Laineen kuudes Vitikka-kirja alkaa kuin Blues Brothers-elokuva

Menestynyt dekkarisarja sai jatkoa, kun Matti Laineen kuudes Elias Vitikka-kirja näki päivänvalon. Helsinkiläiseen alamaailmaan sijoittuvan Vitikka-sarjan kuudennen kirjan nimi on Kuolemanloukku.

– Kun kirja alkaa, hän on sellaisessa tilanteessa, että istuu talousrikostuomiota Suomenlinnan avovankilassa. Siihen liittyen myös hänen vanha suojattinsa, jo ensimmäisestä Elias Vitikka-kirjasta Pahojen miesten seura tuttu Veeti Poranen löytyy kuolleena, Laine valaisee kirjan aloitusta.

Porasen kuolema on määritelty itsemurhaksi ja sitä myöten sen pitäisi olla jo selvitetty tapaus. Näin ei kuitenkaan ole.

– Elias haistaa palaneen käryä ja siitä lähtee homma eskaloitumaan, niin kuin tapana on, Laine toteaa.

– Jo silloin, kun aloin kirjoittamaan tuota ensimmäistä Elias Vitikkaa, oli jo jonkinlainen ajatus ja häkkyrä päässä, mihin suuntaan tämän herran taival voisi edetä. Yksi selkeimmistä kuvioista oli, että jossain vaiheessa Elias löytää itsensä vankilasta.

Laine kertoo, että mielikuvan taustalla on Blues Brothers– elokuva, joka on miehen suosikkielokuva. Kyseinen elokuva alkaa vankilasta ja sen vuoksi Laine on halunnut jossain vaiheessa viedä myös Vitikan vankilaan.

– Se on joku semmoinen, että jossain vaiheessa Elias Vitikka- kirja alkaa näin, että Elias on linnassa ja mitä sitten tapahtuu, Laine kertoo.

Vaikka Elias Vitikka on syvällä rikollismaailmassa, on hän siitä huolimatta näiden kirjojen aikana osoittanut myös olevansa myös hyvä ihminen. Hänessä on toki sellaista rikolliselta vaadittavaa ilkeyttä, mutta myös paljon lämminsydämisyyttä ja sankaruutta.

– Se on sellainen hyvä paha jätkä tai paha hyvä jätkä, kuinka vaan sen haluaa. Elias Vitikasta on moneksi. Olen aina kirjoittanut Elias Vitikan hahmoa sillä tavalla, että hänet on helppo kuvitella moneen paikkaan, Laine paljastaa.

Matti Laine tunnetaan Elias Vitikka-kirjojen lisäksi myös käsikirjoittajana Paratiisi– televisiosarjan takaa. Uransa aikana näyttelijänäkin toiminut Laine on kirjoittanut myös Sorjonen– televisiosarjaa. Dekkarit ovat tulleet vahvaksi osaksi Lainetta.

Kuuntele lisää Matti Laineesta ja Elias Vitikasta Olkkarivieraspodcastistä.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Ilkka Saastamoinen

Tuoreimmat

Musiikki

OpenAI syyllistyi tekijänoikeusloukkaukseen – ennakkotapaus mullistaa tekoälyn pelisääntöjä

Münchenin alueellinen tuomioistuin on antanut historiallisen päätöksen, joka ravistelee tekoälyalan ja musiikkiteollisuuden välisiä suhteita. Tuomioistuin totesi, että yhdysvaltalainen tekoäliyhtiö OpenAI on loukannut tekijänoikeuksia käyttämällä suojattuja laulujen sanoituksia ilman lupaa ja määräsi yhtiön maksamaan korvauksia Saksan […]

Teatteri

KAJ-yhtyeen tähti nousee Svenska Teaternin lavalle

KAJ-yhtyeestä tuttu Jakob Norrgård nousee ensi syksynä Svenska Teaternin lavalle ruotsalaiseen elokuvaan Änglagårdiin perustuvassa musikaalissa. Musikaalin maailman ensi-ilta on ollut 10.9.2023 Tukholman Oscarsteaternissa ja nyt se esitetään ensimmäistä kertaa Ruotsin ulkopuolella. – Rakastan Änglagårdin musiikkia. […]

Musiikki

Ilmiö nimeltään Portion Boys – ”Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Teatteri

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Musiikki

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Be the first to comment

Leave a Reply