Bad times at the El Royale sykkii neo-noiria Agatha Christie ja James Ellroy hengessä

Drew Goddardin toinen pitkä ohjaus on monasti nähty yhden tilan mysteeri. Tunnelma ja loistavat näyttelijät kantavat pidemmälle kuin itse käsikirjoitus.

Vuonna 2012 Drew Goddard nousi parrasvaloihin elokuvalla The cabin in the woods. Kekseliäs kauhuelokuva toimi myös komediana. Ohjaaja / käsikirjoittajan uusi elokuva edustaa täysin eri genreä eikä ole yhtä yllätyksekäs. Kaiken lisäksi Agatha Christiemäinen jännityselokuva Bad times at El Royalessa haisee vahvasti Quentin Tarantinon Hateful eight (2015).

Bad times at El Royale kuljettaa katsojan Nevadan ja Kalifornian rajalla sijaitsevaan motelliin. Kuuma hellepäivä alkaa kääntyä sateiseksi yöksi ja illan aikana motelliin eksyy jos minkälaista kulkijaa pappismiehestä pölynimurikauppiaaseen. Jo alusta asti katsojaa kiusoitellaan sillä faktalla, että kukaan ei ole sitä miltä näyttää ja motellinkin menneisyydestä löytyy synkkiä salaisuuksia.

Tarantinomaisesti Goddard on myös päättänyt olla kuljettamatta tarinaa kronologisesti. Kikka on nähty useasti ja toimii kuten yleensäkin. Kuvaus on huolella suunniteltu ja väkivaltaisen trillerin tunnelma pysyy tiiviinä tuoden mieleen L.A Confidentialin kaltaiset elokuvat. Goddard on myös keksinyt hyödyntää musiikin ohella motelliin eksyvän laulajattaren (Cynthia Erivo) lauluharjoituksia taustaäänenä.

Vasta toisessa suuressa roolissaan esiintyvä Erivo on loistava ja koko näyttelijäkaarti Jeff Bridgesin johdolla pelaa hyvin yksiin. Elokuva on kestoltaan lähes kaksi ja puoli tuntia, mutta ei sorru turhuuksiin tai pitkitettyyn loppuun. Hyvänä joskin tavanomaisena rikosviihteenä elokuva saa kolme pistettä viidestä.

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuvat:

Kimberley French

Courtesy of Twentieth Century Fox

Tuoreimmat

Elokuvat

Apinanraivo viihdyttää, kun simpanssi varastaa valokeilan

Johannes Robertsin Primate lyö laudalta monet menneiden vuosien teinikauhuelokuvat. Ben-simpanssi on puolestaan tekijöidensä onnistunein hirviöluomus. Elokuvan alussa Lucy (Johnny Sequoyah) saapuu ystävineen kuuron isänsä Adamin (Troy Kotsur) huvilalle. Nuoria vastassa ovat myös Lucyn sisko Erin […]

Musiikki

Suomirockin legenda on poissa

Suomalaisen rockin legenda, raspikurkku Pate Mustajärvi on poissa. Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Tapaninpäivänä kuollut artisti kertoi marraskuussa sosiaalisen median kanavissaan sairastavansa syöpää. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Pate Mustajärvi muistetaan kaikista parhaiten Popedan solistina. Popedan […]

Ihmiset

Samuli Edelmannille joulu on rauhoittumista ja itsensä tutkiskelua

Tänä syksynä joululevyn yhdessä tyttärensä Venlan kanssa julkaissut Samuli Edelmann sanoo olevansa yleensä joulun aikaan hyvin kiireinen mies. Keikat pitävät hänet työllistettynä, mutta jouluaattona hänellä on aikaa rauhoittua. – Joulukuu on mennyt jo pitkään kirkoissa […]

Elokuvat

Jenni Vartiainen tähdittää Dome Karukosken uutta elokuvaa

Laulajana paremmin tunnettu Jenni Vartiainen tekee debyytin elokuvanäyttelijänä vuonna 2026 ensi-iltansa saavassa Dome Karukosken elokuvassa Rakkautta ja virtahepoja. Elokuvan päärooleissa Vartiaisen lisäksi nähdään Pihla Viitala ja Aku Sipola. – Oli vapauttavaa heittäytyä uuteen rooliin ja […]

Elokuvat

Sydäntalvi ei suksi sivuladuille

Brian Kirkin kolmas kokopitkä elokuva on Suomen Kolilla kuvattu kaipuuta ja jännitystä sykkivä kokonaisuus. Emma Thompson vakuuttaa keinot keksivän leskirouvan roolissa. Elokuvan alussa Suomi tuodaan jo vahvasti esille, kun Barb (Thompson) istuu pöydässä Nokian vanha […]

Elokuvat

Teatterineuvos Eila Roine on poissa

Suomalaisen teatteritaiteen suuriin näyttelijöihin lukeutunut Eila Roine on kuollut. Hänet muistetaan lukuisista rooleistaan varsinkin tamperelaisissa teattereissa. Roine on nähty niin Tampereen Teatterin kuin Tampereen Työväen Teatterin näyttämöllä. Eila Roine teki unohtumattomat roolisuoritukset Tampereen Työväen Teatterin […]

Elokuvat

Nuremberg on luottamuksen rakentamista hirviön kanssa

James Vanderbiltin kolmas ohjaus on kolmannen valtakunnan raunioille rakentuva vahva draama. Jack El-Hain kirjaan perustuva elokuva on samalla muistutus ihmisen pahuudesta. Toinen maailmansota on päättynyt ja liittoutuneille antautuneet tai kiinniotetut natsipuolueen jäsenet lyöty lukkojen taakse. […]

Olkkarivieras
Musiikki

Riitta Korpela palkittiin elämäntyöpalkinnolla Jellonagaalassa – Ti-Ti Nalle on kulkenut sukupolvien mukana

Lastenmusiikki Ry palkitsi eilen Oulussa järjestetyssä Jellonagaalassa suomalaisen lastenmusiikin uranuurtajan, Ti-Ti Nalle -perheen luojan Riitta Korpelan arvostetulla elämäntyöpalkinnolla. Tunnustus myönnettiin kunnianosoituksena poikkeuksellisen pitkäjänteisestä ja merkittävästä työstä suomalaisen lastenkulttuurin ja varhaiskasvatuksen hyväksi. Lastenmusiikkipäivää juhlittiin lapsen oikeuksien […]

Teatteri

Rauman kesäteatteri jatkaa hyväksi havaitulla linjallaan – nyt mennään Kaija Koon musiikilla

Rauman kesäteatterin tulevan kesän kantaesitys on musiikkinäytelmä Korkkarit kattoon. Ensi-iltansa Kaisa Kuikkaniemen käsikirjoittama ja Otto Kanervan ohjaama esitys saa 11.6.2026. Kaisa Kuikkaniemi on käsikirjoittanut Raumalle jo aiemmin menestykseen nousseet Dingo- ja Paula! -musikaalit. Hänen viimeisin […]

Be the first to comment

Leave a Reply