Halloween tulee kolmen sukupolven voimin

David Gordon Greenin Halloween on mainio päivitys vuoden 1978 klassikosta. Vaikka filmi lainaa paljon alkuperäisestä, on tarina onnistuttu saattamaan 2000-luvulle.

John Carpenterin Halloween sai ilmestyttyään vuonna 1978 kulttistatuksen. Filmi aloitti samalla uuden kauhuelokuvien alagenren, slasherin. Elokuvassa 6-vuotiaana perheensä murhannut Michael Myers onnistui täysi-iän saavutettuaan pakenemaan mielisairaalasta ja palasi kotikaupunkiinsa Haddonfieldiin kylvämään kauhua. Jamie Lee Curtisin näyttelemä lastenvahti Laurie Strode laittoi kovan kovaa vastaan. Halloween avasi samalla nuorelle naistähdelle tien parrasvaloihin.

Filmi sai peräti kahdeksan jatko-osaa, kaikki edellistään kehnompia. Vuonna 2007 hard rock -muusikko ja elokuvantekijä Rob Zombie ohjasi oman versionsa klassikosta ja innostui uudelleen vuonna 2009 tekemään filmin Halloween 2.

Greenin elokuvalla on Carpenterin vankka tuki ja se pyyhkii pöydältä jo tehdyt jatko-osat. Käsikirjoitus kumartaa alkuperäiselle, mutta tuo tapahtumat vuoteen 2018. Myers on virunut mielisairaalassa 40 vuotta, Curtisin näyttelemä Strode on saanut tyttären (Andi Matichak) ja on myös isoäiti. Tarinan kertominen kolmessa sukupolvessa syventää hahmoja, joiden välille on onnistuttu rakentamaan mainioita ristiriitoja. Tarinan ennalta-arvattavuus ja perin älyttömäksi valahtava loppukin jäävät viihdyttävyyden jalkoihin.

Strode ja Myers ovat kuitenkin käsikirjoituksen heikkous epäuskottavuudessaan. Entisestä lastenhoitajasta on neljässäkymmenessä vuodessa kouliutunut todellinen toimintamamma, joka tuntee aseet ja tuo mieleen Terminatorin Sarah Connorin. Myers puolestaan on vankilassa viruneeksi kuusikymppiseksi perin vahva ja notkea. Luojan kiitos Halloweenissa vältytään typerältä teinidraamalta.

Green ohjaa taidolla ja tekee kunniaa slasher-perinteelle. Näyttelijät pelaavat hyvin yhteen ja sopivat rooleihinsa. Kuvauksesta voi antaa erityismaininnan. Pitkät kamera-ajot toimivat erinomaisesti Myersin vaeltaessa karkkia kinuavien lasten joukossa. Alkuperäisen Halloweenin fanit puolestaan voivat bongata Greenin uutukaisesta monta tuttua kuvaa ja viittausta, jotka tarjoillaan pienellä twistillä. Vuoden 2018 Halloweenia voi suuresti suositella 1980-luvun silpomiskauhun ystäville ja se saa kolme pistettä viidestä. Michael Myers pelottelee valkokankailla 19.10.2018 alkaen.

 

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuvat: Courtesy of Universal Pictures International

Tuoreimmat

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Etusivu

Be the first to comment

Leave a Reply