Mustikkamaan kesäteatterin kauniissa maisemissa esitetään tänä kesänä näytelmä Nomadia – myyttimatka muutokseen. Näytelmä tuo omalla hauskalla tavallaan historian havinan katsojalle siitä, miten maailma itse asiassa on syntynyt ja kuinka ihmiset ovat tulleet jopa tänne pohjoiseen saakka.
Kokonaisuutena, kun mietitään jo sitä hetkeä, kun astelee luonnon helmaan keskellä Helsinkiä. Ulkoilmaan kallioiden kupeeseen rakennettu näyttämö, jonka takaa avautuu metsää, jota on myös käytetty näytelmän lavasteena upeasti. Astellessa katsomoon tunnet, kuinka nuotion savu tuoksuu nenääsi ja olo on kuin olisit jossain maalla, ja silti olet keskellä Helsinkiä, kesäteatterin katsomossa.
Sattuupa pieni oravakin tepastelemaan siinä esitystä odottaessa ja esityksien jo alettuakin, tuoden oman ruiskeensa näytelmään. Näytelmän alku oli hyvin mielenkiintoinen ja ehkä tietyllä tavalla myös pikkuisen pitkästyttäväkin. Hetken sitä mietti, että mitäköhän tässä nyt oikein on luvassa, kunnes esitys pääsi uusiin, erinomaisiin sfääreihinsä.
Esityksen ensimmäiset hetket otti komentoonsa Ukkonen, jota näytteli Inkeri Raittila. Jos hänen laulunsa alkuun oli hieman epävireähkö, niin samaa ei voi sanoa hänen upeasta monologistaan, joka latasi näytelmän täyteen käyntiin. Monologin jälkeen alkoi tapahtua ja eri ryhmät esittäytyä. Oli Metsästäjä – keräilijöitä, raamutullisia, komeljanttareita ja jamnoja. Esitys koostui neljästä eri kertomuksesta, jotka muodostivat kokonaisen näytelmän, yhdistäen nämä kertomukset tarinaksi.
Kuten jo aiemmin mainitsin, niin havaittavissa oli historiallisia piirteitä tapahtumista, joita on tapahtunut tai ehkä tapahtunut joskus kauan aikaa sitten. Mainittiinpa näytelmässä myös eräs Nooakin. Tarina toi eteen ajoittain jopa hieman yllättäviäkin käänteitä eikä huumoriltakaan voinut välttyä.
Vaikka Ylioppilasteatteri on enemmän harrastajateatteri, niin täytyy sanoa tämän näytelmän vakuuttaneen täydellisesti. Omat odotukset eivät olleet kovin suuret, kun lähdin näytelmää katsomaan, mutta nyt tämä porukka yllätti positiivisesti ja estradilla nähtiin sellaista tykitystä, mihin ei kaikki ammattinäyttelijätkään aina yllä.
Ei ole mitenkään ihme, että Ylioppilasteatterista on vuosien saatossa tullut monia, tänä päivänä eturivissä olevia näyttelijöitä. Heistä voisi mainita vaikkapa näyttelijäntyön professorin Hannu-Pekka Björkmanin ja tietysti lukuisia muitakin teatteritaiteen ammattilaisia. Voin käsi sydämellä sanoa, että näistäkin nuorista, jotka Nomadiassa lavalla nähdään, tullaan kuulemaan vielä tulevaisuudessakin.
Vielä on tietysti tehtävää sen eteen, että heistä ammattinäyttelijöitä tulisi ja jotta ei aivan menisi kehuiksi tämä, niin pakko myös sanoa, että näytelmän itkukohtaus vaikutti hivenen teennäiseltä. Siinä olisin toivonut hieman lisää uskottavuutta. Itkun hakeminen ei tietenkään ole näyttelijälle helppoa, mutta sen kyllä halutessaan löytää.
Siitäkin huolimatta annan täyden suosituksen tälle näytelmälle. Niin tämän uskomattoman hienon paikkansa puolesta kuin myös siksi, että nämä nuoret näyttelijät olivat kerrassaan upeita. Huumoria ja upeita lauluja, niin se jos mikä saa katsojan viihtymään katsomossa. Myöskään aika ei tullut pitkäksi vaan pari tuntia kestävä esitys soljui kuin siivillä. Näytelmää esitetään Mustikkamaan kesäteatterissa aina elokuun loppuun asti.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Veera Konsti
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?