Himoa ja pelkoa tyttökoulussa elokuvassa Lumotut

Sofia Coppolan uusi elokuva Lumotut perustuu Thomas P. Cullinanin The Beguiled -nimiseen romaaniin. Coppola on muokannut tarinaa ja karsinut hieman pois. Lopputuloksena on elokuva, joka ei yllä edellisen filmatisoinnin tasolle, mutta ei myöskään ole täyttä ajanhukkaa.

Vuonna 1971 valmistui Don Siegelin ohjaama ja Clint Eastwoodin tähdittämä elokuva Korpraali McB. Tarina haavoittuneesta sotilaasta ja tätä hoitamaan ryhtyneistä naisista on Siegelin henkilökohtainen suosikki omassa tuotannossaan. Sofia Coppola sanoi joskus ettei koskaan tule tekemään uusintafilmatisointeja. Nyt hän on sanomisistaan huolimatta tarttunut korpraalin tarinaan.

Elokuva Lumotut käynnistyy, kun Amy-niminen tyttö (Oona Laurence) törmää sienestysreissullaan haavoittuneeseen sotilaaseen (Colin Farrell). On meneillään Yhdysvaltojen sisällissota ja suuri osa siviileistä on lähtenyt evakkoon. Amy asuu isossa tyttökoulussa, jossa tämän lisäksi on muutama muukin oppilas sekä tietysti koulun johtoporras. Lähestyvien tykkien jyrinästä huolimatta opiskelu on ahkeraa. Koulun johtajatar Martha Farnsworth (Nicole Kidman) tarjoaa korpraali McBurneylle suojan huolimatta siitä, että kyseessä on vihollinen. Ennen pitkää koko tyttökoulun väki alkaa lämmetä vieraalleen, joka saa oleskeluluvan toipumiseensa asti. Kun himot heräävät, on idyllisen ison talon rauha lopullisesti menetetty.

Kidman, Kirsten Dunst ainoana kouluun jääneenä opettajattarena sekä Elle Fanning vanhimpana oppilaana tekevät hyvää työtä McBurneyn huomiosta kilvoittelijoina. Farrell on puolestaan täysin Eastwoodin vastakohta. Vuoden 1971 korpraali oli paljon kylmempi mies kuin Coppolan McBurney. Korpraalin sympaattisuus ja se, että Coppola on luonut McBurneylle täysin uuden taustatarinan saavatkin luultavasti alkuperäisen elokuvan fanit hämmästelemään. Vihollista auttanut lääkintämies on yhtäkkiä sotilaskarkuri.

Siegelin elokuva on myös kaikin puolin synkempi ja brutaalimpi kuin Coppolan. Jälkimmäinen kertoo tarinaa naisten näkökulmasta. Korpraali McBurneyn muistelemat takautumat on karsittu ja samoin on tehty osalle hahmoista. Esimerkiksi Siegelin filmissä keskeistä osaa näytellyt orja loistaa poissaolollaan. Positiivista Lumotuissa on se, että seksin määrä on jätetty minimiin. Kerran katsottavana elokuvana filmi saa kaksi pistettä viidestä. Lumottujen ensi-ilta on 1.9.2017.

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuvat: Ben Rothenstein

Tuoreimmat

Musiikki

OpenAI syyllistyi tekijänoikeusloukkaukseen – ennakkotapaus mullistaa tekoälyn pelisääntöjä

Münchenin alueellinen tuomioistuin on antanut historiallisen päätöksen, joka ravistelee tekoälyalan ja musiikkiteollisuuden välisiä suhteita. Tuomioistuin totesi, että yhdysvaltalainen tekoäliyhtiö OpenAI on loukannut tekijänoikeuksia käyttämällä suojattuja laulujen sanoituksia ilman lupaa ja määräsi yhtiön maksamaan korvauksia Saksan […]

Teatteri

KAJ-yhtyeen tähti nousee Svenska Teaternin lavalle

KAJ-yhtyeestä tuttu Jakob Norrgård nousee ensi syksynä Svenska Teaternin lavalle ruotsalaiseen elokuvaan Änglagårdiin perustuvassa musikaalissa. Musikaalin maailman ensi-ilta on ollut 10.9.2023 Tukholman Oscarsteaternissa ja nyt se esitetään ensimmäistä kertaa Ruotsin ulkopuolella. – Rakastan Änglagårdin musiikkia. […]

Musiikki

Ilmiö nimeltään Portion Boys – ”Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Teatteri

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Musiikki

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Be the first to comment

Leave a Reply