Hannele Lauri: Mä en ikinä polttaisi tupakkaa lastenlasteni kanssa!

Hannele Lauri palasi tuttuun rooliinsa Varasto 2- elokuvan Karitan rääväsuisena äitinä. Pubissa aikaansa viettävä, mutta ajoittain myös Karitan ja Rouskun teinityttöä hoitavassa roolihahmossa Hannele näkee yhtäläisyyksiä todelliseen maailmaan.

– Kyllä mä luulen, että ihan varmasti on. Sitä paitsi olen itse nähnyt, että tuollaisia henkilöitä on. Ei nämä ole tuulesta temmattuja. Olen jopa nähnyt pahempaakin, Lauri myönsi.

Varasto 2- elokuvassa oleva hahmo on kova suustansa ja menneisyyskin taitaa olla naisella hyvin värikäs, josta saadaan pientä viitettä elokuvan edetessä. Hannele Lauri ei löydä yhtäläisyyksiä ainakaan kovin paljoa roolihahmoonsa.

Hannele Laurin Nancy- koirallakin on pieni rooli Varasto 2- elokuvassa

– Minä en ikinä polttaisi tupakkaa lastenlasteni kanssa, jota tämä nainen harrastaa. Enkä kiroilisi niin kuin rantapiru niiden edessä, Lauri naurahti.

– Olen myös huomattavasti lämpimämpi ja hellempi. Tämä oli kova muija ja sitähän oli sillain hauska tehdä, kun jossain karaokessa se laulaa täysin päin helvettiä ja sitten se luulee osaavansa laulaa.

Hellyyttä ei paljoa roolihahmolta löydy, vaikka paljon aikaa viettääkin elokuvassa lapsenlapsensa kanssa, sen mitä pubissa istumiseltaan ehtii. Jos ensimmäisessä Varasto- elokuvassa roolihahmon osuus oli suhteellisen pieni, niin Varasto 2- elokuvassa se on yksi keskeisimmistä hahmoista. Kun roolia jatko-osaan tarjottiin, ei Hannele joutunut kovinkaan pitkään miettimään, että nappaako kiinni.

– Siinä ensimmäisessä elokuvassa rooli oli kauhean pieni, olimme Veskun (Loiri) kanssa siinä ykkösessä. En todellakaan joutunut tällä porukalla kauan miettimään, Lauri vakuutti.

Yksi iso tekijä sille, että hänen oli helppo lähteä mukaan, oli näyttelijöiden lisäksi ohjaaja Taru Mäkelä.

– Oli fantastista tehdä taas Taru Mäkelän ja tämän työryhmän kanssa töitä, Lauri iloitsi.

Varasto 2- elokuva saa ensi-illan 16. helmikuuta.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén

Tuoreimmat

Musiikki

OpenAI syyllistyi tekijänoikeusloukkaukseen – ennakkotapaus mullistaa tekoälyn pelisääntöjä

Münchenin alueellinen tuomioistuin on antanut historiallisen päätöksen, joka ravistelee tekoälyalan ja musiikkiteollisuuden välisiä suhteita. Tuomioistuin totesi, että yhdysvaltalainen tekoäliyhtiö OpenAI on loukannut tekijänoikeuksia käyttämällä suojattuja laulujen sanoituksia ilman lupaa ja määräsi yhtiön maksamaan korvauksia Saksan […]

Teatteri

KAJ-yhtyeen tähti nousee Svenska Teaternin lavalle

KAJ-yhtyeestä tuttu Jakob Norrgård nousee ensi syksynä Svenska Teaternin lavalle ruotsalaiseen elokuvaan Änglagårdiin perustuvassa musikaalissa. Musikaalin maailman ensi-ilta on ollut 10.9.2023 Tukholman Oscarsteaternissa ja nyt se esitetään ensimmäistä kertaa Ruotsin ulkopuolella. – Rakastan Änglagårdin musiikkia. […]

Musiikki

Ilmiö nimeltään Portion Boys – ”Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Teatteri

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Musiikki

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Be the first to comment

Leave a Reply