Aistien valtakunnassa himo hallitsee ihmistä

Vuonna 1976 valmistunut ranskalais-japanilainen Aistien valtakunta joutui aikoinaan laajan sensuurin kohteeksi sisältämänsä pornografian vuoksi. Suomessakin se sai julkisen esitysluvan vasta vuonna 1992 K-18-merkinnän kera. Tänä vuonna elokuva palasi valkokankaille täysin restauroituna 2K DCP-kopiona.

Tositapahtumiin perustuva filmi sijoittuu Japaniin ja kertoo geisha Sada Aben (Eiko Matsuda) ja hänen isäntänsä Kichizo Ishidan (Tatsuya Fuji) rakkaustarinan. Kichizo iskee silmänsä uuteen palvelijattareen ja pian parin välille kehittyy intensiivinen seksisuhde. Ei kauaakaan, kun suhde alkaa saada yhä synkempiä ja pakkomielteisempiä sävyjä. Sada on mustasukkainen Kichizon vaimolle ja Kichizo Sadan prostituutiomenneisyydestä jääneelle vakiasiakkaalle. Rakastavaiset haluavat omistaa toistensa kehot, joita himoitsevat hulluuteen asti.

Vaikka Aistien valtakunta on taide-elokuva ja draama, ei sen kutsuminen pornografiaksi ole lainkaan liioittelua. Lähes jokaisessa kohtauksessa on seksiä, joka on näyttelijöiden välillä aitoa, ja dialogi keskittyy oikeastaan pelkästään seksistä ja sen haluamisesta puhumiseen. Näyttelijäntyö ei suurta taidokkuutta osoita tai edes vaadi. Juoni etenee rakastelukohtauksesta toiseen ja sen suunta on yksinkertainen: ajautuminen yhä syvemmälle himon vietäväksi väkivaltaisten piirteiden astuessa vähä vähältä mukaan kuvaan.

Aistien valtakunta on tarina addiktiosta, joka saa kaksi ihmistä menettämään otteen arjesta ja todellisuudesta raaoin ja traagisin seurauksin. Samalla sen voi nähdä myös vastalauseena naisia objektisoivalle pornolle: Sada on vahva ja omatahtoinen naishahmo, jolla on valtaa mieheen ja jonka nautinto on elokuvassa keskiössä. Huomattakoon, että filmissä esiintyy myös seksiä iäkkäiden naisten ja nuoremman miehen välillä, mikä on virkistävää maailmassa, jossa naisen niin usein katsotaan menettävän viehättävyytensä ikääntymisen myötä samalla kun hänen seksuaalisuudestaan vuosien lisääntyessä vaietaan.

Aistien valtakunta oli ohjaaja Nagisa Ōshiman viimeinen iso repäisy ennen vetäytymistä filmiteollisuudesta yli kymmeneksi vuodeksi. Hän kertoo halunneensa haastaa itseään tekemällä pornografisen taide-elokuvan, joka ravisteli 1970-luvun seksuaalisesti estynyttä Japania. Ravistuksia tuli muuallakin maailmassa, mutta onko maailma riittävän muuttunut vastaanottamaan tämän suoran ja samalla kieroutuneen eroottisen pätkän teatterilevitykseen? Kukin on vapaa kävelemään sisään saliin ja ottamaan selvää.

 

Teksti: Roosa Tiensuu

Kuva: Cinema Mondo

Tuoreimmat

Matkailu

Linnanmäki sai jälleen STF-merkin

Linnanmäki on saanut toistamiseen Visit Finlandin myöntämän Sustainable Travel Finland (STF) -merkin. Tunnustus kertoo siitä, että huvipuisto panostaa toiminnassaan ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Ensimmäisen kerran STF-merkki myönnettiin Linnanmäelle vuonna 2024, ja nyt saatu jatkomerkki […]

Arvostelut

Sienitartunta palvelee syvällisempää juonta kaipaamattomia

Jonny Campbellin Cold Storage on täyttä aivot narikkaan -viihdettä. Filmistä uupuu omaperäisyys, kun George Romerolta on lainattu liikaa. 18 vuotta sitten bioterrorismintorjuja Robert Quinn (Liam Neeson) kohtasi Australian peräkylillä NASAn Skylab-projektista levinneen sieniviruksen, joka sai […]

