. Jos kävisi DBTL:ssä ja Ruississa ehkä, Darude pohtii.

Täysin ei aikaa mene keikkaillessakaan, sillä miehellä on tulossa myös uutta tuotantoa ulos.

– Juuri aloitettiin mun oma label nimeltä Wiping out ja sitten Outlaws-biisi tuli puolitoista kuukautta sitten ulos. Nyt on sitten uusi tulossa tuossa, ei tiedä vielä ihan tarkkaa deadlinea, mutta ennen kesää tai kesällä. Pikku hiljaa tiputellaan uusia biisejä ja jossain kohtaa sitten varmaan albumia, mutta sen enempää ei uskalla sanoa aikoja, Darude valaisee.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Joni Hildén, Sarah Louise Bennett

Tuoreimmat

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Etusivu

Be the first to comment

Leave a Reply