Vantaan Näyttämöllä juhlitaan satavuotiasta Suomea klassikon kera, kun lauantaina 10. kesäkuuta ensi-iltansa saa Simo Lappalaisen ohjaama Täällä Pohjantähden alla. Näytelmä esitettiin ennakkoon torstaina, jolloin paikalla olimme myös me.
Heti alkuun on todettava, että kaksi päivää ennen ensi-iltaa näytelmä vaikutti vielä aika pahasti keskeneräiseltä ja siksi on hyvin vaikea antaa sellaista arvostelua kyseisestä näytelmästä, mikä mahdollisesti antaisi todellisen kuvan siitä, millainen se tulee olemaan valmiina.
Jos pureudutaan itse tarinaan, niin valtaosa ihmisistä on nähnyt ainakin yhden Täällä Pohjantähden alla- elokuvan ja moni on sen lisäksi myös lukenut kyseisen kirjan. Tarina on siis monelle tuttu ja monet hahmot myös sitä kautta.
Tarinahan alkaa siitä, kun Koskelan Jussi kaivaa raa’asta suosta itselleen torpan ja muuttaa siihen perheinensä. Alkusanat ”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi” kuullaan myös tässäkin näytelmässä, vaikka ne sivuutetaan aika nopeasti. Näytelmän alku ylipäätään on melkoista sillisalaattia eikä katsoja pääse ihan heti juonen päästä kiinni. Tämä on ehkä jopa huonoiten toteutettu kohta koko näytelmässä.
Pakko tietysti on jostain ollut karsia, mutta silti olisin mielelläni nähnyt ne keskustelut vanhan pastorin kanssa, jossa Jussin kinuessa torpan sopimusta, hän toteaa että ”myöhemmin, myöhemmin”. Samoin myös se, kun vanha pastori kuoli ja uusi pastori tuli tilalle. Se, miksi olisin pitänyt tuota sopimus-kohtausta tärkeänä, johtuu siitä, että se on yksi tarinan keskeisimpiä teemoja, sopimus torpan pitämisestä pappilan kanssa ja siihen tulevat muutokset sekä se epävarmuus.
Koko Täällä Pohjantähden alla- romaanin keskeisimpiä hahmoja ovat nimenomaan Koskelat ja tästä näytelmästä jäi vähän sellainen kuva, että Koskelat jäivät hieman taka-alalle ja keskiöön oltaisiin nostettu enemmän räätäli Halme sekä myös pastori perheineen. Itseäni häiritsi myös se, että tietyt vuorosanat oli laitettu väärille henkilöille sekä osa tarinan hahmoista oli poistettu kokonaan, kuten Kivivuoren Osku, joka kirjassa sekä elokuvissa kävi vikittelemässä Leppäsen Aunea.
Henkilöhahmoista esille on nostettava positiivisessa mielessä räätäli Halme. Lavalla olevasta Halmeesta välittyi juuri sellainen tunnelma kuin se myös kirjassa sekä elokuvissa oli. Välillä jopa sitä mietti, että onko Kalevi Kahra noussut kuolleista esittämään Halmetta Vantaan Näyttämön näyttämölle, sillä aivan Kahran Halmeelta tuo kuulosti.
Itseäni häiritsi myös se, että Jussi Koskela ei vaikuttanut aivan siltä Jussilta, jonka Suomen kansa on oppinut tuntemaan. Olisin toivonut hieman jämäkkyyttä, kun taas nyt tuli mieleen sellainen anteeksipyytelevä Jussi, jota se ei missään nimessä ollut. Jussi Koskela oli metsäläismäinen kirjassa sekä elokuvissa ja nöyrä, mutta ei se pelokas ollut niin kuin tässä näytelmässä lavalla nähtävä Jussi.
Pettymys on myös se, että Akselin ja Elinan häävalssi jäi kokonaan kuulematta. Se olisi omalla tavallaan kyllä kruunannut näytelmän ja tuonut näytelmälle lisäpisteitä. Totuuden nimissä on sanottava, että torstaina emme nähneet lavalla valmista näytelmää, emme alkuunkaan ja se varmasti vaikutti moneen mielikuvaan, jonka näytelmä katsojalleen antoi.
Potentiaalia tällä ryhmällä on parantaa ja huomattavasti. Uskon siihen, kun lauantaina nämä näyttelijät astuvat yleisön eteen, on toiminta ihan erinäköistä kuin torstaina. Silloin myös repliikit ovat toivottavasti kaikilla myös hallussa.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Mikael Rekola
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?