Suuren suomalaisen taitelijan elämä ei ollut aina helppoa

Vuosi 1915. Helene Schjerfbeck (Laura Birn) elää unohdettuna taiteilijana iäkkään äitinsä kanssa maaseudulla. Viimeisimmästä näyttelystä on kulunut jo vuosia, ja Helene on jatkanut maalaamista ainoastaan omasta intohimostaan. Kaikki muuttuu, kun taidekauppias löytää Helenen sekä tämän 159 upeaa maalausta – ja haluaa järjestää suuren yksityisnäyttelyn. Helenelle käänteentekevä hetki koittaa kuitenkin vasta kun hänet esitellään Einar Reuterille(Johannes Holopainen). Nuori Einar on metsänhoitaja, ja taiteen harrastajana Helenen töiden intohimoinen ihailija. Hänestä tulee Helenen uskottu ja myös rakastettu. Elokuvan on ohjannut Antti J. Jokinen

Elokuva on lämminhenkinen kuvaus kolmen ihmisen välisestä yhteydestä. Einarin ja Helenen välille syntyy vahva suhde, kun Einar ryhtyy maalaamaan teoksia taitelijan opastuksella. Helenen paras ystävä Helena Westermarck (Krista Kosonen) tarjoaa rakkaalle ystävälleen vankan tukensa vaikeinakin hetkinä,

Kaikki kolme pääosissa nähtävää näyttelijää tekevät todella upeaa työtä. Minuun teki vaikutuksen Laura Birnin kyky eläytyä suuren taitelijan rooliin todella hienosti. Tähän vaikuttaa varmasti sekin, että elokuvan maailma on rakennettu todella hienosti ja uskon, että tämä helpotti näyttelijöiden työtä huomattavasti.

Krista Kosonen oli jälleen kerran luotettavan varma ja toi elokuvaan vakautta rauhallisella olemuksellaan. Viime aikoina on tuntunut siltä, että Kosonen on ollut mukana melkein jokaisessa kotimaisessa tuotannossa, koska katson vuoden aikana melkein jokaisen suomalaisen elokuva, niin Kososen kohdalla mikään ei enää oikein yllätä. Helene-elokuvassakin nähdään (vain) tutun tasainen Kosonen.

Mielestäni kolmikon heikoin esitys nähdään Johannes Holopaiselta. Einarin hahmo on osassa kohtauksista todella jäykkä ja teennäinen. Huomasin, että elokuvasta nauttimisen tunne kärsi näissä kohdissa, koska keskityin liikaa Holopaisen suoritukseen.

Helenen lopussa on jakso, joka mielestäni laimensi tarinan vaikutusta liikaa. Koska se nykäisee katsojan pois elokuvan tarkkaan luodusta maailmasta. Ymmärrän, mitä kohtauksella haettiin, mutta sen olisi voinut toteuttaa jotenkin toisin.

Helene Schjerfbeckin äidinkieli oli ruotsi, miksi elokuvan kieleksi valittiin suomi. En osaa vastata tuohon, mutta mielestäni se on erittäin hyvä ja tärkeä kysymys.

Helene saa kotimaan ensi-iltansa 17.1.

Teksti: Juho Kojima