Johannes Robertsin Primate lyö laudalta monet menneiden vuosien teinikauhuelokuvat. Ben-simpanssi on puolestaan tekijöidensä onnistunein hirviöluomus.
Elokuvan alussa Lucy (Johnny Sequoyah) saapuu ystävineen kuuron isänsä Adamin (Troy Kotsur) huvilalle. Nuoria vastassa ovat myös Lucyn sisko Erin (Gia Hunter) ja kotieläimenä kasvanut, ihmisiltä paljon oppinut simpanssi nimeltä Ben. Lucyn ja hänen perheensä jälleennäkemisen ilo on kuitenkin lyhytaikainen, sillä Ben sairastuu raivotautiin, joka muuttaa sen luonteen täysin.
Primate on monia kauhuelokuvia tehtailleen Robertsin 17. ohjaus ja paljon pätevämpi kuin esimerkiksi sekava Resident Evil: Welcome to Racoon City (2021) tai tyhjänpäiväinen Strangers: Prey at Night (2018). Vuoden 2017 pitkäveteisen 47 Meters Down -elokuvan hän kirjoitti yhdessä Ernest Rieran kanssa. Primate on jo kaksikon kolmas kollaboraatio – kaikki alkoi vuonna 2016 elokuvalla The Other Side of the Door.
Kaveriporukan alkoholin ja pilvenpolton täyteinen juhlinta on nähty sata kertaa aiemminkin ja saa jo pelkäämään, että Primate ei tule erottumaan massasta. Kliseisyys unohtuu kuitenkin Benin verenhimon myötä, ja selviytysmiskamppailusta muodostuu erittäin viihdyttävä. Kuvakulmilla leikittely on kekseliästä, muuttumatta liian villiksi. Erityisesti lähikuvat kuolaavan Benin kasvoista saavat niskakarvat nousemaan pystyyn. Robertsin elokuvien ehdoton valopilkku on aina ollut valaistus, ja Primate tarjoilee hämärän talon kontrastina kirkkaissa valoissa kylpevän pation uima-altaineen.
Apinan nyrkinlyöntien väliin sovitettu musiikki tuo mieleen jo edesmenneen säveltäjäsuuruuden Bernard Hermannin sävellykset ja on karkkia tärykalvoille tunnelmanluojana. Oman lisänsä tuo apinan tömistely tyhjässä huvilassa. Filmi on kompakti kokonaisuus, jonka nähtyä ei näyttelijöistä ehkä muista mitään, mutta Benistä sitäkin enemmän. Olkkariviihteeltä Primate saa neljä tähteä viidestä. Apina ottaa yhteen teinien kanssa 9.1.2026.
Teksti: Janne Kaarenoja
Kuvat: Gareth Gatrell
Svenska 
Suomi
Be the first to comment