Kuoleman klubissa ajatellaan isosti.

James Coxin ohjaama tositapahtumiin perustuva rikoselokuva Kuoleman klubi on melko perinteinen genrensä edustaja. Viihdyttävä elokuva kertoo sujuvasti yhdestä kaikkien aikojen suurimmista huijauksista.

1980-luvun alussa Joe Hunt-niminen nuorukainen perusti opiskelijakaverinsa Dean Karnyn kanssa BBC:n (Billionare boys club). Lupaukset suurista voitoista toivat mukaan myös kaksikon Harvardin aikaiset opiskelukaverit ja yhden Wall streetin kokeneista ketuista. Pyramidihuijauksella rahaa tehneen joukkion toimilla oli lopulta kohtalokkaat seuraukset.

Cox ei ole ensimmäistä kertaa rikoselokuvan ohjaksissa ja sen huomaa. Kuoleman klubi pysyy tiukasti asiassa poikkeamatta turhille sivuladuille. Ohjaaja on myös toinen käsikirjoittajista Captain Mauznerin ohella. Filmi kuljettaa katsojan Hollywoodiin, jossa seurapiirielämään tottunut Karny (Taron Egerton) houkuttelee vaatimattomista oloista tulevan Huntin paheiden maailmaan. Mitä pitemmälle joukkio sitten huijauksen kanssa etenee, alkaa oikean ja väärän välinen raja hämärtyä liiankin paljon.

Ansel Elgort tulkitsee Huntia taidolla ja saa rinnalleen Kevin Spaceyn näyttelemän rahamaailman konkarin. Kaksikko on toisilleen tuttu Baby driverista (2017) ja yhteistyö on sitäkin kautta mutkatonta. Spacey istuu jälleen hyvin konnamuottiin. Romantiikaltakaan ei vältytä, kun Huntin ja Sydney-nimisen kaunottaren (Emma Roberts) välillä alkaa kipinöidä. Tämä tuo luonnollisesti elokuvaan draamaa, mutta se tuntuu kuuluvan asiaan.

Hahmoista on saatu uskottavia ja 1980-lukua toitotetaan onnistuneen lavastuksen ohella brittiläisten new wave-yhtyeiden musiikilla. Kotivideo- ja dokumenttimateriaalin käyttäminen kuvakerronnassa on myös oiva veto. Kuoleman klubin heikkous on, että se ei tarjoile katsojalle mitään uutta. Kaikki huijauksen suunnittelusta loppukohtaukseen on nähty ennenkin. Nopeasti summattuna Kuoleman klubi on mainiota viihdettä varsinkin genrestä innostuneille. Filmi saa kolme pistettä viidestä ja on ensi-illassa 7.12.2018.

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuva: © Doug Hyun All Rights Reserved

Tuoreimmat

Musiikki

OpenAI syyllistyi tekijänoikeusloukkaukseen – ennakkotapaus mullistaa tekoälyn pelisääntöjä

Münchenin alueellinen tuomioistuin on antanut historiallisen päätöksen, joka ravistelee tekoälyalan ja musiikkiteollisuuden välisiä suhteita. Tuomioistuin totesi, että yhdysvaltalainen tekoäliyhtiö OpenAI on loukannut tekijänoikeuksia käyttämällä suojattuja laulujen sanoituksia ilman lupaa ja määräsi yhtiön maksamaan korvauksia Saksan […]

Teatteri

KAJ-yhtyeen tähti nousee Svenska Teaternin lavalle

KAJ-yhtyeestä tuttu Jakob Norrgård nousee ensi syksynä Svenska Teaternin lavalle ruotsalaiseen elokuvaan Änglagårdiin perustuvassa musikaalissa. Musikaalin maailman ensi-ilta on ollut 10.9.2023 Tukholman Oscarsteaternissa ja nyt se esitetään ensimmäistä kertaa Ruotsin ulkopuolella. – Rakastan Änglagårdin musiikkia. […]

Musiikki

Ilmiö nimeltään Portion Boys – ”Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Teatteri

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Musiikki

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Be the first to comment

Leave a Reply