Linnanmäen Peacock-teatterissa pyörähti torstaina 3. maaliskuuta käyntiin Suomen Komediateatterin uusin näytelmä Prinsessa Pikkiriikki.
Näytelmä on Suomen Komediateatterin ensimmäinen, joka on pääasiassa suunnattu lapsille. Komediateatterilta olemme tottuneet näkemään pääasiassa revyitä tai komedioita, jotka ovat suunnattuja aikuisempaan makuun.
Rosanna Kemppi tuo estradille nyt aivan uudenlaisen hahmon Prinsessa Pikkiriikin muodossa. Vaikka revyissä on saattanut olla lapsenkaltaisia hahmoja, on Prinsessa Pikkiriikki lapsihahmo, joka puhuttelee lapsia.
Peacockin yleisöstäkin näki, että nyt olemme sellaisen teatterin tekemisen äärellä, jossa mukana on myös vuorovaikutteisuutta. Katsomoon tulleiden teatterifanien keski-ikä läheni alle kouluikäistä ja silloin on selvää, että jaksamisen kannalta on ajoittain otettava myös yleisö mukaan.
Näytelmään oli hienosti rakennettu sisään vuorovaikutteisuutta, jossa yleisö sai kertoa oman mielipiteensä. Mielipide kerrottiin käsiohjelmaan lisätyillä punaisella ja keltaisella värillä, jolla äänestettiin tarinasta, mikä haluttiin nähdä.
Vaikka kyseessä oli lastennäytelmä, oli Suomen Komediateatterissa panostettu lavasteihin, kuten kuuluukin. Oli jykevämpiä rakenteita, jossa voitiin mennä lavasteiden päälle ja sitten tietenkin pienempiäkin.
Näyttelijäkaarti oli osaavaa ja hauskaa. Rosanna Kempin näyttelemä Pikkiriikki osasi olla välillä ilkeä ja ajoittain jopa kilttikin. Aikuisena tulee analysoitua hahmoa hivenen ja sitä, millainen se on. Mieleen tuli ajoittain kyllä, että voidaanko tällaista esimerkkiä näyttää lapsille? Toisaalta taas, ehkä lapset osaavat myös tehdä johtopäätöksensä siitä, että muun muassa kiusaaminen ei ole kovin kivaa.
Näytelmää katsoessa pohdin myös sitä kielenkäyttöä, mitä siinä oli mukana. Jos muistelen omaa lapsuuttani 80-90-luvulla, en olisi voinut kuvitellakaan näytelmässä viljeltävän pissa-kakka-huumoria. Sitä oli tähän näytelmään ujutettu mukaan. Ehkä olen tietyllä tavalla sitten jo kalkkis, mutta ehkä sellaisen huumorin olisi lapsille suunnatusta näytelmästä voinut jättää pois.
Kokonaisuutta ajatellen, näytelmä oli toimiva ja pituus oli sopivan oloinen. Näytelmän kesto on vain 50 minuuttia, joten sen jaksaa pienempikin katsoja katsoa. Lisäksi tuo vuorovaikutteisuus tuo pienen paussin keskittymiseen. Salissa ollut nuori kaarti tuntui siellä viihtyvän ja näytelmää voi kyllä suositella katsovattavaksi, varsinkin he, joilla on perheessä pientä väkeä, kannattaa tämä näytelmä käydä katsomassa.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Suomen Komediateatteri
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?