Menestyskomedia Varasto Rauman teatteriin

Varaston näyttelijät Jani Koskinen, Timo Julkunen, Juha Kulmala, Mona Lehtola, Ninni Kekki (takana) ja Raisa Sorri sekä ohjaaja Kimmo Virtanen.

Rauman teatterin syksyn toisena ensi-iltana nähdään Arto Salmisen kirjoittama hävyttömän hauska menestyskomedia Varasto.

Varaston Raumalle ohjaa Kimmo Virtanen, joka samalla vierailee ensimmäistä kertaa Rauman teatterissa. Virtanen on myös sovittanut näytelmän hieman uuteen uskoon kysyttyään siihen luvan Salmiselta. Tuo uuteen uskoon tarkoittaa lähinnä sitä, että alkuperäisen käsikirjoituksen kaksi miesroolia on Raumalla muutettu naisrooleiksi.

– Läpi historian on ollut niin, että miehille on rooleja riittänyt, mutta hyvät naisroolit ovat puolestaan olleet vähän kiven takana, totesi teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva.

Varasto on kirjoitettu laman jälkeen, mutta nuo aiheet ovat tänä päivänäkin edelleen ajankohtaisia. Näytelmässä nostetaan brutaalisti esiin yhteiskunnan kipupisteitä.

– On kiva tehdä töitä uudessa talossa, jossa kukaan ei ole entuudestaan tuttu. Tämä teksti on ollut mulla jo kauan listalla, jonka haluan ohjata. Salmisen kirjoissa mua viehättää inhorealismi, totesi ohjaaja Virtanen.

Ensimmäinen K16-näytelmä

Varasto lienee myös kielenkäyttönsä vuoksi Rauman teatterin historian ensimmäinen K16-näytelmä. Teatterin pitkäaikainen näyttelijä Timo Julkunen ei ainakaan itse muista vastaavaa.

– Se, että päädyimme tuohon K16-leimaan, johtuu lähinnä siitä, että kielenkäyttö menee ajoittain navanalusosastolle. Tässä ei kuitenkaan puhuta, mitä sylki suuhun tuo, vaan ilman filtteriä, totesi Kanerva..

Päärooleissa nähdään vierailijana Jani Koskinen (Rousku) ja Mona Lehtola (Raninen). Kaksikon lisäksi Varastossa nähdään koko Rauman teatterin näyttelijäkaarti eli Julkunen, Raisa Sorri, Ninni Kekki, Juha Kulmala ja Jani Selin.

Varasto on ensi-illassa lauantaina 2.10.!

Teksi ja kuvat: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Tuoreimmat

Elokuvat

Apinanraivo viihdyttää, kun simpanssi varastaa valokeilan

Johannes Robertsin Primate lyö laudalta monet menneiden vuosien teinikauhuelokuvat. Ben-simpanssi on puolestaan tekijöidensä onnistunein hirviöluomus. Elokuvan alussa Lucy (Johnny Sequoyah) saapuu ystävineen kuuron isänsä Adamin (Troy Kotsur) huvilalle. Nuoria vastassa ovat myös Lucyn sisko Erin […]

Musiikki

Suomirockin legenda on poissa

Suomalaisen rockin legenda, raspikurkku Pate Mustajärvi on poissa. Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Tapaninpäivänä kuollut artisti kertoi marraskuussa sosiaalisen median kanavissaan sairastavansa syöpää. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Pate Mustajärvi muistetaan kaikista parhaiten Popedan solistina. Popedan […]

Ihmiset

Samuli Edelmannille joulu on rauhoittumista ja itsensä tutkiskelua

Tänä syksynä joululevyn yhdessä tyttärensä Venlan kanssa julkaissut Samuli Edelmann sanoo olevansa yleensä joulun aikaan hyvin kiireinen mies. Keikat pitävät hänet työllistettynä, mutta jouluaattona hänellä on aikaa rauhoittua. – Joulukuu on mennyt jo pitkään kirkoissa […]

Elokuvat

Jenni Vartiainen tähdittää Dome Karukosken uutta elokuvaa

Laulajana paremmin tunnettu Jenni Vartiainen tekee debyytin elokuvanäyttelijänä vuonna 2026 ensi-iltansa saavassa Dome Karukosken elokuvassa Rakkautta ja virtahepoja. Elokuvan päärooleissa Vartiaisen lisäksi nähdään Pihla Viitala ja Aku Sipola. – Oli vapauttavaa heittäytyä uuteen rooliin ja […]

Elokuvat

Sydäntalvi ei suksi sivuladuille

Brian Kirkin kolmas kokopitkä elokuva on Suomen Kolilla kuvattu kaipuuta ja jännitystä sykkivä kokonaisuus. Emma Thompson vakuuttaa keinot keksivän leskirouvan roolissa. Elokuvan alussa Suomi tuodaan jo vahvasti esille, kun Barb (Thompson) istuu pöydässä Nokian vanha […]

Elokuvat

Teatterineuvos Eila Roine on poissa

Suomalaisen teatteritaiteen suuriin näyttelijöihin lukeutunut Eila Roine on kuollut. Hänet muistetaan lukuisista rooleistaan varsinkin tamperelaisissa teattereissa. Roine on nähty niin Tampereen Teatterin kuin Tampereen Työväen Teatterin näyttämöllä. Eila Roine teki unohtumattomat roolisuoritukset Tampereen Työväen Teatterin […]

Elokuvat

Nuremberg on luottamuksen rakentamista hirviön kanssa

James Vanderbiltin kolmas ohjaus on kolmannen valtakunnan raunioille rakentuva vahva draama. Jack El-Hain kirjaan perustuva elokuva on samalla muistutus ihmisen pahuudesta. Toinen maailmansota on päättynyt ja liittoutuneille antautuneet tai kiinniotetut natsipuolueen jäsenet lyöty lukkojen taakse. […]

Olkkarivieras
Musiikki

Riitta Korpela palkittiin elämäntyöpalkinnolla Jellonagaalassa – Ti-Ti Nalle on kulkenut sukupolvien mukana

Lastenmusiikki Ry palkitsi eilen Oulussa järjestetyssä Jellonagaalassa suomalaisen lastenmusiikin uranuurtajan, Ti-Ti Nalle -perheen luojan Riitta Korpelan arvostetulla elämäntyöpalkinnolla. Tunnustus myönnettiin kunnianosoituksena poikkeuksellisen pitkäjänteisestä ja merkittävästä työstä suomalaisen lastenkulttuurin ja varhaiskasvatuksen hyväksi. Lastenmusiikkipäivää juhlittiin lapsen oikeuksien […]

Teatteri

Rauman kesäteatteri jatkaa hyväksi havaitulla linjallaan – nyt mennään Kaija Koon musiikilla

Rauman kesäteatterin tulevan kesän kantaesitys on musiikkinäytelmä Korkkarit kattoon. Ensi-iltansa Kaisa Kuikkaniemen käsikirjoittama ja Otto Kanervan ohjaama esitys saa 11.6.2026. Kaisa Kuikkaniemi on käsikirjoittanut Raumalle jo aiemmin menestykseen nousseet Dingo- ja Paula! -musikaalit. Hänen viimeisin […]

Be the first to comment

Leave a Reply