Elokuvat

Kulttuurialan työtilanne näyttää heikolta – Näyttelijöille ei riitä töitä

Helsingin Sanomat kirjoitti kuukausiliitteessään näyttelijöiden työtilanteen olevan tällä hetkellä tukala. Moni freelancerina toimiva suomalaisnäyttelijä etsii tällä hetkellä töitä tai tekee muita kuin näyttelijäntöitä. Yksi tuon lehtijutun haastateltavista on Iikka Forss. – Se on vähän tällaista […]

Kirjallisuus

Järjestysmiehet estivät Eppu Normaalin nousemisen Ruisrockin lavalle

Eppu Normaalin oli tarkoitus esiintyä Ruisrockissa vuonna 1980, mutta esiintyminen ei lopulta toteutunut. Ruisrockin järjestysmiehet estivät yhtyettä nousemasta lavalle. Tämän seurauksena syttyi hässäkkä, joka muistutti myös mellakkaa. Selkkaus syntyi sopimuserimielisyyksien vuoksi. Eppu Normaalin taustajoukot olivat […]

Tapahtumat

Viki ja Köpi huipentavat kymmenvuotisjuhlansa Veikkaus Arenalla

Hiljattain kahdella Venla-palkinnolla huomioitu juontajakaksikko Viki ja Köpi juhlistavat kymmenvuotista yhteistä taivaltaan näyttävästi Helsingin Veikkaus Arenalla perjantaina 20. marraskuuta. VIKI & KÖPI 10V SHOW kokoaa yhteen kaksikon uran keskeiset hetket, vieraat ja yleisön ainutlaatuiseen juhla-iltaan. […]

Teatteri

Renée Böök debytoi musikaalitähtenä Helsingin Kaupunginteatterin syksyn uutuudessa

Maailman tunnetuin rakkaustarina saa rohkean ja modernin käänteen, kun Lontoon ja Broadwayn yleisöt hurmannut & Julia -musikaali saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 20. elokuuta. Shakespearen klassikkoa ravistelevassa pop-musikaalissa kysytään, mitä tapahtuisi, jos Romeo ja […]

Elokuvat

Taneli Mäkelä viihtyy teatterin lavalla ”Jokainen ilta on ainukertainen”

Taneli Mäkelä on yksi ikonisista suomalaisista näyttelijöistä. Miestä on nähty niin teatterin lavalla kuin elokuvissa ja televisiosarjoissa. Joka ikinen kerta hän pistää parastaan, oli kyseessä sitten mikä tahansa laji. Teatterissa Mäkelää kiehtoo erityisesti esityksen elävä […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

Petolliset palaa – uusi kausi käynnistyy ennennäkemättömällä rytinällä

Suursuosikiksi noussut Petolliset käynnistyy jälleen, ja luvassa on sarjan historian nopein ja armottomin aloitus. Uudella kaudella peli lähtee liikkeelle ennennäkemättömällä vauhdilla, kun 20 julkisuudesta tuttua kilpailijaa joutuu tekemään ratkaisevia valintoja jo ennen kuin he tapaavat […]

Musiikki

KUUMAA juhlii 10-vuotista uraansa Veikkaus Arenalla – luvassa jättimäinen areenakonsertti

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva KUUMAA kruunaa 10-vuotisen uransa näyttävästi nousemalla Veikkaus Arenan lavalle lauantaina 28. marraskuuta 2026. KUUMAA 10 -areenakonsertti toimii juhlavuoden huipennuksena ja tuo yhteen yhtyeen uran suurimmat hitit sekä uutta musiikkia. Yhtye julkaisee […]

Musiikki

Pate Mustajärven tytär Jenni Mustajärvi liittyy Manserock-orkesteriin – tulkitsee isänsä klassikoita stadionkonsertissa

Manserock stadionilla -tapahtuma saa elokuun alussa erityisen koskettavan lisän, kun Jenni Mustajärvi nousee Kaikkien aikojen Manserock-orkesterin solistiksi. Tammelan stadionilla 1.8. järjestettävässä konsertissa Jenni tulkitsee isänsä Pate Mustajärven tunnetuksi tekemiä kappaleita niin Popedan tuotannosta kuin Paten […]

Be the first to comment

Leave a Reply