Suomen Kansallisteatterin Willensaunaan mennessä aistii aidon viisikymmentäluvun tunnelman. Lavalle rakennettu olohuone on kuin suoraan siltä ajalta. Alkamassa on Mika Waltarin kirjoittama ja Vesa Vierikon ohjaama Gabriel.
Gabriel on tuttu tarina monille, jotka ovat suomalaista kirjallisuutta tai elokuva- ja teatteritaidetta pidempään seuranneet. Samaisesta näytelmästä on tehty elokuvaversio Gabriel, tule takaisin! Elokuvassa Gabrielin roolissa nähtiin Tarmo Manni, joka silloin jätti näyttelijäntyöllään lähtemättömän vaikutuksen.
Nyt Gabrielin rooliin hyppäsi toisen polven näyttelijäsuuruus Sampo Sarkola, joka lumosi niin yleisön kuin näytelmässä olevat naiset pauloihinsa. Tosin hyvin nopeasti yleisölle selvisi, että Gabriel onkin huijari, oikea Auervaara. Silti sitä mietti, että eikö tuota hahmoa voi silti edes vähän rakastaa, niin vakuuttava se oli.
On sanottava, että roolisuoritukset kauttaaltaan olivat erinomaisia näytelmässä eikä ohjauksessakaan valittamista ollut. Sen verran taidokkaan soljuvasti näytelmä eteni alkupisteestä aina hamaan loppuunsa saakka. Esityksen loputtua, olisi halunnut tarinan vielä jatkuvan ja sitä oikein odotti, että tuleeko sieltä vielä jotain.
Tarina sinällään oli myös mainio opetus siitä, että henkilö ei välttämättä aina ole sitä, miltä se vaikuttaa. Rakkaus voi olla sokeaa ja useimmiten näin se onkin, varsinkin siinä ihastumisvaiheessa. Rakastunutta ihmistä on helppo huijata, tämä tuli ainakin selväksi Vesa Vierikon ohjaamassa Gabriel- näytelmässä.
Kuten jo aiemmin mainitsin muista hahmoista, niin Karin Paciuksen esittämä Kristiina Anger oli juuri niin höpsö kuin olettaa saattaa ja Paciuksen roolisuoritus kantoi näytelmän alusta aina loppuun saakka. Ulriika Angeria näytellyt Paula Siimes suoriutui tehtävästään myös hyvin ja hänen hahmonsa koki näytelmän aikana suurimman muutoksen, kun tiukkana tätinä tunnettu Ulriika pehmeni Gabrielin käsittelyssä.
Oman viihteellisen puolensa näytelmään toi aina ihastuttava näyttelijätär Minttu Mustakallio, jonka roolihahmona oli Raili. Raili toi näytelmään syvyyttä ja avasi myös yleisön näkemään Gabrielin sisimpään. Lopulta Railin osuus näytelmässä nousee arvoon arvaamattomaan, mutta jääköön se sanomatta, että kuinka, jotta jää jännitettävää vielä itse näytelmään.
Tämä on näytelmä, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, varsinkin jos tykkää vanhoista kotimaisista tarinoista. Tämä on täyttä Waltaria ja Vierikko on ohjauksellaan saanut esityksen loistamaan ja heräämään henkiin oikein kunnolla. Gabriel pyörii Kansallisteatterin Willensaunassa vielä tämän kevään ajan.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Mitro Härkönen / Suomen Kansallisteatteri
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?